lauantai 2. tammikuuta 2010

Koiramaista eloa

Minulla on aina ollut koiria. Maalaistalossa kasvaneena eläimet kuuluivat lapsena ja nuorena luonnostaan elämääni. Koiria kotonani oli aina, etupäässä metsästyskoiria. Oli pystykorvia, ajokoira ja beagle. Omaan kotiini hankittiin ensimmäinen koira 80-luvun alussa osin lasteni painostuksesta ja rotuna suursnautseri. Ei ihan helpoin rotu ensimmäiseksi kasvattaa, mutta sillä kokemuksella jonka lapsuuskodistani sain, kehittyi siitä todella kelpo koirakansalainen, älykäs, hyvin käyttäytyvä ja erityisen lapsirakas. Hän eli 11-vuotiaaksi  ja kova oli suru kun siitä sitten piti luopua.


 Parisen viikkoa vietin koiratonta elämää ja uusi ystävä haettiin Joensuusta. Roduksi valikoitui vehnäterrieri Mona nimeltään. Hänestäkin tuli kelpo koira, rakasti lapsia, vihasi kissoja mikä tietysti kuuluu koiranelämään luonnostaan jos eivät ole saman huushollin asukkaita. Mutta tulikin eteen tilanne että kissoihin oli totuttava: jouduin ottamaan nuoremman tyttären kissan hoitoon. Alku oli kauheaa, eläimet eri huoneeseen. Kissa sähisi, koira haukkui jne. Kyllästyin mokomaan menoon ja päätin että tehkööt toisilleen mitä haluavat ja laskin koiran kissan luo. Aikansa siinä sitten mellastivat ja kyräilivät ja kuinkas ollakkaan heistä tulikin parhaat kaverit. Söivätkin samasta astiasta samaan aikaan. Mona eli 13-vuotiaaksi.


 Sen jälkeen päätin etten enää ota uutta. Mutta jo viikon päästä kummasti aloin käydä nettisivuilla katselemassa sopivaa pentua ja rotua. Roduksi valikoitui Welshi monestakin syystä, joista yksi tärkeimmistä oli että kestää kärsivällisti lasten käsittelyä ja muita oli sopivan kokoinen, lempeä perusluonne ja tietystikin ulkonäkö eikä perinnöllisiä sairauksiakaan paljoa. Niinpä varasimme pennun Kainuusta Rocbee- kennelistä.  Sitten heinäkuisena päivänä kolme ja-puoli vuotta sitten Minttu haettiin kotiin. Monta on mukavaa hetkeä vietetty. Alku oli kyllä melkoista menoa, naapurin poikakin kerran tuumasi koirani kanssa leikkiessän, Minttu lentää. Nyt on elo jo mukavan leppoisaa., kunhan vaan saa tarpeeksi liikuntaa, siis koira, ja emäntä siinä sivussa  


4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja muistoja <3 Hauskasti kirjoitettu, myös!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Kyllähän näistä koiruleista riittäisi tarinaa ihan kirjaksi asti.

    VastaaPoista
  3. Elämä ilman koiruutta olisi aika tyhjää! On kiva, kun on mentävä edes pienelle kävelylle kovassa pakkasessa ja kaatosateessakin. Muuten jäisi sisälle.
    himmu tervehtii sinun koiraasi! Terveisin mummeli

    VastaaPoista
  4. Irma! Mintut kiittävät. Hyvää vointia Himmulle, sinulle myös.

    VastaaPoista