tiistai 19. tammikuuta 2010

Puuhastelua

Tämän päivän ajattelin omistaa erilaisille pikku puuhille täällä kotona. Mies läksi juuri Tallinnan risteilylle, joten nyt on keskittymisrauha myös uuden opetteluun. Joskus on hyvä olla ihan omissa oloissaan ja tehdä juttja mistä pitää tai sitten olla tekemättä yhtään mitään. Työn alla on nuo valokuvat. Laittelen niitä verkkoalbumeihin pikkuhiljaa jonkunlaiseen järjestykseen ja poistan turhia otoksia, joita riittää.
 Sitten ajattelin kirjahyllyn kaaosta, sielläkin riittää puuhaa. Olen vielä niin vanhanaikainen etten raskisi mitään sieltä lopullisesti hävittää. Täytyy siis vain liiat siirtää ullakkotiloihin pahvilaatikoissa odottamaan aikaa parempaa. Muutama näyte päivän askareista: Teneriffan kuvat laitetaan omaan albumiin ja lemmikin kuvat myös. Siinäpä tämän päivän urakkaa aluksi.

3 kommenttia:

  1. Vanhoja kirjoja ei kannatakaan heittää pois, joskus vuosien kuluttua nyt tarpeettomalta tuntuva voi ollakin oikea aarre! Intoa kuvien järjestämiseen :)

    VastaaPoista
  2. Joo, paljon olen jo saanutkin aikaan. Viisi kansiota työn alla ja homma jatkuu.

    VastaaPoista