lauantai 6. maaliskuuta 2010

Aina sattuu ja tapahtuu osa 2

Jatketaanpa Pietarin kokemuksilla.
Toisella ja sitä seuraavilla matkoilla kokemusta tuli lisää ja reviiri laajeni. Toki kävimme edelleen näitä historiallisia muistomerkkejä ja taidemuseoita läpi, onhan siellä niin valtavan hienot kokoelmat kaikkea.  Uskaltauduimme jo liikkumaan kaupungilla omatoimisesti. Metro, jonka asemat ovat upeita taideaarteineen, kuten tuossa yhdessä kuvassa oleva patsas,  tuli tutuksi.  Takseja käytettiin paljon ja turvallisia olivat kaikesta ennakkotiedoista huolimatta.
Niin, tuo kaupankäynti, voisinko sanoa vaihtokauppa. Siihenkin tottui, eli ensimmäiset hihasta nykijät tavattiin jo Viipurissa. Taskut vaan täyteen purukumia pikkupojille ja sitä rataa. Hädintuskin ennätti majoittua hotelliin kun alkoi trafiikki, jatkuva hiljainen koputus ja samat kysymykset, onko mitään myytävää. Olihan sitä sitten, varmaan ihan kaikilla muillakin. Niin oli taskut täynnä ruplia ja tottakai johonkinhan ne sitten piti tuhlata. Niinpä sitten elettiin kuin ruhtinaat, pöydästä ei puuttunut mitään: mustaa ja punaista kaviaaria, blinejä ynnä muuta zakuskaa, pääruokaa, jälkiruokaa. Juomaa oli monenmoista ja tarjoilijoita pilvin pimein. Illat sitten milloin konserteissa, varieteessa tai tanssien monikymmenpäisen orkesterin tahdissa. Meno oli joskus jopa riehakasta, kuten tämä musiikki 
Ruplia paloi, mutta ei tarpeeksi. Siispä ostoksille. Ja mitä uskaltaa ostaa ettei tullimies kohtele kaltoin. Eipä ne ostosmahdollisuudetkaan kummoisia olleet ruplilla. Mukaan tarttui kuitenkin musiikkia, meripihkaa ja lastenleluja. Se kaupankäynti oli oma lukunsa helmitauluineen ja jonotuksineen. Tokihan piti myös tutustua ruokakauppojen valikoimiin. Käytiin mm. Jelisejevin kuuluisassa herkkukaupassa. Sen sanottiin olleen aikoinaan maailman kaunein alan liike. No, rakennus oli kaunis vieläkin, mutta herkuista ei niin hajuakaan, tyhjät oli hyllyt. Kolhoositorit kierrettiin. Eivät kyllä sopineet hajun perusteellä herkkähipiäisille. Ruokaa siellä kyllä oli ja paljon ja asiakkaita myös.  Ei kyllä ostettu mitään.
Kotimatkat olivat vaiherikkaita. Piti kirjoittaa aina se lappunen, tulliselvityslomake. Sitä sitten tarkkaan verrattiin menomatkalla täytettyyn, oliko kaikki tallella, paljonko rahaa kulutettu. Toisinaan otettiin joku aina täydelliseen tarkastukseen ja epäselvyyksiäkin oli. Onneksemme emme koskaan joutuneet moiseen, oltiin kait niin hyväkuntoisina tulleet takaisin etteivät katsoneet aiheelliseksi. Kerran taas kun olin selvinnyt tuosta koettelemuksesta läpi ja huokaisin helpotuksesta, hienojen saappaideni piikkikorko juuttui rappuralliin ja mätkähdin mahalleni. Näin voi käydä kun omatunto kolkuttaa.
Matka jatkuu samassa maassa uudessa kohteessa........

2 kommenttia:

  1. Nämä kokemukset ovat siinä määrin vaiherikkaita ja värikkäitä, että niistä voisi saada aikaan vaikka kirjan! Ja samalla tulee sellainen olo, että olisi aika kiinnostava reissata nyky-Pietariin. Minä kävin Petroskoissa yliopiston matkalla vuonna 2001 ja silloin vielä huomasi, millainen elintasokuilu Suomen ja Venäjän rajalla on.

    VastaaPoista
  2. lumiomena.
    Minulle on tullut jonkunlainen kaipuu tuonne katsomaan nykypäivää. Pietarihan on nyt ihan eri kaupunki kuin silloin ennen. Kyllä vielä menen käymään........

    VastaaPoista