perjantai 12. maaliskuuta 2010

Aina sattuu ja tapahtuu Osa 5

Vihdoin perillä!
Monen mutkan jälkeen pääsimme Sotshiin ja yllätys oli se lumimäärä joka sinne oli satanut. Aurinko kuitenkin paistoi ja pian lumesta oli vain muisto jäljellä. Majoituimme  hotelliin ja saimme ruokaa vihdoinkin. Lomamielikin palasi kaikille sen myötä.
Me perheenä saimme majoitukseksi sviitin, josta hieno näköala Mustamerelle.  Eipä aikaakaan kun ovelle koputettiin. Aran näköinen nainen siellä oli ja asia tuttu, eli valuuttaa vaihtamaan. Vaihdettiinhan sitä sitten vähäsen ja mies sitten kaupungille kukkia ostamaan, olihan tyttären syntymäpäivää vähän juhlittava. Tuli ostoksilta kukat ja kakku mukana. Pian soi puhelin, opas soitti: pitäisi miehen mennä alakertaan, on asiaa. Siellä sitten oli kuulusteltu mistä rahat ostoksiin. Mies supliikkimiehenä selostamaan että entisiltä reissuilta jäänyt kun on ollut matkanjohtajana.  Asiaan ei enää palattu, olivat muka uskoneet kootut selitykset.
Loma jatkui, sää suosi. Eräänä päivänä lähdettiin joukolla lähellä sijaitsevaan Dagomysiin joka sijaitsee n. kahdenkymmenen kilometrin päässä. Kaunista, vehreää aluetta ja ympärillä suuret teeviljelmät. Alkoi nälkä kurnia ja eikun ravintolaa etsimään. Päätettiin sitten porukalla tilata saslikkia. Odotetaan ja odotetaan. Mitään ei tapahdu. Sitten joku huomasi kokin kirmaavan pitkin vuoren rinnettä. Tuumimme siinä, että taitaa saslikkitarpeet vielä juosta. No, eipä meilläkään lomalaisilla ollut kiirettä ja vihdoin saimmekin mitä haluttiin ja hyvää oli.
Päivät kuluivat nopeaan, ostoksillakin käytiin, meille tarttui mukaan joitain  äänilevyjä, käsinukkeja sekä pieni yksirivinen hanuri, joka nykyisin on ahkeraan käytössä pienten tullessa mummolaan. Tietenkin piti ostaa myös sitä hyvää teetä ja joitain juomia.
Tämänkin matkan yhtenä kohokohtana oli jo tutuksi tullut naistenpäivän juhla. Hotellimme ravintolassa oli kova meno päällä sinä iltana. Meidän perhe  vietiin "puolipakolla" erääseen pöytään vieraaksi. Sain sylintäydeltä narsisseja ja mimoosia. Maljoja nostettiin ja ystävyyttä vannottiin. Sitten tanssilattialle. Se meno  vasta olikin hurjaa, kavaljeerini oli armenialainen ja hänen naisystävänsä mitä ilmeisimmin balettitansija, hän kun siellä useammankin spagaatin heitti. Tytöt varmaan katsoivat isän ja äidin menoa silmät ymmyrkäisinä.
Seuraavana päivänä olikin kotiinlähtö ja on aika kertoa tuon kalakukonkin vaiheita. Kukko siis matkasi onnellisesti perille. Harva se päivä käytävällä tavatessamme kukon omistaja mainitsi, jonain päivänä tulette sitten syömään sitä kukkoo, me siihen jotain ympäripyöreää vastasimme. Niin siinä kävi kuitenkin , että kukkokin pääsi kotimatkalle, lensi Pietariin ja bussissa sitten omistaja perheineen pisteli sisukset poskeensa. Kaikista hauskinta tämän kukon kohtalossa oli se kun tunnetusti nuukana miehenä, perheenisä möi ne kukonkuoret halukkaille janojuomaa nauttineille ostajille. Minä kyllä hieman epäilen että tämä kukko on kyllä jossain vaiheessa ruvennut hieman kävelemäänkin ja laulelemaan.
Matka siis oli ohi ja perhe turvallisesti kotona. Reissun jälkeen päätin etten enää osallistu näille "ryhmä rämä" matkoille. Päätös on aika hyvin pitänytkin.
PS Vielä jossain vaiheessa kertoilen yhden matkan tarinaa toisesta maasta.

2 kommenttia:

  1. Tuntuu, että nämä matkat ovat olleet sen verran tapahtumarikkaita, että mielenkiinnolla odotan, mitä toisaalle suuntauneella reissulla on tapahtunut. Nautin näiden matkakertomustesi lukemisesta!
    (Ja nelivuotias tunnisti haitarin)

    VastaaPoista
  2. lumiomena.
    Tosi nostalginen olo on tullut näitä reissuja muistellessa. Näiden kohteiden nykypäiväkin on alkanut kiinnostaa kovasti. Pietariin olisi Metsäliiton järjestämä risteily toukokuussa, mutta taitaa olla jo täynnä.
    Mukavaa sunnuntaipäivää.

    VastaaPoista