tiistai 30. maaliskuuta 2010

Pääsiäisviikon mietteitä

Tänään sain aloitetuksi pääsiäisen leipomis-ynnä muut askareet. Me saamme pääsiäisvieraaksemme tyttären perheen Vantaalta.  Kyllä heitä jo odottaakin, on viimeksi tammikuussa tavattu. Tiiviisti kyllä pidämme yhteyttä netin välityksellä sekä puhelimella.
Lisäksi on tulossa muitakin odotettuja vieraita käymään, joten täytyyhän sitä pötyä pöydässä olla. Meidän pääsiäisen ateriat koostuvat sekä perinteisistä herkuista, että uusistakin. Nyt ajattelin esim. pashan korvata jäädykkeellä, johon laitan samoja mausteita ja makuja kuin tuohon alkuperäiseen pashaan.  Mämmiä meillä ei syö muut kuin tyttären mies ja minä, joten yksi rasiallinen ostetaan kaupasta.  Perinneruokaa tällä kertaa edustaa kalakukko, sitä on toivottu. niinpä tänään saaduista pilkkiahvenista se syntyykin. Hyvin se maistuu myös pohjalaisten vieraiden suissa. Toki sitä muutakin jauhopeukalo väsää, kuten nämä tämänpäiväiset lusikkaleivät. Huomenna homma jatkuu sitten niillä suosituilla karjalanpiirakoilla.
 Tykkään edelleen leipoa ja laittaa ruokaa, sekä suunnitella erilaisia ateriakokonaisuuksia. Olisi vaan joku joka tekisi ne jälkityöt, eli siivoaisi ja tiskaisi kun "maestro" säveltää kyökissä, ne on mulle sitä "pakkopullaa".

3 kommenttia:

  1. Samaa touhua täälläkin, eilen leivoin myös vähän herkkuja Pääsiäispöytään. Toivottavasti löytävät tiensä vieraiden suihin, etten vain itse joudu niitä syömään. En ole yhtään makeiden ystävä. tuo ruokapuoli kävi helpoksi kun kysyin tulijoilta mitä haluavat syödä. 100 prosenttinen vastaus oli, mummun lasagea. No, mikäs siinä, perinteitä katkotaan ja tehdään sitten sitä, mitä toivotaan. Mämmiäkin tarjolla jos kelle maistuu. Olkoon se sitten sitä perinnepuolta.
    Oikein hyvää, iloista Pääsoäisen aikaa! Terveisin Irma mummeli

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttävät nuo lusikkaleivät, ja innolla odottelemme pääsiäistä. Onko sinulla muuten lisää vanhoja pääsiäiskortteja? Niitä olisi kiva nähdä enemmänkin :)

    VastaaPoista
  3. Mummeli.
    Niin me mummut vaan touhuilemme samoissa askareissa. Sinulla taitavat läheiset asuakin hieman lähempänä, joten näettekin sitten useammin. Mukavaa pääsiäisaikaa ja terveisiä sinulle.

    Lumiomena.
    Kyllä kortteja on lisää, laitan vielä tännekin jonkun esille ennen pääsiäistä.
    Kovasti jo odottelemme pyhiä täällä. Terkut teille kaikille.
    Nyt tämä mummi niitä piirakoita pyörittelemään

    VastaaPoista