torstai 6. toukokuuta 2010

Lista. eli viisikymmentä asiaa minusta

  1.  Pidän listoista
  2. Olen kahden tyttären äiti
  3. Olen naimisissa saman miehen kanssa jo yli neljäkymmetä vuotta
  4. Minulla on kolme lastenlasta
  5. Horoskooppimerkkini on oinas
  6. Siis tulinen ja tempperamenttiä löytyy
  7. Minun on vaikea antaa anteeksi
  8. Viihdyn hyvässä seurassa
  9. Tarvitsen kuitenkin omaa tilaa ja rauhaa
  10. Asun pienessä savolaisessa kaupungissa
  11. Ja punatiilisessä omakotitalossa 
  12. Juureni ovat maalaistalosta
  13. Koulutukseni liittyy ravitsemukseen
  14. Olisin halunnut jatkaa opintojani yliopistossa
  15. Olen toiminut alan tuntiopettajana ilman pedagogista pätevyyttä
  16. Ja kirjastotyökin on tuttu
  17. Nyt olen eläkkeellä
  18. Laitan ruokaa ja leivon mielelläni edelleenkin
  19.  Lempiruokaani ovat riistasta, kalasta ja sienistä lähtöisin olevat
  20. Pidän myös makeasta, siis sokerihiiri. Suklaahimo vaivaa
  21. Nautin mielelläni lasillisen tai kaksi punaviiniä hyvässä seurassa
  22. En halua maistaa ostereita
  23. En osaa aukaista hummeria 
  24.  Rentoudun saunassa
  25. Tykkään uimisesta lämpöisessä vedessä
  26. Pidän luontoretkistä
  27. Olen koiraihminen, minulla on koira
  28. Luen paljon
  29. Ja kuuntelen musiikkia
  30. Käyn päivittäin lenkillä
  31. Haluaisin tuntea enempi kasvilajeja 
  32. Kärsin kroonisesta matkakuumeesta
  33.  Olen matkustanut ulkomaille n. 35 kertaa
  34. En ole käynyt yhtään kertaa kaukomatkoilla
  35. Lempikohteeni on Pohjois-Teneriffa ja siellä Puerto de la Cruz
  36. Olen ylihuolehtiva
  37. Murehdin etukäteen liikaa
  38. Ja jännitän
  39. Osaan kuitenkin ottaa rennosti, joskus
  40. Viihdyn sekä meri-että järvimaisemissa
  41. Inhoan käärmeitä
  42. Kammoksun lepakoita
  43. Haluaisin osata paremmin vieraita kieliä
  44. Tahtoisin mennä "tyttöjen" matkalle johonkin Euroopan kaupunkiin
  45. Haaveilen ja haahuilen liian paljon
  46. En juurikaan tee enää käsitöitä
  47. Koska "työkäsi" on operoitu kahdesti
  48. Toivon pysyväni kunnossa kaiken ikää
  49. Tärkeintä elämässäni on läheisien hyvinvointi 
  50. Toivon että löydän jokaisesta päivästä ilon aiheita 
  • Tämä lista on  vastaus Lumiomenan haasteeseen ja laitan tässä nyt haasteen eteenpäin. Tätä oli kiva tehdä, vaikka en nyt sataa saanutkaan. Tyydyin tuohon puolikkaaseen. 

4 kommenttia:

  1. Mukavaa, että tartuit haasteeseen listan myötä! Näitä listoja on aina mielenkiintoista lukea. Minäkään en erikoisemmin haluaisi maistaa ostereita, haluaisin tuntea enemmän kasvilajeja, haaveilen ja haahuilen sekä olen toiminut (kokonaan toisen alan) opettajana ilman pedagogista pätevyyttä. Sen sijaan uimisesta en pidä oikeastaan ollenkaan.

    Kaunista äitienpäiväviikonloppua! Toivottavasti postilaatikko kolahtaa tänään ♥

    VastaaPoista
  2. Lumiomena
    Minäkin tykkään lukea listoja ja laatia myös.. siis muistilistoja kaiken varalta.
    Posti kolahti ja mieleistä oli. Kiitos!
    Aurinkoista äitienpäivää

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Hieno lista. Jaksaisipa laatia vastaavan itsestään. Hyvää äitienpäivää Sinullekkin!

    VastaaPoista
  4. Mummeli!
    Kiva kommentti.Jaksathan sinä, siis laatia.
    Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista