tiistai 23. marraskuuta 2010

Marrasmatka, ensimmäinen viikko

Pari viikkoa Teneriffan upeissa maisemissa vierähti kuin siivillä ja Puerton taika toimi edelleen.
Oli helppo palata tuttuun hotelliin, jonka viime vuonna havaitsimme oikein mukavaksi. Huonetoivomuksemme toteutui ja saimme ylimmän , kahdennentoista kerroksen huoneen, josta oli huikeat näköalat joka puolelle.  Paras aamuhetki minulle on kun näen auringonsäteiden osuvan majesteettisen Teiden huippuun. Sitä sainkin ihailla melkein joka aamu.
Sunnuntai 7.11.10
Sää olikin erinomainen koko ajan ja heti tulopäivänä lähdimme nautiskelemaan kaupungin tunnelmasta ja  kaupungin sydämestä Chargolta, kuului korvaan musiikkia, loistava puhallinorkesteri piti siellä konserttia. Näin oli helppoa solahtaa lomatunnelmaan lämpimästä säästä nauttien. Upea auringonlasku nähtiin Playa Jardinilla ja se jotenkin kruunasi tuon lomamielen.
Seuraavana aamuna tähtihetkiini kuului ensitapaaminen netin kautta ystäväksi tulleen Turun seudulta kotoisin olevan Senoritan kanssa. Oli hienoa tutustua livenäkin, oli kuin olisimme aina toisemme tunteneet. Samoin kuin puolisonsakin. Paljon sitten vietimmekin aikaa yhdessä keskustellen ja iloiten. Voi sanoa että netissä alkanut ystävyys syveni näiden viikkojen aikana.

Kuumaa oli ja juomista tarvittiin
Reitin varrelta
Ryhmä mansikkamailta vaeltaa
Tämän ensimmäisen viikon ohjelmaan  kuului sekä rauhallista kaupunkikävelyä että patikointi San Pedroon kotipaikkakunnaltamme yllättäen tulleen tutun pariskunnan kansa. Heidän kanssaan vietimmekin sitten kolme mukavaa päivää, paitsi kävelylenkeillä, myös rupatellen kahviloissa nauttien katuvilinän  seuraamisesta. 
Jokaviikkoisilla markkinoillakin piti käydä läheisen kauppahallin pihalla lauantaiaamuna. Heräteostoksia ei nyt tullut tehtyä. Paikallista elämänmenoa oli toki mukavaa seurata. Tungoksessa huomasin erään blogista ja kuvista tutun vaeltajapariskunnan ja hieman mietittyäni rohkaistuin  moikkaamaan ja mukava oli tavata... 

Istujia odottavat
Iltaelämääkin vietettiin, tosin kohtuullisesti. Tejas Verdesissä käytiin pari kertaa, hotellin iltaohjelmaa hieman seurattiin ja ulkoterasilla kiikkustuoleilla istuskeltiin hyvässä seurassa, jota hotellisa nyt olikin oikei mukava joukko eri puolilta Suomea.  Ja hyvähän näissä tuoleissa olikin istuskella....







13 kommenttia:

  1. Ei voi kuin huolailla, voi jospa oisin saanut olla mukana! Kyllä sinne ikävä kalvaa kun kirjoitustasi lukee!

    VastaaPoista
  2. Hei Minttuli!
    Olipa huikea reissu tässä siivellä matkatessa.
    Upeat maisemat ja hyvää seuraa.
    Mikäs sen mukavampaa!
    Kertyipä sinulle ihania muistoja sinne mukavien matkamuistojen koppaan.
    - Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia tutulta polulta ja ilmeisesti cafe de Parisista tuo yksi.
    Tervetuloa tänne Suomen pakkasiin.

    VastaaPoista
  4. Mummeli, olisihan ollut mukavaa jos sinäkin siellä tuoleissa olisit voinut istua, mutta jospa joskus sitten.. Terkut.

    Ida, hieno oli matka kaikkineen, ehdottomasti. Nyt sitten on arkeen taas totuteltava. Kiitos kuvakommenteista.

    Aguila, cafe de Paris, siellähän ne kahvit maistui. Ja tutut polut aina yhtä vaikuttavia. Terkut Kotkaan.

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia ja tunnelmia, henkeäsalpaavia maisemia. Ja h i e n o uusi profiilikuva :)

    Lapsilla on ikävä sitä "kuonolaista".

    VastaaPoista
  6. Varmasti mukava loma teillä. Ja että ryhmä mansikkamailta kohtasi etelän lämmössä, hienoa. Omat kokemukseni Teneriffalta on positiiviset, toki muiltakin saarilta. Kenties joskus vielä palataan san Telmon altaille.
    Tervetuloa talveen takaisin.

    VastaaPoista
  7. Lumiomena, kiitos, maisemat ovat todella hienot, suosittelen joskus käymään katsomassa.Arvasin lasten kaipaavan Minttua, mutta pianhan taas nähdään. Terkut ja vielä kiitos koiran hoidosta.


    Anja,oli todella mukava loma ja hienoja reittejä kulkea riittää siellä. Kannattaa palata uudelleen..

    VastaaPoista
  8. İhana lomakohde tuo Puerto De La.......Olen ollut siella vuosia sitten muutaman kerran.
    Jo silloin oli tuo kahvila cafe de Paris.Oliskohan sama.Aikalailla keskustassa.
    Teiden maisemat ovat mahtavat.
    İhanat kuvat,ja varmaan oli, antoisa reissu.

    VastaaPoista
  9. Sateenkaari, Kyllä Puerto pitää otteessaan vuosi vuoden jälkeen. Lisää huomenna toisen viikon kokemuksista.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Minttuli kuvista ja lukuhetkestä. Ja vielä kerran, tervetuloa Suomeen ja pikkupakkaseen. Puerto kuitenkin kangastelee vielä pitkään mielessä ja se lämmittää. Terv. Seppo

    VastaaPoista
  11. Kauniit kuvat, ihastuttavat toit mukanasi lämpimästä ja mukavan matkakertomuksen ♥

    Tervetuloa pakkaseen takaisin, täällä ainakin meillä pyörii sellainen -7 astetta hyytävää kylmyyttä, nyt ainakin kun tuulee vielä ja tuiskuaa.

    VastaaPoista
  12. Ookke! Kyllähän noihin Puerton maisemiin ajatus palaa ja kuvia tänään yritän laittaa jonkinlaiseen järjestykseen. Tuli noita näpsityksi nelisensataa.
    Terkut Porin suuntaan Riitta.

    VastaaPoista
  13. Seijastiina. Kiitos ihanasta kommentista.
    Kyllä hyytää, ei auta kuin kaivaa untuvatakki niskaan että tarkenee ulos mennä, mutta kyllä se siitä ja joulu tulee tuota pikaa..

    VastaaPoista