torstai 28. tammikuuta 2010

Kylmä jatkuu

Melkein voisi sanoa että ollaan "pakkasen vankeina"näillä kulmilla. Sisällä olo on kyllä saanut puuhastelemaan kaikenlaista. Muutaman päivän ajan on ollut hommaa noiden kuvien kanssa. Jotain on tiedostoihin saanut kasatuksi ja nyt mies innostui paperikuvia järjestelemään. Niistä nyt poistetaan lopullisesti kaikki turha ja laitetaan säästettävät aihepiirien mukaan. Harkittava on myös miten ne värikuvat tallennetaan, jotta niistä jäisi seuraaville sukupolvillkin jotain muistoa menneestä. Onhan täällä toki muutakin tehty kuin kuvia katseltu. Pariisin matka oli jo melko pitkällä suunnittelussa, mutta peruin sen ihan taloudellisista syistä. Olisi ollut hieno tilaisuus maaliskuussa, kun siskoni lähtee sinne ja hänen tyttärensä saapuu Bretagnesta sitten oppaaksi. Vähän nyt harmittaa, mutta jospa myöhemmin tulee uusi tilaisuus. Toivotaan niin.
Tänä päivänä innostuin myös pyörittelemään piirakoita. Lisäksi pari kirjaa on kesken lukemisen. Toinen vielä jotenkin sopii hyvin tähänkin malliksi.
  Eilen otettiin vielä tuolta upeasta luonnosta muutama kuvajainen. Nyt ne puut ovatkin karistaneet enimmät lumivaippansa.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Pakkasta ja lapsenlapsia


Perjantai-iltana myöhään saimme vieraaksemme tyttären perheen. Kova oli pakkanen täällä n.25 astetta. Lapset olivat nukkuneet autossa, joten jaksoivat touhuta vielä kovin. Lauantaiaamuna sitten tytär ja miehensä läksivät kohti Joensuuta pakkasen edelleen ollessa ankara. Me isovanhemmat jäimme siten lasten kanssa touhuilemaan mukavia.  You tubista löytyi mukavia junatunneleita , joihin O 2-v on ylen ihastunut, niitäkin katseltiin ahkeraan, samoin kuin lastenlauluja kuunneltiin ja katseltiin. Ulkoilu piti taas jättää toiseen kertaan, kuten niin monta kertaa tämän kylmän talven aikana.  Kirjat, ne on molemmille lapsille tärkeitä. Pojalle tietysti autokirjat ja tytölle sitten satukirjat. Onneksi niitä on tullut hommattua varastoon jonkun verran,ja jokunen on säilynyt omilta lapsilta ahkerasta lukemisesta huolimatta. Kuvassa on lastenlasten rakkaimmat leikkipaikat eli Ukin rakentama leikkimökki ja vanha Golf jota ei enää ole.
 Sille löytyi uusi omistaja, innokas vanhojen autojen  harrastaja Mikkelistä. Sen puutuminen pihalta tuleekin ensi viikonloppuna olemaan kova kysymys kun kalamies Anton tulee vuorostaan yökylään Kuopiosta. Näin nämä ukin ja mummin viikonloput tulevat olemaan (toisinaan) aika vilkkaanpuoleisia ja mikäs sen mukavampaa.
PS. Minttu on edelleen suuri suosikki

tiistai 19. tammikuuta 2010

Puuhastelua

Tämän päivän ajattelin omistaa erilaisille pikku puuhille täällä kotona. Mies läksi juuri Tallinnan risteilylle, joten nyt on keskittymisrauha myös uuden opetteluun. Joskus on hyvä olla ihan omissa oloissaan ja tehdä juttja mistä pitää tai sitten olla tekemättä yhtään mitään. Työn alla on nuo valokuvat. Laittelen niitä verkkoalbumeihin pikkuhiljaa jonkunlaiseen järjestykseen ja poistan turhia otoksia, joita riittää.
 Sitten ajattelin kirjahyllyn kaaosta, sielläkin riittää puuhaa. Olen vielä niin vanhanaikainen etten raskisi mitään sieltä lopullisesti hävittää. Täytyy siis vain liiat siirtää ullakkotiloihin pahvilaatikoissa odottamaan aikaa parempaa. Muutama näyte päivän askareista: Teneriffan kuvat laitetaan omaan albumiin ja lemmikin kuvat myös. Siinäpä tämän päivän urakkaa aluksi.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Kotiseutua muutamin talvisin kuvin

Koiran kanssa lenkkeillessä kuljen usein samaa joenrantareittiä. Useinkaan ei huomaa sen oman kotiseudun kauneutta. On jotenkin ns. kotiseutusokea. Tämän talven kauneus innosti kuitenkin ottamaan kameran mukaan.  Päätin laittaa tänne muutaman räpsäisyn. Vähän taustaa tuosta sillasta joka on kuvassa: silta on nimeltään Siionin silta ja nimi tulee siitä, kun heränneet (körtit) ovat soutaneet järven takaa kirkkomatkalle n. 10-15 kilometrin matkan ja kerääntyneet sitten sillalle veisaamaan Siionin virsiä.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Kirjoja, kirjoja

Lukeminen on ollut harrastuksistani kaikista pysyvin. Kun pikkutyttönä opin lukemisen taidon, ei varmaankaan ole ollut päivää että en olisi jotain lukenut. Muistan lapsuudestani ajan jolloin luin myös sen mitä ei vielä olisi saanutkaan, salaa tietenkin. Aikuisiällä olen oppinut valikoimaan. Yksi kirjailija joka on ollut suosikkini lapsesta lähtien on tietenkin L.M. Montgomery, varsinkin Anna-sarja sekä Runotyttö-kirjat. Niitä luen varmaankin joka kesä. Meillä on kolmessa polvessa näitä Anna-faneja, äitini oli, minä ja tyttäreni ja varmaan tulee myös neljäs polvi, kunhan tyttärentytär kasvaa lukuikään. Nytkin yöpöydällä odottaa edellämainitun kirjailijan uusin suomennos Marigoldin lumottu maailma. On hienoa sukeltaa arjen keskeltä menneeseen viattomuuden aikaan.

Luenhan minä tietysti paljon muutakin, historiaa. elämäkertoja, tietokirjoja ynnä muuta. Dekkareista pidän eniten Donna Leonin Venetsiaan sijoittuvista kirjoista sekä kotimaisista mainittakoon Outi Pakkanen, jonka Helsinkiaiheiset kirjat ovat mielenkiintoisia monestakin syystä, yksi lienee erinomainen kaupunkikuvaus. Vielä haluan mainita pari kirjaa jotka ovat tavallaan sykähdyttäneet tänä talvena: kirja nimeltä Elämän lempeät maut ja Marian Keyesin Hurmaava mies. Keyesin kirja sen vuoksi että pitkästä aikaa nauroin sitä lukiessani. Oli niin mainioita kuvauksia irlantilaisesta tuppukylästä välillä että. Elämän lempeät maut kirjassa taas laitetaan lohturuokaa sillä tavalla että melkein sen haistaa ja maistaa.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Vantaalla

Loppiaisaamuna lähdimme ajelemaan kohti eteläistä Suomea pakkaskelillä. Vähän huolestutti sää, meillä kun tuo lämmitysjärjestelmä toimii öljyllä. Piti siis pyytää taas ystäviä käymään talon vahteina. Ajomatka sujui hyvin kohtuullisessa kelissä, paitsi Heinolasta Järvenpäähän oli niin sankka sumu ettei näkyvyyttä ollut nimeksikään. Hyvin kuitenkin päästiin perille. Kovasti lapset siellä odottelivat jo. Pikkuneiti oli tulomme kunniaksi pukeutunut prinsessa Ruususeksi kruunuineen ja taikasauvoineen.  Pikkuveli oli väsynyt odotteluun ja veteli päikkäreitä.  Herätessään taisi kaikista kivointa olla kun Minttu-koira oli saapunut. Siinä se loppiaispäivä meni touhutessa kaikkea mukavaa. Seuraavana päivänä vanhempien piti joululoman jälkeen lähteä töihin ja me jäimme hoitelemaan lapsukaisia. Hyvin meni päivä leikkiessä, laulaessa ja ulkoillessa. Pikkuveljen mentyä päiväunille, me tytöt vietimme kahdenkeskistä aikaa supatellen, lepäillen ja pohtien asioita maan ja taivaan välillä. Sitten alkoi odottelu, milloin isi ja äiti tulevat. Äidillä menikin vähän aiottua pitenpään: liikenne Helsingissä ihan sekaisin lumentulon vuoksi jälleen kerran tänä talvena. Perjantai meni suunnilleen samaan tahtiin, paitsi pakkasen ja hyytävän viiman takia emme voineet ulkoleikkejä harrastaa. Perjantai-iltana tämä mummi katseli silmät pyöreänä kun neiti 4-vee teki meille iltapalaksi broilersalaattia, mikä taito  jo veitsenkin käsittelyssä. Maistuvaakin oli. Kun lapset menivät yöunille me aikuiset istuimme kaikessa rauhassa pöydän ääressä pitkään jutellen. Lauantaiaamuna olikin kotimatka sitten edessä ja hyvässä kelissä ja hienoa talviluontoa ihastellen se sujuikin nopsaan.
Muutaman talvinen kuva vielä. Yllä tuija talviasussaan, kuin hevosen pää.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Tammikuun matkoja

Olemme usein olleet juuri tammikuussa Kanariansaarilla. Lanzarote taisi olla ensimmäinen kohde siellä siihen aikaan. Siitä on aikaa liki parikymmentä vuotta. Reissusta jäi mieleeni se Persianlahden sota, kun katselimme hotellin parvekkeelta jatkuvaa amerikkalaisten lentoliikennettä itään päin. Myös kylmä ilma jäi muistiin, kun aina paleli, yölläkin piti olla jopa gollegepuku päällä että sai nukutuksi. Sen jälkeen matkamme tammikuussa ovatkin suuntautuneet Teneriffalle, Los Gigantesiin kerran ja sitten senjälkeen ainoastaan Puerto de la Cruziin ( tammikuun matkat)
Viimeksi tähän ajankohtaan olimme siellä kaksi vuotta sitten viettämässä sisareni syntymäpäivää, joka on loppiaisen jälkesenä päivänä. Menimme sinne loppiasaattona ja ehdimme nähdä sen kulkueen siellä. Loppiaisena suunnistimme yhdessä La Orotavaan ennättääksemme nähdä upean jouluseimen. Tarkoitus oli myös lounastaa siellä, mutta yllätys, yllätys kaikki ravintolat olivat suljettuna juhlapyhän vuoksi ja siinä sitten nälkäisinä kiertelimme katuja mieheni toimiessa kolmelle ladylle matkanjohtajana. Oli niin polleaa poikaa että. Löysimme viimein avoinna olevan tapaspaikan ja sinne sitten suuntasimme. Se mitä siellä tapahtui nostaa vieläkin hymyn huulille, se jääköön nyt tässä kertomatta.
Mukava reissu oli kaikenkaikkiaan. Jos ja kun sinä sisareni tätä luet, onnea syntymäpäivänäsi 7.1. Voi olla etten muista soittaa silloin, koska olemme Vantaalla hoitelemassa niitä pieniä piiperoita juuri sinä päivänä. Tarkoitus on lähteä ajelemaan loppiaisaamuna.
Pari kuvaa kahden vuoden takaa: Merivesialtailta ja siskokset sekä Orotavan maisemia.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Koiramaista eloa

Minulla on aina ollut koiria. Maalaistalossa kasvaneena eläimet kuuluivat lapsena ja nuorena luonnostaan elämääni. Koiria kotonani oli aina, etupäässä metsästyskoiria. Oli pystykorvia, ajokoira ja beagle. Omaan kotiini hankittiin ensimmäinen koira 80-luvun alussa osin lasteni painostuksesta ja rotuna suursnautseri. Ei ihan helpoin rotu ensimmäiseksi kasvattaa, mutta sillä kokemuksella jonka lapsuuskodistani sain, kehittyi siitä todella kelpo koirakansalainen, älykäs, hyvin käyttäytyvä ja erityisen lapsirakas. Hän eli 11-vuotiaaksi  ja kova oli suru kun siitä sitten piti luopua.


 Parisen viikkoa vietin koiratonta elämää ja uusi ystävä haettiin Joensuusta. Roduksi valikoitui vehnäterrieri Mona nimeltään. Hänestäkin tuli kelpo koira, rakasti lapsia, vihasi kissoja mikä tietysti kuuluu koiranelämään luonnostaan jos eivät ole saman huushollin asukkaita. Mutta tulikin eteen tilanne että kissoihin oli totuttava: jouduin ottamaan nuoremman tyttären kissan hoitoon. Alku oli kauheaa, eläimet eri huoneeseen. Kissa sähisi, koira haukkui jne. Kyllästyin mokomaan menoon ja päätin että tehkööt toisilleen mitä haluavat ja laskin koiran kissan luo. Aikansa siinä sitten mellastivat ja kyräilivät ja kuinkas ollakkaan heistä tulikin parhaat kaverit. Söivätkin samasta astiasta samaan aikaan. Mona eli 13-vuotiaaksi.


 Sen jälkeen päätin etten enää ota uutta. Mutta jo viikon päästä kummasti aloin käydä nettisivuilla katselemassa sopivaa pentua ja rotua. Roduksi valikoitui Welshi monestakin syystä, joista yksi tärkeimmistä oli että kestää kärsivällisti lasten käsittelyä ja muita oli sopivan kokoinen, lempeä perusluonne ja tietystikin ulkonäkö eikä perinnöllisiä sairauksiakaan paljoa. Niinpä varasimme pennun Kainuusta Rocbee- kennelistä.  Sitten heinäkuisena päivänä kolme ja-puoli vuotta sitten Minttu haettiin kotiin. Monta on mukavaa hetkeä vietetty. Alku oli kyllä melkoista menoa, naapurin poikakin kerran tuumasi koirani kanssa leikkiessän, Minttu lentää. Nyt on elo jo mukavan leppoisaa., kunhan vaan saa tarpeeksi liikuntaa, siis koira, ja emäntä siinä sivussa