perjantai 30. huhtikuuta 2010

Hyvää Vappua!

Näin se kevät on tullut almanakan mukaan. Huomenna vietämme yhteistä kevään juhlaa. Munkit on tehty ja makoisiksi maisteltu. Simaakin piti muutama litra valmistaa, vaikka päätinkin tänä vuonna jättää väliin.

Tokihan muutakin ruokaa ja juomaa täytyy olla: meillä perinteiseen tapaan valkosipulista perunasalaattia  ja erilaisia grilliherkkuja ja ynnä muuta maistuvaa. Tänä iltana avataan myös pullo cavaa kevään kunniaksi. Sitä kun kohtuulisesti nauttii, ei käy kuten tälle Kaj Stenvallin ankalle, joka lienee saanut jo tarpeeksi.

Mukavaa vappua ja aurinkoa kaikille!

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Veteraanipäivänä

Tänään lippujen liehuessa veteraaniemme kunniaksi, tahdon kiitollisin mielin muistella oman sukuni veteraaneja, jotka omalta osaltaan tätä maata puolustivat. Nämä muutamat kuvat kertokoot tarinaansa.
Yllä olevassa ovat vanhempani onnellisena kihlaparina vuonna 1942. Kuva on otettu Kuopiossa.
Seuraava kuva on tullut sieltä jostakin äidilleni veljeltään Olavilta vuonna 1940. Siinä olevaa paikkakuntaa en tunne ja koska leimana on kenttäpostia ei sitä saanut mainitakaan. Tämä äitini lempiveli kaatui vuonna1944 Vuosalmessa.
Vielä yksi kuva jonka tahdon liittää on tädistäni, joka vielä voi viettää tätä päivää. Kuva onkin uusi, viime kuulta. Tätini on sotaveteraani, hän oli itärintamalla lottana muonitustehtävissä. Edelleenkiin hän tahtoo että pöydät on koreana, niinkuin ennenkin.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Vantaalla ja kotona

Pari päivää Vantaan maisemissa hujahti nopeaan. Olimme varautuneet tarvittaessa viettämään siellä useammankin päivän. Onneksi kuitenkin lasten isi pääsi kotiin jo eilen vaiherikkaan matkan jälkeen. Lasten kanssa ennätimme kuitenkin touhuta monenlaista mukavaa. Sunnuntaina leikkikentällä ja pyöräilyn merkeissä.
Tietenkin myös Mintun kanssa touhuillessa.
Maanantaiaamuna äidin lähdettyä aikaisin töihin, me sitten aamutoimien jälkeen lähdimme koko sakki pitkälle kävelylenkille. Näimme monta mieleistä asiaa: ensimmäiset leskenlehdet poimittiin äidin iloksi, ratsastajakin nähtiin ja tietenkin paljon rekka-autoja, busseja sekä kaivinkoneita. Ne olivat pikkumiehen mielestä parasta mitä kuvitella saattaa. Ruoka maittoi hyvin pitkän ulkoilun jälkeen ja unikin tuli nuorimmaiselle nopeaan  Näin se päivä vierähti ja illansuussa saatiinkin hyviä uutisia,isin pitkä kotimatka on sujunut hyvin ja huomenna tulee.Niin me apujoukot sitten päätettiin lähteä ajelemaan kohti Savonmaata matkalaisen palattua.
Tämä päivä onkin sujunut arkisissa askareissa ja tietenkin lenkillä koiran kanssa. Taas kuljin kameran kanssa tuttua polkua, joko olisivat linnut lisääntyneet joessa. Olihan ne ja kovasti pariutuneetkin kuten kuvissa näkyy.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Lauantaiaamuna

Tänään aamuaurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, eikä tuhkapilvistä ole tietoakaan. Monena aamuna tällä viikolla olen kuunnellut lintujen aamukonserttia toivorikkaana kameran kanssa. En aiemmin onnistunut saamaan niitä kameran linssiin. Nyt sitten onnistuin. Kauniisti lauleli tämä lintunen.
Tämän loppuviikon suunnitelmat muuttuivat monen osalta tuon Islannin purkauksen vuoksi. Niin meidänkin. Huomenaamulla lähdemme koko porukka ajelemaan kohti Vantaata.Siellä tarvitaan apua, koska tyttären mies ei päässyt kotiin työmatkaltaan Italiasta. Seuraava yritys tulla sieltä on maanantai-iltana, mutta varmaahan se ei ole. Ensin suunnittelin lähteväni junalla, mutta junalippujen saanti näytti eilen sen verran hankalalta, joten menemme sitten autolla. Lapsista se on tosi mukavaa kun Minttukin tulee. Kuvassa väsyneet majanrakentajat.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Sunnuntaina

Aurinko ei oikein jaksa paistaa näillä korkeuksilla. Jotenkin kylmänkosteaa on nämä viime päivät olleet.
Eilen kiertelin pyörällä näitä kotikulmiani kamera mukana.  Pysähdyin ottamaan uhkarohkeista pilkkikilpailun osanottajista muutaman räpsäisyn. Oli kauden viimeiset kisat ja kuten kuvasta voi nähdä, eipä jäille ole enää turvallista mennä.
Jatkoin matkaa ja näin sunnuntaipäiväksi sopii kotikirkon kuva. Siellä tulee kylläkin käytyä tosi harvoin, viimeksi kävin heinäkuussä, kun sukulaistyttö meni naimisiin.
Sitten jatkoin joenvarsireittiä. Toivoin näkeväni joutsenia ja muita vesilintuja, kun niiden ääniä kuulin. Hukkareissu oli sinne, mutta otin kuitenkin tuon karttakuvan lähivesistöistä.
Ehkä sitten ensikerralla joutsenet, sorsat, tavit ja muut linnut ovat tulleet tutuille paikoilleen ja pääsee niiden touhuja seuraamaan.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Huhtikuun mietteitä

Tällä viikolla kevään tulo on ottanut vauhtia.Lumet sulaneet silmissä ja muuttolintujen laulukonsertit ovat hienoa kuunnella. Pian pääsee tutkimaan miten kasvit ovat selvinneet talven yli. Tottakai sitä odottaa kesää ja kukkaloistoa. Värililjat ovat yksi oman pihan suosikkikukistani.Jännä nähdä miten niitä nousee kunhan kevät edistyy ja miten ruusut ovat kestäneet menneen kovan talven yli. 



Tämän viikon aikana on myös herkuteltu tavallista enemmän, olihan pääsiäinen. Myös syntymäpäiväni osui tälle viikolle. Niinpä sitä on koko viikon popsittu herkkuja. Oma suosikkini on nämä kylmäsavurullat, jotka kuuluvat meillä melkein kaikkiin juhlatarjottaviin.  
Myös ne iltasyömiset olivat normaalia runsaampia, onhan mukavaa istua pöydän ääressä vieraiden kanssa seurustellen nauttien samalla pöydän antimista.
  

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pääsiäinen meni

Niin se tämäkin pääsiäisaika on takana ja arki taas koittaa. Vilkasta oli,ja vieraita kävi. Oman osansa tämän pääsiäisajan viettoon toi lähestyvä syntymäpäiväni.
Olin haaveillut viettäväni sitä ihan muissa maisemissa. Se haave nyt ei toteutunut, joten pienimuotoiset juhlat pidettiin ensimmäisenä pääsiäispäivänä täällä läheisten kanssa. Parasta sinä päivänä oli pienten lastenlasten lauluesitys ja vieläpä kahteen kertaan. Ovat lapsukaiset hyviä laulajia ja niin tämä herkkismummi taas tarvitsi nenäliinaa.
Nyt nämä pikkuvieraat ja vanhempansa ovat matkalla kotiansa kohden. Arjen askareet odottavat, mutta ei ihan niin kuin odotin. Luulin tässä muutaman päivän ottavani rennosti, mutta kevätlinnut lauloivat taloon tulevan vieraita. On kuulemma kalenteriin merkitty tuo päivä jolloin vanhenen. Niin sitä sitten taas kakkua ja muuta tarjottavaa pitänee vähän varata.

Kevään tulo on ottanut vauhtia täälläkin. Lumet on huvenneet ennätysvauhtia ja muuttolintuja tullut. Joutsenia on odoteltu ja nähtykin. Koetin ottaa kuvaakin, mutta koiran kanssa liikkuessa ei oikein hyvää saanut...
Tämhän aikaan vuodesta koira saa varautua jatkuvaan pesuun, kuten tuo oheinen kuvakin kertoo.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Juhlapyhiä odotellessa

Toivotan  kaikille oikein hyvää pääsiäisaikaa näiden vanhojen korttien myötä.