sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Lokakuu loppuu ..

Tänään sään ollessa harmaa ja vetinen, ajatukset ovat jo ensi sunnuntaissa.  Silloin nousemme aamuvarhaisella koneeseen, joka vie meidät pariksi viikoksi Teneriffan maisemiin. Nyt kun vilkaisen kelloa, niin tähän aikaan pitäisi Teiden majesteettinen huippu olla näkyvissä, Jotenkin se aina on yhtä sykähdyttävä näkymä. 
Lomapaikkamme tuolla kauniilla saarella on jo vuosien ajan ollut Puerto de la Cruz.  Monelle tuttu ja meitä on paljon jotka vuosi vuoden jälkeen sinne palaamme kuka lyhyeksi aikaa, niinkuin me pariksi viikoksi, tai sitten talvehtimaan muuttolintujen lailla pidemmän aikaa.
San Pedron reitin varrelta
Se pariviikoinen hujahtaa noissa kauniissa maisemissa turhankin nopeaan. Aikomuksena on kiertää pari tuttua rantareittiä ihaillen jylhiä maisemia.


Bollullon reittiä
Kaupungissakin riittää nähtävää ja koettavaa niin .paljon. Nautin kävelylenkeistä vanhan kaupungin kävelykaduilla, puistoissa ja puutarhoissa seuraten paikallisten ihmisten arkielämää. Iltaisin sitten suuntaamme syömään johonkin lempiravintolaan, joita on valittavaksi lukuisia.

calle Lomo ja hyvät ravintolat
Tejas Verdes kännykkäkuvassa
Kaupunki on iltaisin erittäin tunnelmallinen. jostain kuuluu aina musiikkia, kitarat soivat ja niipä taas odotamme kuulevamme ne tutut rakkaat sävelmät loistavien muusikoiden Tejas Verdesissä, jossa tunnelma on käsinkosketeltava. 


Vuosi sitten savolaisrouvat uimassa
Luabayn kiikkustuolit
Mitä muuta odotan matkalta: Tottakai pitää päästä taas lähikaupunkeihin ja kyliin Varsinkin kaunis Orotavan kaupunki on joka kerran nähtävä. Luonnon helmaan on myös haaveena mennä pieniä patikoita tekemään ja ihailemaan maisemia siellä. Unohtaa ei sovi uimista merivesialtailla. Nyt marraskuussa vesi on siellä nautinnollisen lämmintä. Ja yhtenä tärkeimmistä, uusien tuttavien tapaamista. Treffit on jo sovittu kiikkutuoleihin, jotka meitä odottavat hotellin terassilla.
Videon mukana pieni pyrähdys saarella.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Muuttuvat maisemat

SUONENJOKI tammikuussa ja syyskuussa
SIIONIN SILTA  heinäkuussa ja tammikuussa
SYKSYN VÄRIT lähimetsästä
Vuoden  aikana on kertynyt kuvakansioihin lukuisa määrä otoksia.  Ja eilen aloitin siivousta sielläkin. Osa joutaa roskakoriin ja osa säästetään. Suurin osa kuvista näyttää olevan tutuilta poluilta. Niitä kun tarkastelin, ei kumminkaan kahta samanlaista tullut vastaan, Vuodenaikojen vaihtelut saavat maiseman muuttumaan tavallaan aina uudennäköiseksi.. Nämä ensimmäiset kuvaparit ovat kotimaisemista.


SIPOON PELLOT toukokuussa ja lokakuussa
VÄRIMAAILMAA toukokuussa ja lokakuussa

 Vantaan  ja Sipoon polut ovat tulleet kuluvan vuoden aikana myös tutuiksi. Toukokuussa valkovuokkojen aika on siellä hienoa ja  kyllä siellä kelpaa syksyisinkin kulkea tutkien vuodenaikojen vaihtelua.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Metsän satoa

Mies metsälle menevi, ja harvoin sieltä palailee tyhjin käsin. Nyt oli tuliaisina pieni määrä suppilovahveroita ja viikonlopun metsästyssaaliista komeat lihat: fileitä ja paistia, jauhelihaa unohtamatta ja tietenkin Mintulle komea luu. Niitäpä tänään pakastimeen olen laitellut ja osaa raakakypsytykseen vielä viikoksi. Vasan sisäfileen  ajattelin jättää odottamaan itsenäisyyspäivää ja siitä sitten  seuraavalla ohjeella vähän juhlavampaa lounasruokaa.

                                      File omenoiden ja pihlajanmarjojen kera neljälle

                                     1 kg sisäfilettä
                                      2 omenaa
                                     4 rkl pihlajanmarjahyytelöä (karpalohyytelöä)
                                     sitruunanmehua
                                     1 rkl sokeria
                                     1 dl punaviiniä
                                     3 dl lientä
                                    suolaa ja mustapippuria, voita paistamiseen.
                                    kermaa
Ruskista fileet hyvin pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla, Ota fileet pois pannulta ja kiehauta punaviinissä. Kuori omenat, koverra siemenkota pois ja keitä ne pehmeiksi vedessä, joka on maustettu sitruunalla ja sokerilla.
Jälkipaista fileet 15 min ajan 150 asteisessa uunissa niin että jäävät ruusunpunaisiksi.
Sekoita kerma, punaviini ja liemi ja keitä kasaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Paloittele file sopivan kokoisiksi paloiksi ja tarjoa hyytelöllä täytettyjen omenanpuolikkaiden,keitettyjen perunoiden ja kasvisten kera.

Ja  alkuruoaksi voikin keittää esimerkiksi noista suppiloista keiton ja jälkiruokana maistuu vaikka jäiset karpalot kuuman kinuskikastikkeen kanssa. 



maanantai 25. lokakuuta 2010

Mintun aamulenkki

Olipa eilen tylsä päivä kun lumet olivat häipyneet. Mutta mitä ihmettä, taas on maa valkoisena ja pitää päästä tutuille poluille tutkimaan ja vähän nuuskuttamaan.  Kerätään samalla niitä mustikanvarpuja, tuumii mamma. Ja eikun menoksi.
  Mitähän tuolla pilkottaa, Minttu tuumii.  Ai jaa, sehän on se paikka missä joutuu koirakouluun. Mutta sehän on koulu, tai oli ennen .Kierretään pihan kautta toiselle polulle.


No nyt löytyi se lempipolku, katsellaan sitä. Hei, onko tontut jättäneet partansa kuusen oksille. Mitähän varten? Joulu tulee tuota pikaa.
Jano pääsee yllättämään, onneksi on lunta ja vettäkin löytyi. Jatketaan vielä vähäsen. Taas sama rakennus pilkottaa. Joutaa jo kotiin.
Mitä jäi tekemättä; mustikanvarvut unohtuivat. No se on sitten toisen lenkin paikka iltapäivällä. Mammalla kiirus kampaajan tuoliin pariksi tunniksi.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Lumista lauantaita

Sitkeä alppiruusu
Lunta, lunta ja paljon tuli tuulen voimalla  kurkkiessani aamuhämärässä pihalle. Niinpä olikin parasta viettää päivää arkisten askareiden parissa, jauhopeukaloa heiluttaen. Syntyi vuokaleipää ja omenapiirakkaa. Ja liha-juurespataa hirvenlihasta uuniin muhimaan. Sää ehtikin siinä jo parantua sopivaksi  ulkoiluun. Lunta oli tullut kymmenisen senttiä ja lumikola piti jo kaivaa varastosta.
Tuota alppiruusua ihmettelen, miten se työntää uutta kasvustoa talvisesta säästä huolimatta.
Muuten pihakukat on jo menneet talviunille ja nyt sitten ihaillaan sisäkukkia. Vanhaa perua oleva Amazonin lilja kukkii parhaillaan ja kiinanruusukin tekee nuppuja.. 

Tätä iltaa ajattelin viettää Venetsian maisemissa komisario Guido Brunetin mukana  kanaalien , palatsien ja hämärien kujien tunnelmissa.  Eli yhden lempikirjailijani Donna Leonin uusimman kirjan viedessä mukanaan.

torstai 21. lokakuuta 2010

Vantaalla jälleen

Muutama vilkkaanpuoleinen päivä vietettiin taas Vantaan maisemissa. Maanantaina ajelimme sinne hyvässä säässä, paitsi Järvenpäässä ilma pimeni yllättäen ja loppumatka meni sitten melkoisessa sateessa. Enkä tietenkään malttanut olla ottamatta kuvaa tuosta valon ja pimeyden leikistä.
Jos metsään haluat mennä nyt, takuulla yllätyt..
Päivät lasten kanssa menivät siivillä. Leikittiin, leivotiin pullaa ja tietenkin ulkoiltiin. Lähellähän on oikein mukavia metsiä ja polkuja, joita on mukavaa tutkia. Tuttujakin tuli vastaan, rajanaapuri Kalle, musiikkimies. Juttua riitti savolaissyntyisellä  naapurillakin. Tuli puhetta meidän asuinseudusta ja Kallehan siitä innostui muistelemaan seutumme musiikin mestareita ihan lauluesityksen kera. Komeasti soi Iisvesi-valssi hienolla tenorilla esitettynä metsän siimeksessä. Kaikkea voi sattua, mutta serenadia ykskaks ei ihan joka päivä kuule kumminkaan.


Otetaan rennosti
Väsyneet leikkijät
Keskiviikkona oli sadepäivä, joten ulkoleikit jäivät väliin. Sisällä sitten keksittiin kaikenlaista mukavaa. Eväsretkenkin lapset tekivät, olivat kuulemma matkalla äidin työpaikalle. Kikatuksesta päätellen retki oli kiva. Välillä katseltiin telkkarista mieliohjelmia ja tietokoneelta etsittiin junavideoita pienen junamiehen iloksi. Pitihän sitä välillä levätäkin.
Näin ne päivät kuluivat sukkelaan ja tänään sitten lapsille alkoi taas päiväkotiarki. Ja me joudimme kotimatkalle sateen ropinassa, joka muuttuikin loppumatkalla  räntäsateeksi.
Seuraavan kerran suuntaamme Vantaata kohden jo reilun kahden viikon päästä ja lennämme räntäsateista kohden Teneriffan maisemia.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Lokakuinen sunnuntai

Aurinko paistoi täydeltä terältä tänään aamulla ja aurinkoinen naama paistoi peilistäkin sinne vilkaistuani. Sain mieluisan ja odotetun puhelun sisareltani aamuvarhaisella. Eilen myöhään illalla, isovanhempien päivänä, oli hänestä tullut mummi ja minusta isotäti. Pieni prinsessainen, sukumme nuorimmainen. Onnea Turkuun ja Pohjanmaalle tätäkin kautta.


Eilen pohdinkin tätä mummina olemista, onko se muuttunut siitä kun olin lapsi, Ja tulin siihen tulokseen että on. Tämän päivän mummit ovat monesti vielä työelämässä ja muutenkin aktiivisia, harrastukset on moninaiset ja pääsemme matkustelemaan ja tämä nettimaailma on tuonut aivan uuden ulottuvuuden. Prototyyppi keinussa istuvasta nutturapäisestä mummosta on jo aikansa elänyt. Pidämme parempaa huolta ulkoisesta olemuksestamme ja hyvinvoinnistamme ja olemme terveesti itsekkäämpiä.


Omat pohjalaiset isovanhempani
Mutta se ikiaikainen mummojen tehtävä, huolehtiminen, se ei ole muuttunut menneistä ajoista. Kannamme huolta  ja jos se on mahdollista, riennämme avuksi tarvittaessa. Niinpä minäkin taas huomenissa yli kolmensadan kilometrin matkan pääkaupunkiseudulle. Ja tehtävä on mieluinen, eikä taakka.. 

perjantai 15. lokakuuta 2010

Talveako jo?

Kuten tuosta sinnikkäästä ruususesta voi päätellä, on ulkona sellainen keli että pitää ryhtyä harkitsemaan uusia sisäliikuntamuotoja. Olisiko tanssi sopiva minulle? Pannaan harkintaan. Ja mikähän niistä monista sopisi? Kansantanhuko? Esiintymisasukin olisi, tyttären omistama Aino-muinaispuku.
Ei, ei, kokeiltu on nuorena likkana ja pyörähdykset menivät aina väärään suuntaan. Siihen loppui tanhuaminen.
Entäpä sitten zumba, jota nyt harrastetaan joka paikassa? Ei sekään, liian vauhdikasta tälle vartalolle.
Mutta entäpä mummobaletti. Ahaa, nyt löytyi sopiva. Tästä mainiosta Maija Paavilaisen kirjasta löytyykin monta hyvää syytä miksi tämä laji sopisi:


-vielä vanhanakin voi iloita lihaksista, joiden olemassa olosta ei ole tiennyt mitään-
-ainakin opin hengittämään ja suoristamaan selkäni-
-jokaisesta epäonnistumisesta oppii epäonnistumaan kauniimmin-
-ikä ei vähennä iloa eikä intohimoa-

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Ennen talven tuloa

Muutettu muille maille
Yksin
Vielä ei ole satanut ensilunta tänne, mutta syksyn viimeisiä lehtiä on tullut siitäkin edestä. Riittää haravalle ja sen heiluttajalle puuhaa edelleen.  Kesän linnut ovat jo hylänneet kotinsa ja nyt sitten jo punatulkut ja tiaiset etsivät ruokaa innolla.


Pihalta sentään löysi vielä muutamia sinnikkäitä kasveja, alppiruusussa näyttää olevan uusia nuppuja ja hopeatäpläpeippi on päättänyt aloittaa uuden kukinnan. 


Ei linnutkaan kaikkea ole löytäneet, vaikka nälkäisiä ovatkin, muutama orapihlajan marja on vielä säästynyt pahan päivän varalle.


Nyt on aika nauttia raikkaista tuulista päivisin ja iltaisin vaikka lempimusiikista kynttilän valossa.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kaikenkarvaista, muistoja ja tätä päivää

Tassuterapeutit, karvaiset kaverini näyttelevät niin suurta roolia elämässäni, joten omistanpa tänä tuulisena Aleksis Kiven päivänä muutaman sanan heillekin.


                                             First lady, nimeltä Lulu


Suursnautseri, suuri musta lempeä rotunsa edustaja. Hän tuli meille jonkinlaisen kädenväännön jälkeen vuonna-82. Aluksi olin tiukasti vastaan oman koiran hankkimista. Ajattelin että riittää jos maalla mummolassa olevat riitttäisivät meillekin. No jäin häviölle tuossa kisassa ja eräänä heinäkuisena päivänä sitten saapui 4kk ikäinen pentu taloon. Koska kysymyksessä oli palveluskoirarotu, hänen kanssaan jouduttiin tekemään töitä ja kouluttamaan. Niinpä sitten se työ kantoi hedelmää ja Lulusta kehittyi hieno yksilö, luotettava ja tottelevainen sekä lasten ystävä. Koskaan hän ei mennyt omaa pihaa kauemmaksi, vaikka oli aina irti pihassa. Hän eli 11-vuotiaaksi ja kaipaan häntä joskus vieläkin.


                                    
                                                    Mona, vehnäterrieri


Vehnis haettiin Joensuusta kolmen viikon päästä Lulun lähdöstä. Halusimme vähän pienemmän koiran ja olin ihastunut tähän rotuun joskus aiemmin. Rakkaus Monaan tuli heti kun hän sylissäni pienenä pentuna kyyrötti kotimatkan. Olihan vauhdikas joulun aika silloin vuonna -93. Pentu oli oikea raggari ja teki tuhoakin jonkun verran. Aikuistuaan oli mitä parhain kaveri ja pisti kyllä lenkillä menemään välillä kelpo kyytiä.  Muutenkin oli velmuilija ja persoonallinen, niin ja neiti myös: Kerran kun tytär jätti avonaisen laukkunsa lattialle ja menin katsomaan Monan puuhia, löysin sen "hyvin meikattuna", oli pureskellut kaikki meikit pilalle. Nauruksi meni, vaikka vahinkoakin tuli.  Lasten ystävä tuli tästäkin  yksilöstä. Lajitovereihin suhtautuminen muuttui  parin ikävän kokemuksen myötä ennakkoluuloiseksi ja automatkoja inhosi koko ikänsä. Siinäpä ne huonot puolet olivatkin .Kun hän sairastui ja vointi romahti parissa viikossa, oli aika tehdä raskas päätös. Sitten eräänä huhtikuisena aamuna oli hyvästelyjen aika. Silloin päätin ettei enää uutta koiraa tähän taloon tule, oli se luopuminen niin kova paikka. Mutta kuinkas ollakkaan.....



                                         Rocbee Usherette, Minttu  7 vk


Kun tuosta koirattomasta elämästä ei tullut yhtään mitään, alkoivat tyttäreni ja mieheni puhua että kyllä se ei nyt auta kun uutta koiraa hommaamaan. Ja niin alkoi netissä istuminen koirarotuja tutkien ja punniten mikä rotu se parhaiten soveltuisi tähän huusholliin. Ja niin päädyttiin welshiin syistä joita olivat: kestää lasten käsittelyä, ei siis kääpiörotu, ei haukkuherkkä, kärsivällinen ja lempeä, ystävällinen ja ulkonäkö tietysti silmää miellyttävä. ja tietenkin terveys. Kasvattajia etsittiin seuraavaksi ja Kainuusta sitten Minttu haettiin heinäkuussa neljä vuotta sitten. Kiitos Sarille! Koiratonta elämää oli kolme kuukautta takana ja taas kaikki opettelu edessä.
Tässä lisää Kuvia ja muuta.
 Olihan se vauhdikasta aikaa, luulin jo ettei ikinä meno rauhoitu. Pentu ennätti joka paikkaan yhtä aikaa, jopa nuohoamaan savustuspönttöä. Vaan nyt on meno tasaantunut ja vastaantulijat lenkillä usein kehuvat hyvin käyttäytyvää neitiä. Luonnossa kuljemme usein ja bongailemme lintuja sekä pihassa naapurin kissoja.  Lastenlasteni mielestä Minttu on paras kaveri. Kerrankin kysyin kolmevuotiaalta puhelimessa, onko siellä mummin kulta, vastasi sieltä, eikun minä oon Mintun kulta. Että tärkeysjärjestys olla pitää..,

lauantai 9. lokakuuta 2010

Joutsenlaulua






Tänään oli tarkoitukseni kirjoitella koirista, mutta aihe vaihtuikin päivälenkin aikaan,  kun tuttava kertoi joutsenten olevan joessa. Niinpä sitten kipinkapin koira kotiin ja kameraa hakemaan ja pyörän satulaan. Siellähän ne olivat, liki kaksikymmentä majesteettista lintua. Joen törmällä seurasin aikani niiden touhua ja kovin pitivät paljon puhetta. Ja varmaan neuvonpidon tuloksena oli  suunta etelään. Ja sitten matkaan. 
Eteläänhän tässä  me siivettömätkin mieluilemme tähän aikaan vuodesta.  Ja aika monella se lento  onkin jo aika lähellä. Sitä odotellessa voikin nauttia annoksen Joutsenlammen musiikista barbiversiona. 

torstai 7. lokakuuta 2010

Metsästä ja pihalta

Löydät karpaloita, sammalia ja mitä muuta, ainakin värikkäitä lehtiä. Jos onni on myötä voitpa löytää vaikka "mammutin" syöksyhampaan", joka tästä ties miten pitkään vedessä olleesta puun osasta mieleemme tuli.


Pihalta taas löysi vielä persiljaa ja muitakin yrttejä, jotka pääsevät pakastimeen tänään.
Mahtaisko niistä syntyä vaikka Rouva Rosmariinin yrttikeitto:


                                        Selleriä, porkkanaa
                                        piparjuurta, perunaa
                                        pippuria, paprikaa
                                        tinjamia, salviaa
                                        minttua ja neilikkaa
                                        tilliä ja persiljaa
                                        ja basilikaa..
                                                 ihanaa
                                      -Kirsi Kunnas-


Mutta jos ei yrttikeitto maistu, niin ihan asiallinen ohje tässä, olin karpaloita metsästämässä.




                                        Jogurttijäädyke 4-6 annosta


                                     2 munaa, 1 dl sokeria, 3 dl kuohukermaa 
                                     1 tl vaniljasokeria, 2 dl maustamatonta jogurttia 
                                     n.½-1dl karpalososetta (karpalolikööriä n.½ dl)


Puserra pehmitetyistä karpaloista siivilän läpi sose. Erota munista valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää siihen karpalosose ja vanilja, sekä jogurtti. Vaahdota kerma ja valkuaiset eri kulhoissa. Lisää kermavaahto keltuaisvaahtoon ja lopuksi valkuaisvaahto varovasti nostellen.
Kaada seos vedellä huuhdeltuun jäädyke- tai kakkuvuokaan ja pakasta vähintään 4 tuntia.
Kasta vuoka nopeasti kuumaan veteen ennen kumoamista tarjolle. Koristele esim karpaloilla ja kermapursotuksin.






                                 

maanantai 4. lokakuuta 2010

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa..



Pienen pieni veturi aamulla kerran....
Viikonvaihteessa juhlittiin isolla joukolla junamiehen 3-vuotissynttäreitä Vantaan maisemissa. Osa vieraista oli tullut jo edellisenä päivänä ja lauantaipäivänä talo täyttyikin sukulaisista ja kummeista. Pikkumiestä jännitti hieman, mutta kun paketeista paljastui mieluisia lahjoja, olipa pikkumies yhtä hymyä. 
Äidin valmistamat juhlapöydän herkut maistuivat kaikille ja voi sitä puheenporinaa joka täytti talon.  Mutta sitten illansuussa joukko harveni, kun toisten piti kiiruhtaa kotimatkalle. Siinäpä sitten ennätettiin leikkiä ja vähän ulkoillakin ennenkuin nukkumatti kutsui päivänsankaria ja isosiskoa. Meidän aikuisten ilta venähti taas puolille öin iltaherkkujen ääressä ja kuulumisia vaihtaessa.
Vantaan ja Sipoon rajamailla
Sunnuntaiaamuna sakea sumu oli vallannut tienoon ja Mintun kanssa lähdettiin tutkimaan lähimetsiä. Vähän siinä heiteltiin että mitä jos eksytään Sipoon korpiin, mutta eipä nyt kumminkaan käynyt niin. Tuttuja alkavat polut jo olla..


Kotimatka koitti lounaan jälkeen. Sumukin oli jo hälvennyt ja kauniissa säässä saatiin ajella. Taas lähdettiin Lahdesta maisemareitille ja pysähdyttiin  ihailemaan näkymää  Pulkkilanharjun alueelle. Viimeksi tuota maisemaa sumensi Venäjältä levinneet savut. Nyt saikin sitten nauttia syysluonnosta kuulaassa säässä ja maakuntalaulun sanoin Keitele vehmas ja Päijänne jylhä...


Kamera kädessä istuin henkeä salpaavien näkymien vilistäessä ohi ja muutaman onnistuneen otoksen sainkin tallennettua matkan varrelta.