maanantai 21. helmikuuta 2011

Meillä leivotaan...

Pakkasen paukkuessa on mukava upottaa kädet taikinaan ja ryhtyä leipomispuuhiin  Mikäs sen parempaa ja maistuvampaa näillä keleillä..  Ja tällä kertaa keskityn perinneherkkuihin.  


 Suomalainen ruokaperinne on rikas.. Ja esimerkiksi Jaakko Kolmonen on tehnyt loistavan työn kerätessään vanhojen mestareiden ohjeet talteen ja kansien väliin. Samoin tietysti monet muutkin, kuten neuvontajärjestöt pitävät huolen siitä että leipä-ja muu ruokaperinne säilyy tulevillekin sukupolville.. 

 Perinneleivonnaisista suosituimpia taitaa edelleen olla karjalanpiirakat, joita minäkin pyörittelen tämän tästä.  Ja tällä viikolla taas.
Mustikkakukkoa eli rättänää on kyllä taas pitkän ajan jälkeen saatava. Vaikka viime kesän mustikkasaalis jäi vähäiseksi, löytyy niitä vielä pakkasesta ylivuoteisia, joten herkkua saadaan:


                              250 g voita
                              1/2 dl sokeria
                              1 dl ohrajauhoja
                              3-4 dl ruisjauhoja
                              1 tl leivinjauhetta
                              1/2 dl sokeria
                              1/2 l mustikoita
                              1 rkl perunajauhoja


Sekoita pehmeä voi, sokeri ja jauhot keskenään. anna taikinan levätä n. puoli tuntia. Painele 3/4 taikinasta uuninkestävän vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita mustikoihin sokeri ja perunajauho ja lisää vuokaan. Peitä marjat lopulla taikinalla ja paista n. 40 min (200 astetta) Tarjoa lämpimänä kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kera.


                      Ottakee vieraat tae käskyt harvenoo (Pielavesi)





10 kommenttia:

  1. Oi ja voi, minä tässä vedet valuen suusta katselen noita karjalan piirakoita, kun vielä päätin paastota tämän päivän :P
    Kyllä on herkuttelut teillä, pidän karjalanpiirakoista ja olempa niitä itsekin joskus tehnyt, tuosta mustikkakukosta en tiedä, mutta hyvältä sekin näyttää.
    Pakkasten paukkuessa on todellakin kivaa vaikka leipoa :)
    Nams postaus!

    VastaaPoista
  2. Tuota mustikkajuttua on ihan pakko tässä jokupäivä kokeilla. Se vaikuttaa niin hyvältä. Ja nuo iki-ihanat karjalanpiirakat. voi miksi niiden tekotaito ei vain pysähdy minun hyppysiini. Olen kyllä kokeillut, tulevat hyvänmakuisia, mutta niin rumia, ei onnistu tuo rypyttäminen. Pitäs vissiin lisätä harjoituskertoja, eikös sitä sanota, että harjoiittelu tekee mestarin.
    Hyvää lämpimäispäivää teille. Toivotaan, että tää pakkanen joskus meidätkin unohtaa.

    VastaaPoista
  3. Maukkailta näyttää leipomuksesi. Karjalanpiirakoiden leipominen on melkein jäänyt minulta, äitini niitä pyöritteli joka viikko sekä riisi- että perunatäyttein.
    Mustikkarättänä on myös unohduksissa ollut, kiitos reseptistä. Meillä saatiin melkoinen mustikkasaalis viime kesänäkin, kiitos prinssipuolison "harrastuksen" meillä on viety varmasti toista sataa litraa pakkasesta jo ystävillekin. Ja vielä niitä riittää joka päivä syötäväksi. Eilen leivoin kaksi pikapiirakkaa mustikoista ja omenoista toisen.
    Ihan lämmin olo pakkasen keskellä tulee kun katsoo leipomistasi!

    VastaaPoista
  4. Seijastiina, karjalanpiirakat maistuvat varmaan melkein kaikille ja tuota mustikkakukkoa kannattaa joskus kokeilla, onhan siinä tuota rasvaa yllinkyllin, mutta sokeria ei kuitenkaan hirveästi.
    Ei kun leipomaan ..


    Mummeli, mitä väliä sillä on minkänäköisä piirakoista tulee. maku on kumminkin se pääasia. kyllä minunkin eka yritelmät oliva taika eriskummallisen mallisia.
    Ja kuten tuossa sanoin, mustikkarättänä on tosi maukas.
    Ja toivotaan tuon pakkasherran lähtevän tällä viikolla. Taas oli aamulla -30.


    Anja, kiva jos ohjeesta oli hyötyä. Se tuo rättänä on päässyt uuteen arvoonsa, kun Savonia kehitteli tuota Savo A la Carte listaa joku vuosi sitten.
    Voi, niin on meidänkin isäntä innokas marjastaja, mutta kyllä oli viime kesän marjasaaliit kovin huonot.

    VastaaPoista
  5. Mustikkarättänää olen itsekin tehnyt, sillä taisi olla vaan eri nimi.
    Hyvältä leipomuksesi näyttävät.

    VastaaPoista
  6. Tuo mustikkarättänä on tuntematon
    minullekin.
    Voisihan sitä joskus yrittää
    kokeilla.
    Nyt kyllä täytyy vähän katsoa
    mitä suuhunsa pistää.
    Tuli loman aikana herkuteltua
    siihen malliin,että puntarin
    viisari värähti hiukka liikaa.
    Noita karjalanpiirakoita en voisi
    vastustaa.

    Terkkuja.

    VastaaPoista
  7. Unelma, kiitos, perinneruoat ovat yllätävän maukkaita. Nämäkin esille nostamani: miten yksinkertaiset valmistusaineet, vähän vaivaa ja hyvää tulee.

    Sirpa, perinteinen savolainen jälkiruoka se mustikkainen on ja taitaa olla tämä versio Mikkelin alueelta.
    Vai tuli herkuteltua, ihmekös tuo. Hyvät on ravintolat siellä..
    Terkkuja.

    VastaaPoista
  8. Me juuri tässä yhtenä päivänä puhuimme, että viitsisikö leipoa karjalanpiirakoita alusta saakka. Kertaakaan emme ole lasten kanssa niitä tehneet, vaikka A:han on siellä kokeillut ja vieläpä menestyksekkäästi. :)

    Ihanaa on mustikkakukkokin. Ja mukavasti leivonnaiset lämmittävät näissä pakkasissa.

    Talvivaloa!

    VastaaPoista
  9. Lumiomena, muistanpa A:n leipomiset oikein hyvin. siitä on taito kasvanut pikkutytöllä, joten piirakkapäivää vaan viettämään.
    Mukavaa pakkasviikkoa sinnepäin.

    VastaaPoista
  10. Minttuli, sinulle on minun luontoblogissani jotain ,käythän hakemassa, kiitos ♥

    VastaaPoista