lauantai 23. heinäkuuta 2011

Surullinen siiliemo

Lukuvuorossa ja kesken on Anna Janssonin uusin Gotlantiin sijoittuvä dekkari Unissakävelijä, mutta nyt näiden järkyttävien uutisten aikaan en pysty lukemaan sitä.

 Muistelen tässä sen sijaan viime kesää ja pientä siilinpoikaa, jonka eräänä helteisenä päivänä huomasin pihanurmikolla. Oli kymmenen senttiä pitkä. Koetti siinä mennä eteenpäin, vaan ei jaksanut. Juotimme sille vettä ja nostimme varjoon suojaan kuumalta auringolta.
 Sitten parin päivän päästä näimme sen uudelleen, oli siis päässyt turvaan emon luo. Lapsenlapsemme olivat vierainamme ja kutsuin heidätkin ihailemaan pienokaista.
 Mutta sitten ollessamme jo sisällä, huomasin harakan pienen kimpussa ja niinhän siinä sitten kävi  pieni menehtyi, vaikka koetimme sitä pelastaa.


Pari iltaa myöhemmin istuin kaikessa rauhassa ulkona tuolissa, kun emosiili juoksi pihaa edestakaisin, pysähtyi eteeni, katsoi  silmiini,  kuin sanoen auta. Oli surullista katsoa sen hätää.
Tänä kesänä siilit ovat olleet poissa...Paitsi yhden kerran viime viikolla näin. Jospa palaavat vielä.



Mietin tässä voiko norjalaiset äidit koskaan selvitä surustaan.. 







10 kommenttia:

  1. Eihän tällaisessa tilanteessa voi koskaan asettua vanhempien asemaan, mutta suurta surua voi tuntea ja tunnenkin. Erittäin suurta raakuutta ja varmaan pitkään suunniteltua eri poliittista aatetta oleviin ihmisiin ei voi käsittää. Väkivaltaa, niin ruumiillista kuin henkistäkin, karttavana....Ei riitä sanat. Homo homini lupus. Raain olento maan päällä on ihminen, se tuli taas katkerasti koettua. Kaikki elämä on arvokasta oli sitten kysymyksessä pieni siilinpoikanen tai ihmislapsi.

    VastaaPoista
  2. Ookke, kiitos sinulle hienosta ja pohdiskelevasta kommentista. Sanat eivät riitä, eikä ymmärrys. Miten turvattomia olemmekaan pahan keskellä.

    Mutta, kaikesta huolimatta hyvää huomista sunnuntaita ja paljon terveisiä sinne teille!

    VastaaPoista
  3. Koskettavaa, pienen siilinpoikasen tarina ja upeaa Bramsia, hyvin yhdistetty näille päiville...;)

    VastaaPoista
  4. Maikku, kiitos kauniista kommentistasi.
    Liput liehuvat nyt puolitangossa Suomessakin,

    VastaaPoista
  5. Miten surullinen tarina...Olen kokenut saman oravine kohdalla. Näin kun emo hukkasi poikasensa ja sitten näin molemmat aina erikseen etsimässä toista...olin aika avuton, mutta yhden tein: Poikasen pelastin puuhun ja sain myös ruokittua koskematta häneen.

    Lue tämän päivän Hesari: Norjan tappaja oli Halla-ahon ihailija! Muistanet mitä sanoin persujen voiton jälkeen: 'Nyt päästettiin paha irti.' Suomessa saa nyt luvalla vihata ja tehdä mitä vain maahanmuuttajille, joista osa on jopa suntynyt Suomessa. Minä muuten ostan aina lakkani ja mitä tarvitsen torilla, muilta kuin suomalaisilta. Saan parempaa palvelua kera hymyn ja minä onneksi saan itse päättää ketä tuen.

    VastaaPoista
  6. Niin jarkyttava tapahtuma,ettei sita voi ymmartaa edes tapahtuneen.
    Kun itse on asemassa,etta on seka suomalainen,etta ulkomaalainen,niin tulee ajatelleeksi monia asioita.Varsinkin nyt,kun Suomessa on jo saatu rasismi nousemaan politiikan puitteissa.
    Tassa nahdaan miten vaarallista se voi olla.

    VastaaPoista
  7. Leena, sinun hieno siilikuvasi sai muistelemaan..
    Netistä luin Hesarin ja muita lehtiä tästä kauhistuttavasta tragediasta ja myös näistä yhteyksistä.
    Ja tämän päivän Savon Sanomissa oli meidän pian eläkkkeelle jäävän piispamme, suuresti arvostamani Ville Riekkisen viisaita ajatuksia ko. tapahtumasta. Hän sanoi mm. näin: "poliittinen ja uskonnollinen fundamentalismi on aina väärin ja sitä ei pitäisi sietää missään, vaan sitä vastaan pitäisi nousta"
    Näissä mietteissä tänään ja kaatosateen jälkiä lähden tässä pihamaalle tutkimaan.
    Terveiset Muuratsaloon

    VastaaPoista
  8. Sateenkaari, niin, se on erittäin huolestuttavaa, ja toivotaan tämän kauhean tapahtuman kääntyvän sitä nousua vastaan. Tuossa edellä kirjoitinkin mitä mieltä Riekkinen, suuri humaani ihminen, on asioista. Ja allekirjoitan hänen ajatuksiaan varsin pitkälle.
    Kiitos kommentistasi ja lämpimin ajatuksin terveiset sinne Välimeren rannoille.

    VastaaPoista
  9. Voi miten surullista :(
    Ihan aina tulee kylmät väreet näistä eläin jutuista.
    Meillä ei näy mökillä siilejä.

    Tuo Norjan juttu oli siis ihan käsittämätön!!!!!

    VastaaPoista
  10. Seijastiina, siilit palasivat tänne. Hieno juttu. Minttukin hyväksyy ne reviirilleen.
    Edelleen järkyttää Norjan tapaus...

    VastaaPoista