torstai 15. syyskuuta 2011

Kiitos kirjasta

Sain viime viikonloppuna tyttäreltä tuliaiseksi Mirjami Hietalan uusimman kirjan Isoveli.
Kirjaa odotin luettavaksi innolla ja päätin että jotain arviota siitä teen. Kirja kertoo kahden naisen, äidin ja tyttären kertomana Veikosta, sokeasta ja kehitysvammaisesta perheen esikoisesta. Sota-ajasta, ja ajasta jolloin sisar ottaa vastuun veljestään vanhempien kuoltua. 
 Mutta en taida pystyä arviota tekemään., Teos tulee niin liki omaa elämääni monessa. Kirjailija on kaukainen sukulaiseni ja muistan hänen perheensä jokakesäiset vierailut kotonani, Enolassa, kuten sanoivat.  
Lukukokemus tuo taas niin lähelle ne tuntemukset mitä vain äiti kokee vammaista lasta hoitaessaan. Meidän vanhin lapsemme, poika, syntyi hoitovirheen vuoksi monivammaisena ja vaikeahoitoisuuden takia hän vietti kahdeksanvuotiaasta alkaen elämänsä laitoshoidossa ja nukkui pois  melkein kuusi vuotta sitten. Ei ole päivää ettenkö häntä muistele.
 Kehitysvammaisuutta pohdin tänäänkin aamulenkilläni. Mietin kuinka paljon heidän elämänsä on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikaan. Osa käy töissä ja harrastaa ihan sitä samaa mitä ns. terveet. Kohtaan heitä päivittäin, koska lähistöllä sijaitsee kaksi palvelutaloa. Vaihdetaan kuulumisia ja iloitaan tulevista tapahtumista ja retkista. Toisille tuottaa suurta iloa päästä silittelemään Minttua. 
Kirja kirvoittaa myös monta muuta muistoa. Niinpä kirkon ohikulkiessani muistui mieleeni kuinka mekin lapsena käytiin  siinä kirjan suuressa keltaisessa talossa seuroissa ja Siionin virsiä veisattiin  muiden mukana, vaikka ei niitä kotonani laulettukaan..
 Muistot muistakin sukulaisista ovat nyt vahvoja, kuten kuvassa näkyvän kaatuneiden muistopatsaan tekijästä, isäni Heikki-serkusta.
 Kirja pysyy mielessäni pitkään. Leenan blogissa taannoin kyseltiin lukijoiden sielunkirjoista  Tämä teos on minulle sellainen.
 Lukekaa  Katjan arvio tästä teoksesta.
Mirjami Hietalalta on ilmestynyt kuusi aikuisten romaania. Kaikista olen pitänyt.



18 kommenttia:

  1. Arvasinkin, että tämä kirja nousee tärkeäksi kirjaksi sinun kohdallasi. Ja kirjoitit kirjasta koskettavasti. Hietala on lahjakas kirjoittaja, jonka teoksia voisi suositella kenelle vain.

    Kun kirja vielä viittaa omiin sukulaisiin, ei ihme, että kirja pysyy mielessä pitkään ja tekee oman soppensa sydämeen. <3

    VastaaPoista
  2. Minulle Mirjami Hietala on uusi tuttavuus, tai ei oikeastaan sekään, enhän ole lukenut yhtään hänen teostaan.

    Ymmärrän, että tämä vammaisuus ja kuollut lapsesi on sinulle yhä kipeä asia, koskettaahan se äitiä syvältä. Ja menetyksen muisto on kipeänä sielussa asti.

    Ymmärrän, että kirja on liian lähellä sinua, tunnet ja tiedät paljon henkilöihin liittyviä asioita. Se voi olla silti olla hieno lukukokemus sinulle, ja meille muillekin.

    Paljon kiitoksia, Minttuli, tämän teoksen esittelystä<3

    Oikein hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua sinulle<3

    Myös muu vammaisuus voi olla raskas asia sukulaisille, ja varsinkin äidille. Vammaista lasta voi ja saa rakastaa, usein nuo vammaiset ovat hyvin rakastettavia ihmisiä.

    VastaaPoista
  3. Todella varmasti sinulle läheistä luettavaa, mutta myös raskasta. Tuohan se kaiken lähelle. Voimia kirjan käsittelyyn mielessäsi.
    Lämpimin terveisin sinulle!

    VastaaPoista
  4. Katja, kiitos vielä. Minusta tuntuu että tämä on Hietalan paras. Lukukokemus on kyllä vahva ja täytyy käydä kirjastossa ja lukea uudelleen varhaisempi tuotanto.
    Terkut

    VastaaPoista
  5. Aili, minusta tuntuu että sinä pitäisit Hietalan kirjoista. Hän kirjoittaa vähäeleisesti, mutta vahvasti.
    Ja kiitos, elämänkokemukset tekevät meistä vahvempia, eikö vaan.
    Kaunista syksyb jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Minttuli koskettavasta postauksestasi.
    Yritän vain kuvitella sitä tunnetta, mitä äiti kokee vammaista lastaan hoitaessa.

    Häpeän, mihin Katja viittasi arviossaan
    on tuttua itsellenikin.
    Ottoisä oli invaliidi, toinen jalka huomattavasti lyhyempi. Muistan sen ristiriitaisen tunteen, kun toiset
    lapset matkivat hänen ontumistaan.

    Uskon, että kirja olisi lukemisen arvoinen.
    Hyvää viikonlopun alkua ja terkkuja♥!!

    VastaaPoista
  7. Mummeli, kiitos. Läheistä on kirjan tapahtumat, mutta ei raskasta luettavaa ollenkaan, vaan lohdullista ja positiivistakin. Iloitaan pienistä asioista jne.
    Viisas kirja viisaalta kirjailijalta.
    Terveiset Ähtäriin

    VastaaPoista
  8. Sirpa, kiitos. Ei se helppoa ollut, mutta selvittiin jotenkin. Onneksi asiat ovat tänään vähän paremmin vammaisten ja heidän omaistensa kohdalla. Vertaistuki on myös hyvin tärkeää.
    Lämpimin terkuin nimipäivänäsi ♥

    VastaaPoista
  9. Lapsen kuolema on kuolemista varmaan se,joka on lasna jokaisessa paivassa elaman loppuun saakka.Ainakin jossain muodossa.
    Kaunis ja koskettava postaus.
    Ja aivan ihastuttava kuva bannerissasi alkavasta ruskasta.

    VastaaPoista
  10. Sateenkaari, kiitos sinulle kommentistasi. Asian hyväksyy, mutta jälkensä se jättää.
    Bannerissa on viime syksyn ruska-aikaa. Tänä vuonna emme näe noin kaunista. On sadellut paljon viime päivien aikaan.
    Terveiset Suomen syksystä.

    VastaaPoista
  11. Minttuli, otan osaa. Tätä surua, noin, en ole kokenut, mutta keskenmenon kylläkin ja minulle se oli iso sokki, sillä sen jälkeen ei luvattu enää kuin millin mahdollisuus saada vauva. Se ihme alkoi, mutta oli päättyä vuorossa olevan lääkärin hirvittävään hoitovirheeseen. Mieheni soitti yksityislääkärini paikalle, olin myös riskiraskaus ja vaikka mitä, ja siinä näin ja koin miten nopeasti toimitaan kun on hätä. Meillä olisi nyt happivajauksesta kärsinyt tytär ellei 'linjamme' omaan lääkäriin olisi ollut vahva ja auki.

    Me kannamme säkissämme erikokoisia suruja ja kokemuksia, mutta:

    Road Map

    Jotka tulevat suorinta tietä,
    saapuvat tyhjin taskuin.
    Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
    tulevat säihkyvin silmin,
    polvet ruvella, outoja hedelmiä
    hauraassa säkissäään.
    Niin se ystäväni on, niin se on, että eksymättä et löydä perille.

    - Tommy Tabermann -

    Minusta tämä runo sopii voimarunoksi niin hyvin kaikkiin elämän kolhuihin, niin itseaiheutettuihin, kuin muiden aiheuttamiin.

    VastaaPoista
  12. Leena, kiitokset myötäelämisestä ja ihanasta voimarunosta. Kaikille meille tulee elämän varrella kolhuja, mutta kun ei anna katkeruudelle valtaa, niidenkin kanssa oppii elämään ja päivänpaisteiset päivät kuitenkin voittavat.

    Oikein hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
  13. Minttuli, halaus sinulle, olet vahva kun näin hienosti kirjaa arvioidessasi kerroit omakohtaisen ja koskettavan kokemuksesi. Kaikki on elämässä niin pienestä kiinni.
    Haluan ehdottomasti lukea tämän kirjan. Mieheni on tehnyt elämäntyönsä erityisopettajana (apukoululuokat) ja se oli luonnollinen valinta, sillä hänen veljensä oli kehitysvammainen. Minun tätini ja kaksi serkkutyttöäni ovat tehneet päivätyönsä Vaalijalassa. Ja sinnehän minunkin piti... vaan elämä kulki toista latua sittemmin.
    Täällä olimme useita vuosia paikallisen vammaisyhdistyksen toiminnassa aktiivisesti mukana. Se ei kuitenkaan ole sama asia, kuin jos omakohtaisesti vammaisuuden kokisi.
    Tuo Leenan postaama voimaruno on kaikki. Siihen ei ole mitään lisättävää. Kiitos Minttuli postauksestasi. Oman lapsen menettämisen jälkeen ei ole odotusta, on vain kaipaus.

    VastaaPoista
  14. Anja, iso kiitos halauksesta. Mietin melkein koko viikon kerronko omia kokemuksiani tällä tavoin, kysyinpä neuvoakin tyttäreltä. Näin se on elämässä, koskaan ei tiedä mitä voi tapahtua ja milloin.
    Kirja kannattaa lukea, kuten myös muutkin Hietalan kirjat.

    VastaaPoista
  15. Sinä osaat niin kivasti laittaa kaiken esille, ihanaa!
    Mukavia lukuhetkiä syysilloin ♥

    VastaaPoista
  16. Kiitos Seijastiina! Samoin sinulle, lmukavia lukuhetkiä!

    VastaaPoista