torstai 20. lokakuuta 2011

Nyt kaivataan lämmintä!

Joka vuosi se tulee yllättäen, kylmä ja pimeä tuulinen  myöhäissyksyn sää.  Ensilumi ja liukkaus  puuttuvat sentään vielä. Onneksi on pihan syystyöt loppusuoralla. Viimeiset yrtit kerätty ja laitettu nippuihin kuivumaan, kukkasipulit, ne heräteostoina hankitut, ennätin myös pistää   maahan ennen sen jäätymistä.


Takassa palaa tuli jo harva se päivä. Sen ääressä on mukavaa istuskella, mietiskellä ja  katsella kynttilöiden  liekkejä ja nauttia vaikka kuumaa kaakaota lempimukista.


Etsin jo esille lämpimiä vaatteita.  Katselin pitkästä aikaa omia neuletöitäni, joita en ole käyttänyt vuosiin. Ihan käyttökelpoisia vielä ovat, tuokin pipo. Siihen kun teen ison tupsun, niin uusiutuu kummasti.


Vasemmalla alhaalla oleva torkkupeitto ei ole omaa käsialaa, vaan tädin jäämistöstä. Täyttä villaa ja en sitä raski käyttää. Ihailen vaan...


Kun otsikkossa viitataan että lämpöä  kaivataan, niin sitä ei meidän tarvitse odotella ihan ensi kesään saakka. Matkasuunnitemat ovat jo pitkällä ja  odotellessa tulee noita viime reissun kuvia katseltua vähän väliä..
 Sitten tallataan näitä polkuja, tai ainakin suunnitelmissa on...


                                      Ja rantakatuja  myös!


 Sitä ennen lämmintä päälle ja ulkoilemaan säästä huolimatta!

22 kommenttia:

  1. Kyllähän sitä villaista täällä kohta tarvitaan. Te sentään voitte hetken päästä hieman keventää tuota vaatetusta. Voi että, olisi se hienoa käveleskellä tuossa rantakadulla ja katsella tyrskyjä. Paljon ja lämpimiä terveisiä, ihan kuin tuo takkatuli, sinne mansikkamaille. Jatta ja Seppo.

    VastaaPoista
  2. Ookke, kiitos terkuista! Noita tyrskyjä voisi katsella vaikka kuinka kauan, niin se vaan on.
    Sinne merimaisemiin myös lämpimät terveiset kummallekin!

    VastaaPoista
  3. Minttuli, mikä kaunistus on vasemmassa yläkulmassa? Siinä on ihan mun värit!

    Erityisen ihana kollaasi, joka tuntuu ihan syvällä sisässäni: Lohtukollaasi syksyn rakastajalle, joka pelkää kuitenkin marraskuuta, mutta rakastaa lunta, kynttilöitä, neuleita, muumimukeja, tulta....Bessu tulee huomenna ja luulen saavani jälleen häneltä uuden muumimukin;-) Hän tuo joka vuosi tähän aikaan muumien talvi- tai joulumukin.

    Lumimies on nyt Shanghain lämmössä. Olen itse lähdössä ystävän kanssa lounaalle Viherlandiaan ja päätin ostaa itselleni parit sisäkukat samalla. Olen superkiller huonekasvien kanssa! Äitini jaksaa ihmetellä, miten saan anopinkielenkin hengiltä...

    Vahvaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Leena kiitos ♥ Vasemman ylänurkassa on neulepusero vuodelta-91. Jo reissussa rähjääntynyt kuten omistajansakin. Minunkin värit siinä ovat, pehmeät ja syksyiset.

    Oikein mukavaa retkeä Viherlandiaan.Sieltä niitä saa uusia kukkasia. On mistä valita. Minäkin sain ennen kukat kuolemaan liialla hoidolla. Nyt kun unohdan kastella niitä, voivatkin hyvin. Juuri alkoi Amazonin lilja kukkia.
    Oikein hyvää loppuviikkoa, eikös reilun viikon päästä ole ne kirjamessut siellä pääkaupungissa.

    VastaaPoista
  5. Lähtönne lämpöön lähestyy, mutta sitten takaisin ikävimpään syksyyn. olen ilonpilaaja, mutta niin monta syksyä muistan, kun jouluksi kotiuduttiin ja viiden lomaviikon jälkeen paluu ei aina ollut niin kivaa. onneksi sitten jo kohta alkoi päivät pitenemään.
    nyt on vain lauleltava että minä pieni mummukka en lentohon nyt pääsekkään, tänne, tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään
    Hyvää, iloista loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  6. Tuo torkkupeitto on ihana väreiltään, mutta noin graafisista kuvioista en pidä. Tosi modernia.;)

    Oikein suloista päästä kolkosta kotimaasta etelän lämpöön. Tähän aikaan vuotta on kiva matkustaa, ja toiseksi aikaisin keväällä.

    Oikein mukavaa torstaipäivää sinulle, Minttuli<3

    VastaaPoista
  7. Kohtapuoliin saakin tumppuja ja myssyjä
    kaivella esiin naftaliinistä.
    Ainakin reissun jälkeen.
    Mutta, takkatulen lämmössä voit nyt jo
    totutella tulevaan lämpötilaan.

    Iloista loppuviikkoa ja terkkuja.

    VastaaPoista
  8. Mummeli, pimeästä on hyvä lähteä valoon vähäksi aikaa. Totta kyllä, vähän ikävää se ajomatka kotiapäin sieltä Vantaalta on. Joulun odotus kumminkin tekee siitä vähän valoisamman monella tapaa.
    Ja kyllähän se mummukka sitten myöhemmin lentoon pääsee!!
    Terkut!

    VastaaPoista
  9. Aili- mummo, tuon peiton täti neuloi yli kahdeksankymppisenä, aikamoinen suoritus sydänsairaalta vanhukselta, eikö!
    Minä myös tykkään matkustaa pimeimpään aikaan, katkaisee sitä pimeyttä sopivasti. Kevät on myös ajankohta. jolloim ollaan kuljettu Välimeren kohteissa. Molempi parempi.
    Jokos lumet suli? Terveiset ja hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  10. Sirpa, kyllä niitä tumppuja jo aemminkin tarttee ja pipon päähän että taudit pysyy loitolla.
    Joo, totutellaan, ettei siellä tule liian lämmin...
    Kivaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
  11. Huikean kaunis tuo torkkupeitto.

    Mukavaa lomamatkaa teille!

    VastaaPoista
  12. Unlma,kiitos! Niin minustakin. Täti oli monipuolinen kädentaitaja.
    Lomamatkalle lähdetään reilun parin viikon päästä, mutta pitää jo hehkutella..

    VastaaPoista
  13. Kunpa minäkin osaisin jumppereita...

    Ostin yhden tappamani reunustraakin tilalle kaksi tuplasuurempaa, kun maksoivat yhteensä vain kympin. Ja valkoisen soilikin eurolla. Pääruokana mm. kanaa punaviinikastikkeessa etc.

    Tänä viiikonloppuna avaan kirjan kansi -kisan ja sitten seuraavana kirjamessuille.

    VastaaPoista
  14. Leena, en enää neulo minäkään. Tuli loppu kun rasitusvammat aikoinaan vaativat parikin leikkausta.
    Kirjan kansi postausta odotellen ♥

    VastaaPoista
  15. Oi, juuri nyt on oikea aika istua takkatulen lämmössä ja juoda kaakaota. Sytyttää kynttilöitä, tunnelmoida ja suunnitella matkaa! Teillä reissu pian totetuukin, minä taas aloin jälleen haaveilla.

    Nyt alamme valmistautua päiväkotipäivään. Onneksi on perjantai. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Katja, niinpä, matkahaaveet, niitä siinä takkatulen ääressä tulee teilläkin aika usein mieleen.
    Hyvää perjantaita ja vauhdikasta viikonloppua vieraittenne seurassa.
    Kerro terveiset tutuille ihmisille sunnuntaina!

    VastaaPoista
  17. Kaikkea kaunista!!Ja oi mahtava reissu tiedossa /suunnitelmissa, ihanaa !!

    VastaaPoista
  18. Riitta Sinikka, kiitos. Marrasmatka on tulut tavaksi ja hyvää tekee pimeään vuodenaikaan.

    VastaaPoista
  19. Kaunis on torkkupeitto.Ei ihme,ettet raaski sita kayttaa.
    Varmaan jo ajatuskin tulevasta matkasta lammittaa syksyn viimassa siella Suomessa.

    VastaaPoista
  20. Sateenkaari, kiitos kommentistasi. Matkakuume alkaa nousta lisääntyvän pimeyden myötä.
    Kaunista syksyn jatkoa Antalyaan ♥

    VastaaPoista
  21. Minua lämmitti nuo villasukat, pidän itse öisinkin villasukkia jalassa ja muutenkin, ei oo verenkierto hyvä. Minuakin piristi reissu Helsinkiin, joka yllätti kauniilla ruskalla, laitoin postauksen juuri, kävin myös Olarin hautausmaalla. Hyvää loppukesää !

    VastaaPoista
  22. Pepita, Helsingissä on kiva pistäytyä ja ruska siellä jatkuu pidempään kuin täällä meidän korkeuksilla. Käynkin kurkkaamassa mitä siellä näit.

    VastaaPoista