tiistai 7. helmikuuta 2012

Jään ja pakkasen muovaamia..

Talvi näyttää tapojaan. Eilinen lauhtuminen jäi lyhyeksi, kuten iltapäivän valoilmiöstä taivaalla voitiin arvailla..Keittiön ikkunasta näkymä oli hieno hetken aikaa. Kun taas toiselta puolen taloa, makuuhuoneen ikkunasta, näkyi melkein täysikuu..Sitä en nyt tällä kertaa viitsinyt kuvata.
 Tänään  pohjoistuuli, vai oliko se luoteesta, puhalsi täysin voimin ja lämpötila laski nopeaan.
 Piti tehdä päivälenkkiä muualla kuin rannoilla. Vanhan koulun, nykyisin harrastetiloina  toimivan, räystäillä huomasin melkoisen kokoisia jääpuikkoja.

 Meni umpihankikävelyksi ja pyllähdinpä nurinkin, kun niitä koetin kuvaan saada koiran kiskoessa toiseen suuntaan..
Jäätulppaaneja on syntynyt lisää ja aivan heti eivät näillä keleillä sula..

 Mutta vaikka on kovin talvista, niin olinpa tuntevinani tuulen ja pakkasen nipistämillä poskipäillä jo auringonsäteiden lämmön. 
 Titityykin kuului pensasaidan uumenista. Muutama viikko vielä, niin sitten ollaan  kevään odotuksessa jo aika pitkällä..

Rantojen pakkaskausi viime- ja edellisen viikon varrelta.



24 kommenttia:

  1. Kauniisti on taivas punertanut ja
    komeat jääpuikot olet bongannut lenkilläsi.

    Nyt eletään vuoroin pakkasen kourissa ja
    sitten taas lauhtuu ja lunta tupruttaa.
    Sanotaanhan, että: "Kevät keikkuen tulevi..." toivottavasti tämä on nyt sitä.;)

    Tiistai-illan tekkuja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee tuota taivanrantaa aina bongailtua ja olihan tosi kauniit värit. Joo, nyt on jälleen hrr-kylmää. Kaipaisi lämpimään..
      Terkut sinnekin Sirpa ♥

      Poista
  2. Oi, on se niin toisenlaista, vaihtelevaa näissä muokatuissa blogeissa... Ihania kuvia,hienoja kertomuksia... Minä vain jämähtänyt yksinkertaiseen, TAKUUVARMAAN. Mutta sehän onkin vain tekstinharjoittelusivusto, kynänteroitusyksiö. Ilman parveketta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylviira, kiitos kivasta kommentistasi. Minusta on vain hyvä että on erityyppisiä mielenkiintoisia blogeja! Itse kun en ole kummoinen kirjoittaja, niin noita kuvia sitten tulee enemmän.

      Poista
  3. Kiitos taas näistä ihastuttavista kuvista.
    Niin eilen oli vaan -4 tänään taas kiri pakkanen -17.
    Jääpuikot on kuvauksellisia ja tuo kollaasi, aivan ihana!
    Hyvää päivää sinulle Minttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina! Talvi jatkuu täälläkin kovana, mutta kauniina.
      Mukavaa talvipäivää sinulle ♥

      Poista
  4. Huomasin ja totesin, että jäipähän jääkukat tekemättä. Vaikka olisi ollut hyvät kelit siihen. Viimetalvena tein ja onnistuin niissä, ovat mahottoaman kauniita, kun ois viellä illalla kynttilät siinä lähellä! Meille tuli kirjallinen kielto ettei saa kyntteleitä pitää partsilla. Ihan oikein, koskaa huolimattomuutta sattuu aina, kertovat lehet. Jääpuikko räystäät ovat hyviä ja kuvauksellisia kohtein, kiitos kuvista.....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maikku ♥ Jääkukat,mukavia koristeita ja kestäviä näillä keleillä.
      Harmi kun kaikki eivät osaa huolehtia paloturvallisuudesta. Toisten huolmattomuudesta kärsii kaikki taloyhtiön asukkaat..

      Poista
  5. Onpa kyllä komeita jääpuikkoja vanhan kouluni räystäillä!

    Minäkin huomasin toissapäivänä komean auringonlaskun ja samanaikaisen täysikuun. Vaikuttavaa! Samalla hetkellä Sipoon pelloilla oli vielä sakea sumu. Tuli sadunomainen tunnelma. Harmi, ettei ollut kameraa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeita ovat ja koko rakennus lumisessa asussaan. Harmi kun kaupunki aikoo sen myydä..(Jos ostajan löytää)
      On varmasti ollut todella sadunomainen valo siellä Sipeen puolella peltomaisemissa. No jospa seuraavalla kerralla se kamerakin on mukana.

      Terkut sinne helmipakkasista ♥

      Poista
  6. Onko tuossa koulussa vielä asukkaita?

    Nuo isot jääpuikkomassat ovat merkki siitä, että rakennuksen yläpohjassa on paljon lämpövuotoja, joten oletan että rakennus on asuttu.

    Sinulla on todella upeat kuvat, Minttuli.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili kiitos! Kuvia tulee otetuksi paljon ja jokunen aina välillä onnistuu..
      Tuo vanha koulurakennus on jatkuvassa käytössä erilaisten kokousten, kansalaisopiston ja juhlatilaisuuksien järjestämiseen. Ei siinä ketään asu enää, mutta lämmöt ovat päällä koko ajan. Lämpövuotoa on ja paljon, vaikka on täysin remontoitu rakennus.
      Pakkaspäivän terveiset!

      Poista
  7. Komeita on jaapuikot, kun niita taalta katselee!.Paljon terveisia sinne kotisuomeen!

    VastaaPoista
  8. Mummeli, kiitos ♥ Ihania lomapäiviä sinulle sinne rakkaasen Puertoon. Oikeaan aikaan siellä olet, täällä on niin kylmää!

    VastaaPoista
  9. Ihanan raikkaita talvisia kuvia. Näitä kelpaa ihailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelma. Raikas pakkassää sen kun jatkuu. Vähän liian kylmää, rajoittaa tuota ulkoilua.

      Poista
  10. Oi mitä taidetta pakkanen muotoilee vedestä.
    Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  11. Sylvi, kiitos! Mukavaa kun poikkesit. Tulen vastavierailulle!

    VastaaPoista
  12. Heippa, kurkistin tänne tuon Sirpan jaossa olleen tunnustusprenikan johdattelemana, ja kannattikin kurkistaa.
    Kolmas kuva jäisestä ikkunasta on erityisesti parasta, se näyttäisi hyvältä vaikka kalenterissa.
    Kaunista talvea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Pipsa Pippuri. Kiva kun kurkistit. Käy toistekin.
      Mukavia talvipäiviä sinulle!

      Poista
  13. Miten minusta tuntuu, että tuo pakkaspäivien punainen taivaalla on aina voimakkaampaa idässä ja lapissa. Minä en onnistu tuota tavoittamaan.

    Minusta jääpuikot ovat ihania! Niistä tulee mieleen mitä tehtiin lapsena ja sekin oli meillä kiellettyä...;-)

    Täällä on ollut kovaa pakkasta, vain hetken helpotus oli, mutta onpahan sitten ollut talossa tunnelmaa, kun leivarissa alvariinsa tulet ja kynttilöitä alan sytytellä hämärän pudotessa. Nyt jo ihan eri kuin joulukuussa, jolloin kynttilöitä pitkin päivää.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. Taivaan värit näkyvät yleensä vain pienen hetken värikkäinä, joten tuurista sen kiinni että ne tavoittaa kameran linssiin..
      Varmaan jokainen on lapsena tehnyt jääpuikkojen kanssa samaa mitä sinäkin...
      Hrr, kylmää on täälläkin. Takkatuli ja kuuma juoma ovat myös hyvä konsti karkoittaa vilunväristykset.

      Kaunista viikonloppua sinulle ♥

      Poista
  14. Hola, tienes un blog estupendo con unas bonitas imágenes que solo verlas produce frío.

    Un abrazo desde Gran Canaria.

    VastaaPoista
  15. Hola! Muchas gracias! Welcome my blog!

    VastaaPoista