tiistai 27. maaliskuuta 2012

Ajankohtaista, pääsiäinen lähestyy

Näin pääsiäisen alla muutama sananen kukista. Sain tuliaiseksi  pienen kirjasen,  Kirjapajan kustantaman Kukkien kielellä.
 Katsotaanpa mitä kirja kertoo pääsiäisen suosituimmista kukkasista....Ensiksi se tunnetuin, eli narsissi
Välität vain itsestäsi! Et vastaa rakkauteeni.
Nimi on peräisin Kreikan mytologiasta. Narkissos oli nuorukainen, joka rakasti vain itseään ja Jumala rankaisi niin että kuoltuaan Narkissos muuttui kukaksi.
Koska narsissi on vuoden ensimmäisiä kukkia, se mielletään myös kevään vertauskuvaksi ja japanilaisessa perinteessä se merkitsee iloa ja puhtautta.


 Entäpä tulppaani, keltaiset tulppaanit ovat myös suosittuja pääsiäisen kukkia. Mitä siitä kerrotaan kirjassa...
"Tulppaani on kotoisin Vähä- Aasian aroilta. Turkin hovissa tulppaani symboloi  elämää ja hedelmällisyyttä ja kukan kunniaksi järjestettiin suuria juhlia." ( lainaus kirjan tekstistä)
Keltaiseta tulppaanista ei mainita mitään, mutta punaisesta sanotaan näin, "Ihailen sinua, mutta en ole ihastunut. Olkoon lempemme kotimme"


Keltainen krysanteemi on myös suosittu pääsiäisen aikaan..
Sydämeni on vapaa ( kirjan tekstiä)
Kiinassa ja Japanissa kukalla on suuri symboliarvo. Kukka ilmentää pitkää,onnellista ja antoisaa elämää, mutta myös vetäytymistä yksinäisyyteen.
Krysanteemi yhdistetään myös katoavaisuuteen ja etenkin valkeana se on suosittu hautakoriste.

Kun otsikkona on ajankohtaista, on taas "pakko" laittaa yksi kuva näistä valkeista linnuista.  On niitä kyllä mahtavaa seurata .. Aika isoja pääsiäistipuiksi, eikö?
Päivälepo!!! 26.3.12




                                        

14 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Kukkasillahan on kerrottu kautta aikain, tykätäänkö vai ollaanko vähäsen vaan sinne päin. Sain perjantaiksi kaason tehtävän ja siihen kuuluu myös morsiuskimpun hankkiminen. Pitääpä etsiä vähän tietoa, mistä kukkasista sen saisi kertomaan pitkästä, yli kolmen vuosikymmenen rakkaudesta, joka virallistetaan nyt.
    Aurinkoisia päiviä sinulle, Minttuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja! Onpa sinulla hieno kunniatehtävä ja varmasti osaat valita sopivan kimpun. Onnea täältäkin ikimuistoiseen päivään ♥
      Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus kukkasista!
    Että, sitäkö nuo narissit merkitsevätkin;))
    Tuo krysanteemimeri on aivan ihana...! Ja, nuo valkeat linnut...niitähän aina katselee mielellään.
    Viikko hyvällä alulla, tiistain terkut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukkasista on aina riittänyt tarinoita ja aika yllättävä tuo narsissin tarina oli.
      Puutarhalta löytyy noita kukkameriä ihailtavaksi. Krysanteemit ovat viime pääsiäisen aikaan, ja kyllä sinne pitää päästä ensi viikolla katsomaan tämän kevään kukkaloistoa!
      Tiistaiset terkut Sirpa ♥

      Poista
  3. Hei Minttuli!

    Keltaiset kukat ovat juuri nyt ajankohtaisia, kiitos niistä.<33

    Tuolla tavoinko joutsenet lepäävät seisoessaan, enpä ole tiennyt.

    Kiitos postauksesta, Minttuli, ja oikein hyvää tiistaipäivää sinulle.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Aili!
      En tiedä lepäävätkö joutsenet noin, mutta aivan liikkumatta pitkät ajat ne ovat juuri tuolla tavoin, samoin kuin vedessä. Eilenkin pikkuisen nostivat päätään kulkiessamme ohitse ja sitten taas jatkoivat oleiluaan liikkumatta.
      Mukavaa tiistaita myös Sinulle!

      Poista
  4. Kukkien kieli on monivivahteinen, Ruusunkin kieli erivärisissä ruusuissa on paljon puhutteleva. Keltainen ja Pääsiäinen, ne kyllä nivoiutuvat yhteen.
    Minnekkähän pakenivat meidä salmen joutsenet, kun sitä alettiin remontoimaan ja suuria kivikasoja kipattiin rannoille, siihen loppui joutsenten äänet, ilmeisesti jatkanmeet matkaansa seuraavaan virtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on mummeli! Erivärisillä ruusuilla voi viestittää monenlaisia tunteita...
      Joutsenet ovat tulleet tännä, hih. Toisin sanoen paljon on tullut lisää viime päivinä. Kevään edetessä jättävät meidät ja sitten syksyllä palaavat jälleen..
      Terkkuja Himmulaan!

      Poista
  5. Olipa tarinaa kukista.
    Ihanat kuvat varsinkin Joutsenista.
    Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Joutsenia ei vain malta olla kuvaamatta, ovat ne komea näky keskellä kaupunkia virtaavassa joessa!
      Hyvää viikonjatkoa sinulle!

      Poista
  6. Tuo joutsenkuva on upea. Toivottavasti joutsenet ovat joella vielä pääsiäisenäkin.

    Kukkien kieltä on aina mielenkiintoista lukea. Tulppaani on yksi lempikukkani. Onkohan kirjassa jotain pioneista?

    Koulu-uutisia on toisaalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, eilen olikin noita todella monta. Yksi läksi uimaan meitä seuraillen. Aika metkaa!
      Voi olla että viihtyvätkin pääsiäiseen, riippuu säästä.
      Tarkistin, pionista löytyy myös, kiitos vain kirjasta vielä.
      Terkkuja sinne!

      Poista
  7. Löysin sinun Blokisi Sylvin Elämää luonnossa Blokista Kaunis on Blokisi ihania otoksia kiito oli ihana vierailla.Kurkistele joskus minunkin blokkera minä olen aloittelias harjoittelu vaihessa Blogeri Elämää Erimuomossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun poikkesit Irma, tule toistekin vierailemaan. Käyn kurkkaamassa mitä sinulle kuuluu!

      Poista