maanantai 14. toukokuuta 2012

Äitienpäivänä nähtyä

Aurinkoinen sunnuntai innosti lähtemään jälleen kerran rannoille ja luontoon katselemaan kevään etenemistä. Hidasta se kyllä nyt on, parina viime yönä lämpötila on painunut reilusti pakkasen puolelle. Ajoimme pitkin mansikkapeltojen reunustamia teitä pitkin. Pelloilla on jo   kevätyöt  hyvässä mallissa. Valkeita harsoja levitellään pyhäpäivästä huolimatta.



Tuuli tuiversi rannoilla ja niinpä siirryimme metsän suojaan kävelemään kapean niemen luontopolkua.

Ja kannattihan se, ensimmäisen kerran tänä keväänä kuulimme käen kukkuvan. Pitkään se helkyttelikin, pääsin laskuissani yli viidenkymmenen..
Kotimatkalle teimme mutkan Iisveden rannoille. Hiljaista oli venesatamassa ja vanhassa puiden lastaussatamassa. Enää ei lähde tuolta hinaajia uittamaan tukkilauttoja...


Kotiinpäin mennessä oli "pakko" pysähtyä ja sanoa heippa hevosille. Saimme vastaukseksi hörähdyksen.
                                      
                                     Lämpimiä kevätsäitä odotellaan yhä!

                             Etenee se kevät kumminkin, hitaasti, mutta varmasti!

21 kommenttia:

  1. Kyllä kevät etenee, vaikkakin aika tuulisena.
    Luinkin jostain, että siellä on tulossa hyvä mansikkasato.:)
    Heppa olikin niin lähellä, että hirnahdus kuului oikein hyvin. Ja kauniita rantakuvia olit tallentanut kameraasi, hienoa.
    Terkkuja.

    VastaaPoista
  2. Tuulee se niin lujaa että tänään kierrellään muita kuin rantareittejä.
    Hepat on seurallisia, hih!
    Mansikat ovat talvehtineet hyvin, mutta satoon vaikuttaa tuo säänjumala niin paljon.
    Terkkuja sinne myös!

    VastaaPoista
  3. Kitos kauniista kuvista, Minttuli.<333

    Hitaasti mutta varmasti hyvä tulee, ja toivottavasti ne hienot mansikat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili! Toivottavasti saadaan mansikoita, mustikoita ja kaikkea muita kesän herkkuja.
      Mukavaa viikkoa ♥

      Poista
  4. Meillä oli viime yönä +3. En yleensä seuraa säätiedotuksia, mutta nyt kun olen taas jo istuttanut lisää kärhöjä, on pakko. Heitän harson ylle, jos pakkasta luvassa.

    Komea hevonen. Noteeraan aina koirat ja hevoset;-)

    Kaunista uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle Leena. Minäkin nyt kokeilen kärhöä ja alppikärhön ostin, muistaakseni sinä juuri sitä suosittelitkin näille korkeuksille. Hyvin on lähtenyt kasvun alkuun!

      Poista
  5. Mukava luontoretki taas takana ja tuloksena kivat kuvat!
    terveiset täältä tuuliselta Peränteeltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä se vetääkään tuonne luonnon helmaan..Kiitos!
      Täälläkin tuulee, mutta nyt on lämmintä se tuuli toisin kuin eilen.
      Terveiset mansikkamaiden liepeiltä ♥

      Poista
  6. Kiva luontoretki ja hienoja kuvia! Mielestäni Iisveden satamassa tuossa kuvan rakennuksessa oli muutama kesä sitten kirppis, vai olenko ihan väärässä ranta-aitassa? Ja antiikkikauppa siinä valkoisessa asuinrakennuksessa. Kävin siellä pariinkin kertaan.
    Eipä taida tukinuitto olla enää muodissa, nyt kulkee puuta kymppipyörien päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, olet oikeassa, kirppis on tietääkseni siinä vieläkin ja asemarakunnuksessa on se antiikkiliike.
      Vielä jossain päin puuta uitetaan, mutta ei enää Iisvedellä, vaikka siellä on edelleen yksi perinteinen sahayritys,"Piimän saha"
      PS. Kiitos, Autuaankangas, josta noita kuvia, on kaunista seutua Karttulantien varrella.

      Poista
  7. Tuulista on ollut tänään täälläkin, mutta siinä missä tuuli ei osunut olikin todella lämmintä. Kuuden tunnin luontoretki takana ja arvaat että kuvia tuli....jonkin verran.
    Kiitos retkestä kanssasi siellä sinun maisemissasi. Kaunista on.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Tiitsa, luonto on täälläkin pian kauneimmillaan, kun sääkin näyttäisi vihdoin lämpenevän.
    Kävinkin jo sinulla ihailemassa, tosi kaunista, niin kesäistä siellä parin sadan kilometrin päässä

    VastaaPoista
  9. Jos vanhat ennusteet pitävät Minttuli paikkansa (käen kukunta), voit rauhallisin mielin jo alkaa suunnittelemaan mitä tarjoilet kun tulee tuo sata täyteen. Hienot kuvat, ei sieltä teiltä päin huonoja saakaan, koska on niin upeat maisemat. Torstaina luultavasti siellä teidän seuduilla voi olla hyvinkin lämmintä, toivotaan. Terkkuja teille tuulisilta lännen mailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ookke! Kyllähän täällä vesiä ja mäkiä riittää, metsistä puhumattakaan. Nyt vanhemmiten olen "hurahtanut" liikkumaan luonnossa ihan huvikseni.
      Hih, sata vuotta, olisihan se!
      Eilinen myrskytuuli toi tullessaan lämpimän...
      Terveiset teille molemmille!

      Poista
  10. Kauniissa maisemassa retkeilit.
    Oi jopa kukkui kauan. Paljon on onnellisia vuosia edessäsi.
    Hieno heppa ja muutenkin kauniit kuvat.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Aina se ensimmäinen kukkuminen pitää laskea... Kaunista ja hyvää viikonjatkoa!

      Poista
  11. Oliko nuo kuvat sieltä autuaankankaan lintuniemestä, joka etenee Huuhinsaaria kohti?

    Terveisin Timo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timo, sieltähän ne!
      PS: nyt vasta huomasin kommenttisi, kiitos kun kävit!

      Poista
    2. Hei Minttuli,

      kiva kun vastailit. Autuaankangas on todella kaunis paikka pienine lampineen. Ajelin noin viikko sitten siellä Suonenjoelta mennessä Karttulan keskustaan ja siitä Kuopioon.

      Pysähdyin kioskille, joka olikin jo suljettu ja lappu ovessa. Ilma oli sen verran upea silloin iltasella, että istuskelin laiturilla, jossa oli vielä neljä tuolia ja pyöreä pöytä. Sain otettua muutamia hyviä kuvia siintävästä järvestä. Lintuniemeenkin teki mieli mennä kävelylle, mutta sopivat retkivarusteet puutuivat.

      Huomasin muuten, että siihen pikkulammen päähän on rakenteilla jotain isompaa. Puita oli kaadettu oikein kunnolla. En saanut tarkemmin selvää. Vanhoissa kuvissani se lammen ympäristö on vielä koskematonta ja luonnonkaunista aluetta.

      Terveisin

      Timo

      Poista
    3. Hei Timo! Lammen rannalle on rakenteilla yleiseen käyttöön tarkoitettu kalastus-ja virkistyspaikka grillikotineen ym! Käymme siellä katselemassa vielä tämän syksyn aikana! Hienoa ulkoilualuetta!

      Poista
  12. Hei vaan Minttuli,

    sittenhän asia onkin hyvässä mallissa, kun siihen tulee kaikille tarkoitettu kiva grillikota. Se kioskin seutu on aika hiljainen kesän jälkeen, ja varmasti uusi kota on mukava virkistyspaikka on hyvä tukikohta lintuniemessäkin retkeileville.

    Toinen kaunis paikka on se Hoikan kota, jonne tie lähtee Hautolahden tienhaarasta. Siellä olen ystävien kanssa kerran käynyt, mutta yksin en oikein osaa ajella sinne, koska niitä metsäautoteitä ja niiden risteyksiä on niin paljon, että on helppo eksyä.

    Terveisin
    Timo

    VastaaPoista