maanantai 21. toukokuuta 2012

Aurinkoa maanantaina...

Viikon alkajaisiksi bongailtiin jälleen  lintuja joen rannalla. Eipä näy enää vesilintuja, ovat siirtyneet pesimispuuhiin. Lokit kirkuvat senkin edestä ja istuvat välillä laiturin nokassa. 
 Huomasin myös tutun rantatien saaneen nimen. Sopiva nimi onkin annettu, kulkeehan tämän rauhan raja joenuomaa pitkin.


 Viikonloppu meni  yhdessä hujauksessa. Saimme jälleen pienet vieraat vanhempineen muutamaksi päiväksi luoksemme ja paljon ehdittiin yhdessä kokea. 
Lauantaina oli jopa kiirettä, piti ehtiä ukin kotikylälle katsomaan vanhoja autoja, traktoreita ja kaikenlaista muuta vekotinta. Siellä vietettiin jo perinteeksi tullutta tapatumaa,  "Wanhat vehkeet ja rompetori" Ukki joutuikin olemaan siellä koko pitkän päivän talkoopuuhissa. 
 Lapsia ei ne vanhat autot sun muut paljoa kiinnostaneet, vaan "aarteiden" etsintä oli paljon mielekkäämpää. 
Ja löytyihän niitä kummallekin, eivätkä maksaneetkaan paljon mitään. Nelivuotias oli hyvin onnellinen löytäessään pikkuautojen seasta ihka oikean keltaisen ratikan. Ja kun vielä pääsi vanhan linja-auton kyytiin, oli hymyä koko poika.
Hymy oli herkässä muillakin matkustajilla ja juttu lensi kunnon savolaiseen tapaan. Linja-autossa oli tunnelmaa..Meinasi vain tulla ongelmia kapeilla kyläteillä ohituksissa, koska tämänvuotinen kevättapahtuma sai ennenäkemättömän suosion. Pysäköintipaikoista taisi olla pulaa, tienvarret täynnä autoja kilometrien matkalla.
Mitkäs meita aikuisia sitten kiinnostivatkaan..
   Laite kuvassa on pärehöylä. Olisi taas saanut varapäreitä mukaan. Entiset ovat vielä käyttämättä, joten uusia ei tarvitse.
Zetoristit vanhoinen traktoreineen ja motoristit kiinnostivat kaikkia. Ja tietysti ne vanhat autot. ja limusiini..
Kuva viime vuodelta
Kyllä noilla kelpaa ajella ...
   Tunnelma tapahtumassa oli oikein mukava, ihmiset viihtyivät pitkälle iltapäivään. Oma osansa oli tietenkin sopalla ja soitannalla ja tuttujen tapamisella. 
                          Kiitos kuuluu aktiiviselle kyläyhdistykselle!






20 kommenttia:

  1. Tuollaisella rompetorilla olisi mukava käydä. Kiitos kivasta esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelma! Mukava tapahtuma se oli ja maine on kiirinyt päätellen runsaasta yleisömäärästä ja esittelijöistä. Kylä elää ja yhteishenki on siellä aina ollut vahva.

      Poista
  2. Onpas rantatie saanut hyvän nimen! Milloinkahan tuo kyltti on ilmestynyt? Nyt viikonloppuna emme kulkeneetkaan sitä kautta.

    Kiitos vielä viikonlopusta. Oli tosi mukavaa ja rompepäivät oikein kiva tapahtuma. Sinne voisi mennä uudelleenkin. Tuo kylä on ihan mahtavan aktiivinen ja vireä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, eikö olekin. Ei se kyltti ole siinä kauaa ollut, kun tänään sen huomasin. Muuten, toiseen suuntaan joenrantatie on saanut nimekseen Tervalanrannantie.
      Jospa siteen ensi keväänä jälleen mennään tutkimaan rompetorin tarjontaa vähän pidemmäksi aikaa.

      Poista
  3. Toimivat kyläyhdistykset ja -seurat ovat kullanarvoisia näinä aikoina. Mukavan tuntuinen ja monipuolinen tuo teidän tapahtumanne.
    Muuten, laitteleppa sitä osoitetta sähköpostiin, täällä olisi yksi poikanen joka odottelee pääsyä omaan kotiin ;)
    tiitsailua ät gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä kylistä. Valitettavan monta on tälläkin suunnalla jo melkein kuollut. Muutama vanhus mökissään ilman mitään palveluja. Tämä kylä Kuopion (30 km) kuppeessa säilyy..
      Postiko ei tullutkaan perille, mikähän vikana. No, yritetään uudelleen heti kohta.
      Kiitos jo etukäteen...

      Poista
  4. Hauska tapahtuma niin aikuisille kuin lapsillekin.
    Kiva, kun lapset löysivät mieleisiään tavaroita.

    Aurinko taitaa helliä huomennakin,
    eli nautitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, mukava kun on aktiivista porukkaa kylällä.
      Helli se aurinko, tosin aika viileää on täälläpäin, halla uhkaa.
      Terkkuja!

      Poista
  5. Noita tuollaisia vanhojen koneiden ja työtapojen näyttelyitä järjestetään monessa paikassa, jopa Kiteellä. Miesväki on kovasti niistä kiinnostunut;)))

    Uskon että myös pojat isiensä ja ukkiensa lailla tykkäävät näistä rompetoreista.

    Mukavaa viikon jatkoa, Minttuli.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Aili!
      Pojat on poikia, pieninä, suurina ja vanhoinakin, hih!
      Ja oli siellä tytöillekin löytöjä. Tytär osti kirja-aarteita ja halvalla.

      Poista
  6. kyllä teillä oli hauskaa kylä tapahtumassa kun sattui viellä
    kaunis lämmin päivä Oli siellä vaikka mitää nähtävää
    Hyvää viikon jatkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta Irma! Parsta varmaan noissa on se tuttujen tapaaminen pitkästä aikaa.
      Samoin sinulle, oikein hyvää viikonjatkoa!

      Poista
  7. Kivoja nuo kylätapahtumat. Niisä monet harvemmin toisiaan tapaavat sitten näkee tuttujaan ja juttu luistaa. ja lapsilla aarteen etsintää, mikäpä sen parempaa kun vielä onnistuu löytämään jotain oikein mieleistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli kommentistasi, mukavaa oli taas lasten kanssa.
      Keväiset terveiset!

      Poista
  8. Mukavia tuollaiset tapahtumat, nostalgisia. Olen joskus saanut ajaa vanhaa, ei silloin, zetoria. Sillä pääsi tosi lujaa. Ja vanhassa linkkarissa oli aina tunelmaa. Terkkuja sinulle ja "ukille".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista vanhoista koneista ja autoista ynnä muusta on tullut niin monen rakas ja rahaa vievä harrastus. Ja nämä tapahtumat keräävät siten alaan hurahtaneita sankoin joukoin.
      Kiitos terkuista, samoin sinne, mukavaa viikkoa!

      Poista
  9. No, enpä ole ennen pärehöylää nähnyt. Vielä sellainen löytyi jonkun ulkorakennuksista.
    Mielestäni on oikein hieno juttu, että noita traktoreita ja muita kulkuneuvoja tuodaan kylälle näytille niin saadaan ne miehetkin liikkeelle ja samalla koko perhe. Useimmiten tuntuu siltä, etä perheen naisväki kyllä osallistuu helpostikin yhteisiin rientoihin.

    VastaaPoista
  10. Irene, eikö vain. Vielä on talkoohenkeäkin olemassa.
    En minäkään ole moista pärehöylää ennen nähnyt, enkä tiennyt mikä se oli ennenkuin kysyin.

    VastaaPoista
  11. Nyt tuli ikävä Luvialle...Kyllä se lapsuuspitäjä on se kotipitäjä, vaikka missä asuisi.

    Ja kohta suvi ja teillä mansikoiden meri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen kuullut muidenkin sanovan. Äitinikin kaipasi merimaisemamiin koko ajan asuessaan suurimman osan elämäänsä täällä järvimaisemissa.
      Nyt on suvi-ilma ja juhankseksi on luvattu ensimmäisen oman paikkakunnan mansikat.
      Kaunista helluntain jatkoa sinne Muuratsaloon.

      Poista