keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Monenlaista

On ilimoja piisannut alkuviikosta, maanantaina oli niin  kaunista kuuraa ensimmäisen yöpakkasen jäljiltä
 Oli kivaa kuvattavaakin, jääpuolukoita, sieniäkin.  Omenaakin taisi halla puraista, samalla kun viimeiset lehdet rapisivat puista maahan.
Niin, ja tilhet ovat edelleen. Taitaa tulla "jatkoromaani"noista linnuista jos en lopeta niiden kuvaamista.
 Tämän kuvan otinkin sisältä, läksivät viimeiset orapihlajan marjat parempiin suihin.
 Eilen tuli ja meni ensilumi, rapakeliä alkaa riittää. Koiranomistajilla on taas "onnenpäivät" kun noita kuratassuja pesee monta kertaa päivässä. Vaan eipä Minttu nyt kovin innostunut ole lenkille lähtemisestä. Mieluimmin viettää laatuaikaa...
  Muutoinkin olo on ollut odottava ja saamaton. Tänään tosin aioin vaihtaa kännykkää, mutta  ei nyt onnistunut. Haluamani malli oli loppunut ja tuttu Sonera-kauppias ei osannut sanoa milloin tulee lisää.  Mutta eipä se mitään, nykyinenkin toimii vielä ja vaihtoehtojahan löytyy.

 Parempaa säätä odotellen, virtualimatkaa vähän kauemmas,  Gomeralle..

22 kommenttia:

  1. Hieno kuva tilhestä, osuit oikeaan aikaan näppäämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, kiitos! Tässä kun istun netin ääressä, samalla katselen ikkunasta milloin minkin siivekkään touhuilua ja nyt osui ruokailupuuhat kohdalle.

      Poista
  2. Oi, ihana kuva jääpuolukoista. Myös tilhi hieno.

    Onni on ystävä, joka tulee keskiviikkona ovesta kassillinen suppilovahveroita mukanaan. Hän haluaa niitä poimia, mutta mies ei syö sieniä, joten kantaa minulle;-) Juotiin kahvit tiikerikakulla samalla kun ulkona satoi RAKEITA.

    Nyt kynttilöissä tuli ja alan puhdistaa sieniä. Koiruus nukkuun keittön vaikipaikallaan, kohta hyppää sohvalle unia jatkamaan. Päijänne vilkuttaa jo hyvin silmäänsä, kun lehti on lähtenyt puista. Kotoilua. Kodikkuutta.

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Marjoja on vielä paljon metsissä, paitsi karpaloista ei kummoinen sato ollut. Suppilot ovatkin mukavia sieniä, satoa riittää aina lumen tuloon saakka.
      Rakeita tuli täälläkin hurjan tuulen siivittämänä, mutta nyt näyttää paremmalle, auringonsäteet osuvat puiden latvoihin.
      Tunnelmallisia syksyn päiviä sinulle ♥

      Poista
  3. Joo-o Ilimoja piisaa. Tänään sääennusteessa oli kovaa sadetta jopa valkoistakin piti joukossa olla, nyt on kuitenkin paistanut aurinko ja yhä paistaa. Kylmä tuuli kyllä pudottelee viimeisiä lejtiä pensaista ja tammikin kohta tyhjä. Uskomattoman sininen taivasTerveiset kelinvaihdoksen odottajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinulle sitä samaa. Eipä tuohon niin kovin pitkä aika enää olekaan..
      Nyt sää näyttää täälläkin selkenevän ja ensi yönä on pakkasta.
      Terkkuja Himmulaan!

      Poista
  4. Taitava kuvaaja olet, joten ei haittaa, vaikka lisääkin tulisi tilhikuvia.

    Kiitos Gomeran virtuaalimatkasta. Kerran olemme olleet Gomeran retkellä ja sieltä jäi mieleen kauniiden maisemien lisäksi vihellyskieli. Silbo vaikutti käytännölliseltä, mutta tuskin sillä on käyttöä kännyköiden aikakautena.

    Onnea uuden puhelimen ostolle. Minut saatiin vuosi sitten vakuuttuneeksi Sonera-kaupassa, että opin käyttämään älypuhelinta. Opin, mutta harjoittelua siinä tarvittiin enkä vieläkään osaa käyttää kaikkia hienouksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Kerran minäkin olen käynyt Gomeralla, saa nähdä ehdimmekö tulevalla matkalla sinne, mieli tekisi.
      Saas nähdä millaiseen puhelimeen päädyn.. harjoittelemista se älypuhelin kyllä vaatii, joten ehkäpä se välimuoto olisi viisain valinta itselleni.

      Poista
  5. Marja on menossa parempiin suihin:) Hieno kuva, kuten huurrepuolukoistakin,
    niitäkään ei vielä täällä ole.

    Päivää on vietetty suht' lämpimässä, mutta kovin tuulisessa säässä.
    Terkkuja ja mukavaa alkavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahneita ovat tilhet marjojen perään, pihlajat ovat tyhjiä kaikkialla täällä. Puolukoita ja muita metsämarjoja kyllä riittä lintujen tarpeisiin, vaan kohta ovat lumen alla.
      Kiitos Sirpa ja sinne samoin!

      Poista
  6. Pisoo ja piisoo ja sitten viellä mullakin tämä saamaton olotila.Tossa huilatessa päätin, että ehkä rupeen noita laatikoita siivoo!? Kattelin ympärilleni ja niitä kun on niin monta ja kaikki pursuu!Viimein silmäni osui kaikista pienenpään laatikkoon eteisessä ja ajattelin, että tostahan on hyvä aloittaa....no enhän viellä tänään, mutta sitku aloitab sem homman....niin ainakin nyt tiedän mistä.....;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se niin ole että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Minä täällä suunnittelen vaatehuoneen siivousta ja joutavien rytkyjen pois vientiä sekä keittiön ruokatarpeiden inventointia..
      Terkkuja Harjukaupunkiin!

      Poista
  7. Ihania kuvi, Minttuli!<333

    Oikein hyvää keskiviikkoiltaa sinulle!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Aili! Hyvää illanjatkoa myöskin Tohmajärven vaaramaisemiin!

      Poista
  8. Hienoja kuvia.Mukavaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
  9. Ei kannata säästellä kuvaamista noitten tilhien kohdalla. On komea lintu ja sitä katselee ihan mielikseen. Kauniisti kuuran kuorutteisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, on se komea lintu! Harvinaisen paljon niitä nyt kyllä on.
      Kiitos Harry!

      Poista
  10. Täälläkin on niin hyvä kuva tilhestä.
    Tilhet taitavat olla pohjoisen lintuja, kun eivät meillä lentele.
    Ihania huurrekuvia.
    Täällä ei nyt ole pakkasia ollut.

    Mukavaa loppuviikkoa sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Nyt on pakkasta ja kirkasta, aivan talven tuntua.
      Oikein hyvää loppuviikkoa myöskin sinulle!

      Poista
  11. Kuvaa vaan noita komeita lintuja!
    Jonain päivänä minäkin onnistun linnun kuvaamaan. Minun kamerassani ne ovat vaan niin pieniä pisteitä.
    Pihassa nimittäin noita vierailee paljonkin. Mukavaa on katsella niiden touhuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota, tänäänkin kuvasin, mutta vaan yhden kuvan. Ne ovat niin ihania!
      Kiitos Irene ja tunnelmallista torstain iltaa!

      Poista