sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Viikonlopun päätteeksi

Vilkasta  oli tämän viikonlopun aikaan, vierailuja ja kaikkea muuta mukavaa.  Eilen  aamulla aurinko alkoi näkyä pilvien lomasta ja  siitähän piti ottaa kaikki ilo  irti..
Lehmukset pitävät edelleen pintansa, tosin väri on vaihtunut viime näkemältä.
 Lehtimatto puistossa on paksuuntunut ja muuttanut sekin väriään..
 Reilun 1½ tunnin lenkin tehtyämme suunta otettiin Kuopioon tapaamaan juniorikiekkoilijaa. Mukavaa tuntui serkuksilla olevan ja toki ihailtiin kaikkia kiekkovarusteita, kuten pelipaitaa ym.

 Vieläpä ennätimme ostoksillekin ennenkuin viikonlopuksi mummolavierailulle tulleet suuntasivat toisten isovanhempien luokse saunomaan ja yöpymään.
  Tänään taas saimme heidät tänne sunnuntailounaalle ja hetkeksi leikkimään. Aika ja leikit loppuivat tällä kertaa kesken kun piti lähteä kotimatkalle ennen pimeän tuloa.
 Ja mummi suuntasi Mintun kanssa tuttuun tapaansa lenkille kamera mukana etsimään syksyn viimeisiä värikkäitä lehtiä nyt jo niin harmaassa maisemassa.


Vähissä alkavat olla, mutta joitakin väriläiskiä vielä löytää. Näin se tämän vuoden syksy alkaa olla lopuillaan ja talven tuntua voi jo aistia lämpötilan painuessa nollan alapuolelle.

Tänään tulivat tilhet takaisin viemään ne viimeiset marjat pihlajista.  


 On ne niin ihania seurattavia, mutta nopeita liikkeissään. Taas monta kuvaa tuli otetuksi. Ja suurin osa epäonnistuneita..

22 kommenttia:

  1. Vielä väriä löysit, hienoa. Viimeisen kuvan värimailma on mun silmissä upea. Kuuluuko toi teksti "juniorikiekkoilija" kalpan paidassa vakiona vai lisäsitkö sinä sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teksti on kyllä omaa "käsialaa" piti olla hieman toisessa kohdin, mutta olkoon.
      On näillä pikkukiekkoilijoiden pelipaidoissa oikeakin nimi siellä missä kuuluu..
      Kiitos Harry, viimeisen kuvan värimaailma on naapuritalon!

      Poista
  2. Kiireinen, mutta mukava viikonloppu sinulla. Monenlaisia kuviakin ehdit ottaa, kaunista ruskaa ja söpöjä tilhiä.
    Jaahas...bannerikuva on kertoo jo tulevasta, Bueno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sirpa! Joo, aika ei riittänyt hirvipeijaisiin, sai isäntä mennä yksin..
      Bueno.. näin se aika rientää ♥

      Poista
  3. Kyllä viellä on sinullä väriä siellä, kauniita lehtiä löytyi Hyvä kollaasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, alkaa ruska nyt olla taaksejäänyttä!
      Hyvää ensi viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Kauniita kuvia olet taas ottanut ja meille iloksi laittanut.
    Tulisipa nuo tilhet tännekin, tykkäisin niistä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sinulle Sylvi! Toivottavasti vielä osaavat sinnekin. Täällä on marjat jo loppumassa.
      Hyvää tulevaa viikkoa!

      Poista
  5. Kaunista syksyn hehkua ja hienot lintukuvat! Syyslomalaiset lähtivät meiltäkin eilen, joten koti tuntuu hiljaiselta.
    Viikonloppuna ihastelimme punatulkkuja, tilhiä ei ole vielä näkynyt.
    Bannerikuvasi ei taida olla Suomesta?
    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta!
      Banneri on Teneriffan maisemista, otettu hotellin parvekkeelta vuosi sitten. Sinne taas muutaman viikon päästä olisi tarkoitus lähteä!
      Mukavia lokakuun päiviä sinulle!

      Poista
    2. Teneriffan maisemia ajattelinkin, mutta en rohjennut kirjoittaa. Matkan odotus on aina ilo. Me olemme lähdössä runsaan kuukauden kuluttua Berliinin joulutoreille, ensimmäistä kertaa.

      Poista
    3. Hieno matka teilläkin tiedossa!

      Poista
  6. Hienoja syksyisiä kuvia. Tilhet on pysyneet vielä pois meidän pihaltamme ja pihlajanmarjoja on puut täynnä. Muutama punatulkku tosin viheltelee pihapiirissä.
    Upeasti olet saanut tilhet kuviin!
    Tänään meilläkin aurinkopäivä, mukava eilisen sateen jälkeen nähdä maailma valoisana ja syksyn värit hehkuvina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja! Tänään oli jälleen suuri parvi näitä töyhtöpäitä, nyt meidän orapihlaja-aidassa. Ei koskaan aikaisemmin niitä noin paljon ole ollutkaan.
      Aurinko paistaa: Hyvää nimipäivää sinulle ♥

      Poista
  7. Kauniin värikkäitä syksyisiä kuvia.Hyvää alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos hienoista kuvista, Minttuli!<3

    Aina sinä löydät jotain hienoa kuvattavaa..;)))
    Hyvää viikon jatkoa ja aurinkoa päiviisi!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Aurinkoisia ja hyviä syyspäiviä sinulle myös Aili ♥

      Poista
  9. Kyllä on Minttu johdattanut sinut kauniiden kuvauskohteiden äärelle. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelma! Nyt sitten maisema on toisenlainen, räntää ja lunta tulee!

      Poista
  10. Kauniita värejä vielä olet löytänyt Mukavaa matkan odottelua!

    VastaaPoista