perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulun rääppiäisiä!

Aatonaaton talven ihmemaa, jonka Joulutyttö sanoi Lumikunigattaren taikoneen
Vilkkaan joulunajan jälkeen koitti taas arki. Saimmekin pitää jouluvieraamme viikon verran.  Tavallisestihan on ollut niin että puolessa välissä joulun aikaa  vaihtavat mummolaa..
 Nyt oli erilainen joulu: toiset isovanhemmat viettivät joulua muualla, ja hyvästä syystä.. Joulutyttö ja pikkuveli saivat varhain Tapanin päivän aamuna uuden poikaserkun. 

Pieni kuvakierros joulun ajan päiviltä...
                                             Sankarihautausmaa. kynttilät ovat syttyneet

Pukkikin kävi ja lahjoja oli niin paljon kaikille. Minttu luuli kyllä jääneensä ilman...Vaan olihan muistanut koirulinkin.
Tapanin päivänä ajelimme Rautalammin puolella, ensin Nokisenkosken virtausta katselemassa.
Kylmää oli hyisen veden äärellä.
Sieltä jatkoimme kohti Tyyrinvirtaa  katselemaan näkyisikö joutsenia, jotka talvehtivat siellä.
Valitettavasti kamera alkoi hyytyä, samoin kuvaajan sormet, joten ainoastaan muutaman kuvan sain.
Eilen saimme lisää vieraita ja vietimme Joulutytön 7-vuotispäivää vähän myöhässä. Mamma ja vaarikin ehtivät Karjalan mailta yhteiseen ilonpitoon. 

 Tänään jouluvieraamme läksivät, on hiljaista niinkuin tuolla lumisessa luonnossakin..


PS:  Tämä postaus on ensimmäinen harjoitus uudella kannettavalla, jonka eilen ostin  
       Kuopiosta.  Entinen kone alkoi hyytyä pikkuhiljaa ja niinpä nyt siirryin langattoman  
       verkon käyttäjäksi. Olipa hyvä kun oli asiantuntevaa apua tämän käyttöönotossa.
       Kiitos vielä J.
        Vähän on alkuun outo käyttöjärjestelmä tämä Windows 8, mutta eiköhän se siitä..

30 kommenttia:

  1. Hieno tuo hyinen kuva...

    Minä oikein pelkään langatonta. Nyt toimin kunnon kulmakirjoituspöydällä, jossa iso kone ja tulostin. Käden saatavilla kaikki mitä tarvitsen eli pidän toimistoa kirjastossa;-)

    Meilläkin hiljeni eilen illalla ja nyt sitten kolmistaan täällä totuttelemme. Yhtään en ole ehtinyt lukea, eikä myöskään R. sillä niin paljon muuta ja myös elokuvia, mutta ennen kaikkea nuorten kanssa seurustelua. Ja Olgallakin oli koiraseuraa Merin kääpiövillakoirasta.

    Taidan laittaa jo tänään pavut likoon, mitä sitä loppiaista odottamaan. Teen ison satsin, josta osan pakastan. Viikonlopuksi kyllä jotain herkkua...

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle Leena!

      Oli kauniita, joskin kylmiä päiviä!
      Kyllähän minäkin vähän arvelin osaanko tämän uuden kanssa mitään tehdä, mutta ei tämä niin hankalaa olekaan. Oli niin hyvä opastaja käymässä!

      Poista
  2. Kauniita kuvia joulun aikana olet näppäillytkin.

    En uskalla ajatellakaan tuota Windows 8. En pysty siihen itse, eikä pojalla ole nyt aikaa syventyä sen salaisuuksiin. Eli seiskalla mennään jatkossakin:))
    Mukavaa loppuvuotta ja terkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!

      Minun piti ostaa älypuhelin, mutta tämä tuli ensin. Harjoittelen isännän uudella Lumialla ja tällä samaan aikaan! Siinähän sitä talvipäivät mukavasti sujuvatkin!

      Samoin sinne, paljon terkkuja myös:)

      Poista
  3. Ompa kauniita kuvia,etenkin tuo hyisen veden äärellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!
      Mukavia talvisia joulukuun viimeisiä päiviä!

      Poista
  4. No onpas mukavan tunnelmalliset rääppiäiset täälläkin. :)

    VastaaPoista
  5. Mukava kuvakertomus joulustasi! Minullakin on ollut Minttu, mutta se oli kissa :)

    VastaaPoista
  6. Upeilla kuvilla varustettu joulutarina, kiitos Minttuli!<3
    Oikein hyvää & leppoisaa vuoden 2012 loppua sinulle ja perheellesi!<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne Tohmajärvelle ja lumiset terveiset!

      Poista
  7. Kauniita talvisia kuvia, kollaasi on hieno kooste talvesta!
    Koskikuva on myös upea!
    Hyvää vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin upea pakkaspäivä kollaasin kuvia kuvatessa. Kiitos Vikki, samoin sinulle!

      Poista
  8. Upeita on talviset maisemat. Ja sula vesi höyryää pakkasessa.
    Onmnea uudelle läppärillesi, kyllä siihen 8 nopeasti tottuu.
    talvisi vuoden loppupäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli, kyllähän tähän tottuu, (irtohiirtä vain välillä vielä tarviin).
      Terveiset sinulle ja Himmulle!

      Poista
  9. Kauniita aurinkoisia talvitunnelmia. Onnea uusille "leluille", hienosti varmasti totuttelu sujuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katselin juuri vuoden takaisia joulukuvia, ei lunta, joten mieluimmin kunnon pakkanen kuin se pimeys ja vesisade.

      Uusien "lelujen" kanssa aika aika hujahtaa huomaamatta.
      Leppoisaa vuoden viimeistä viikonloppua Tiitsa!

      Poista
  10. Ihanan talvisia kuvia sieltä "kotosuomesta". Vautsi, uusi läppäri on ihana lahja, onnea! Hienosti jo pelittää.
    Mukavia tämän vuoden viimeisiä päiviä ja kaikkea hyvää tulevalle uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja! Voi että olisi ollut mukava saada kuva myös kauriista, joka rauhallisesti ylitti tien siellä Nokisella.. No en ehtinyt, onneksi ei jäänyt alle kumminkaan.

      Sinne teille myös oikein hyvää vuoden loppua ja onnea uudelle vuodelle!

      Poista
  11. Kauniita talvi maisemia kertomusten mukaan:)Hyviä loppuvuoden päiviä.

    VastaaPoista
  12. *huokaus* kun on kauniita talvisia kuvia <3 mukavaa loppuvuotta sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi!
      Hyvää joulukuun loppua ja hyviä kuvakulmia:)

      Poista
  13. Satumainen kuvakertomus joulustasi.

    mukavia vuoden viimisiä päiviä!

    VastaaPoista
  14. Maisema tosiaankin oli kuin Lumikuningattaren luoma. Kiitos ihanasta joulun ajasta ja onnea uudelle tietokoneelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)))
      Hyvin tämä toimii.
      Terveiset sinne kaikille ja mukavaa loman jatkoa!

      Poista