torstai 29. marraskuuta 2012

Marraskuun valoilmiöitä läheltä ja kauempaa

Oli kaunis , tosin kylmä ja tuulinen päivä. Aurinko paistoi, harvinaista herkkua kotimaan marraskuussa tänä vuonna. Kaunista ja kultaista oli matala marrasvalo.

 Jäänmuodostus on alkanut joella, onhan juuri nyt pakkasta 12 astetta.
Siinähän odottavat kevättä...

 Näistä kotimaisemista palaan vielä kerran tuonne tutuksi tulleelle saarelle.  Joka-aamuinen rituaali oli mennä ennen auringonnousua parvekkeelle  ja katsoa näkyykö majesteettinen Teiden huippu auringon ensi säteiden valaisemana.
              Ja näkyihän se, useampana aamuna ja aina yhtä sykähdyttävän komeana.

 Illan tullen taas tuijottelin merelle auringonlaskun aikaan. Värimaailmaa hetken ennen auringonlaskua kuvasin usein..

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kuusi kuvaa

Matkamme aika olin saanut pari oikein mukavaa haastetta, ja nyt vastailen  Vironperän Irenen ihanaan ja helppoon kuvahaasteeseen ensiksi.
 Tehtävä on omien viime kesänä otettujen kuvien kertoa viime  kesän hetkistä ja aihe on muutoin vapaa.                       
                                                     Kesäkuu
                                            Luonnonkukkien herkkää kauneutta
                                         Lastenlasten kanssa tehdyt luontoretket

                                                      Heinäkuu
                                            Pionit, lempikukkani ilahduttivat
                                                      Perhoskesää pihalla 

                                                        Elokuu
                                               Silkkiuikut näin ensimmäisen kerran
                                        Punaiset daaliat kukkivat sadoin kukin.

 Kiitos vielä Irene, mukava muistella kesää näin pimeinpään vuodenaikaan. En tiedä miten monella  haaste on kiertänyt, joten en osaa heittää tätä eteenpäin. Toivottavasti moni kumminkin tarttuu tähän.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Teneriffan maisemissa osa 2

Mennään bussille eli Titsalla, tällä kertaa saaren pääkaupunkiin Santa Cruziin.


Ensin katseltiin upeaa Auditorio de Tenerifeä ulkoa ja vähän sisältäkin ja juotiin espressot siellä, ihaillen komeaa rakennusta ja lukien hienoa konserttiohjelmistoa.  Vähän sataa ripeksi lähtiessämme kiertelemään kaupunkia, mutta pian alkoi aurinko pilkahdella pilvien lomasta.
 Kauniita kävelykatuja pitkin, suurkaupungin kansainvälistä tunnelmaa aistien jatkoimme Parque Garcia Sanabriaa (puisto) kohden. Upeita rakennuksia oli "pakko" saada kuviin matkan varrella.



Kirkkoihin kurkistelimme välillä, mutta kuvaamaan en alkanut, koska en halunnut häiritä hiljentymässä olleita ihmisiä.
Puiston löysimme helposti kartta apuna ja kaunista siellä oli patsaineen ja rehevine, hyvinhoidettuine  puineen ja kukkineen...



Tulppaanipuissa kukinnnot olivat kauneimmillaaa ja lehdetkin tallella toisin kuin Puertossa.
Koululaiset  puistoretkellä, 

Pieni välipala nautittiin katukahvilassa erinomaisen viinin kera ja matka jatkui..
Aurinkokin jo paistoi ja vielä piti kuva saada patsaista ennen paluuta "kotikulmille"

Hetken mielijohteesta hypättiinkin Tranviaan, eli raitiovaunuun, joka liikennöi Santan ja La Lagunan väliä.  Ja Lagunan bussiasemalta sitten vaihdettiin Puerton bussiin. Sellainen  päivän kiertomatka ja eikä maksanut paljon: Bonokortilla jotain 6 euroa nuppia kohden koko reissu.
 Santa Cruuziin ihastuin ja seuraavalla reissulla pitää sinne palata tutkimaan museoita ja kirkkoja tarkemmin.

ISOD DE LOS VINOS!

 Pikapyrähdys pilvisenä sunnuntaina, jälleen Titsalla katselemaan maailman vanhinta traakkipuuta, jonka sanotaan olevan tuhansia vuosia vanha. Kuvaa tähän en nyt laita, sehän on monelle niin tuttu postikorteistakin.  Muutaman kuvan otin kirkon ympäristöstä..


Ja perhostalossa pistäydyimme samalla katsellen ja ihaillen kauniita perhosia, joita oli todella paljon.
En kummoisia perhoskuvia nyt onnistunut ottamaan, mutta kaunis pieni lintu, n. 5 cm pitkä oli suostuvaisempi kuvaan

Ja tokihan iguaania, joka lepäi rauhassa oksallaan piti kuvata, olisiko ollut yli puolimetrinen.

 Paljon näimme uutta tällä matkalla, mutta toki aikaa vietimme myös kaupungilla ja saimme myöskin aurinkoa ja merivesi oli lämmintä.  Ystäviä ja tuttuja oli samaan aikaan useita lomailemassa ja mukavia hetkiä heidän kanssaan mielellään muistelee. 
  

lauantai 24. marraskuuta 2012

Teneriffan maisemissa osa 1

Kaksi viikkoa hurahti kuin siivillä ja paluu tämän marraskuun pimeisiin päiviin tuntuu vähäsen ankealtakin, varsinkin kun puoliso potee parhaillaan kunnon flunssaa. 
 Matka oli mukava, liikunnallinen ja säiden puolesta vaihteleva: pilvistä ja aurinkoa vuorotellen. Pari sadepäivääkin sattui matkamme aikana, mutta eipä meidän lomasuunnitelmiin paljon haittaa niistä ollut.
 Joka päivä ohjelmaan kuului kävelylenkkejä  Puerton lähimaisemissa ja kauempanakin 2-3 tuntia päivittäin.  Useinmiten polkumme kulkivat rantamaisemia ihaillen ja meren kohinaa kuunnellen....
Kelpaa tuolla katsella Atlantin aaltoja


Kala kävi onkeen aina välillä, pieniä tosin olivat.
  Merimaisemiin ei kyllästy koskaan, eikä myöskään  metsäisiin vuorenrinteisiin, jonne oli jälleen päästävä.
 Niinpä 16.11 hypättiin  Titsaan numero 345, jonka päätepysäkki on La Calderassa n.1200 m. korkealla. Sieltä lähdimme  8 km pitkälle  vaellukselle, joka on helpoksi luokiteltu, nousua vielä n. 250 metriä. Se kyllä sai sykkeen nousemaan, joten välillä piti pysähdellä ja kuvata  luontoa odotellessa pulssin tasaantumista.


Vihreäkattoisen rakennuksen nähtyämme tiesimme olevamme oikealla reitillä.
Nyt alkoi kaunein osuus, josta sanotaan että se ei sovi korkeanpaikan kammoisille. Nautinnollista kulkea tasaista neulasten peittämää polkua katsellen samalla alaspäin avautuvia lumavan kauniita rinteitä.


Alkoi vaikeahko laskuosuus, joten sauvat ja kunnon pitäväpohjaiset kengät olivat tarpeen.
Kolmen ristin risteyksestä valittiin reitti joka meni  takaisin Calderaan, joten reitimme hieman lyheni.

 Pian päästään perille ja kuppi espressoa maistui ennen bussimatkaa takaisin alas Puertoon.


Mitä muuta koimme ja teimme matkallamme, siitä myöhemmin kunhan katselen tarkemmin kameran tallentamaa materiaalia..

tiistai 6. marraskuuta 2012

Maisemat muuttuvat...

Tänään pakataan ja huomenna ajellaan kohti Vantaata, toivottavasti paremmassa säässä mitä nyt on.
Torstaina sitten nousemme siiville ja iltapäivällä rantamaisemat ovatkin toiset..
 Ja linnut,  harmaat naakat ovat täällä nyt ne linnut joita eniten näkee.
   Lintuja katsellaan sielläkin, ovat vähän värikkäämpiä ja ruokaakin riittää

                   Palaan tänne blogimaailmaan reilun kahden viikon päästä!


PS;   Lumi koristaa nyt pihan.  Mikähän on lumitilanne kun kotiin palaamme?
la paloma

lauantai 3. marraskuuta 2012

Pyhäinpäivänä

Tänään syttyvät kynttilät, muistellen poisnukkuneita läheisiämme.
Sateista aamupäivää on vietetty rauhallisesti kotona, perinneruoka, karjalanpaisti ja porkkanalaatikko kypsyvät uunissa.

 Iltapäiväksi toivoisi sateen hellittävän, koska tänä viikonloppuna on joutsenten bongauspäivä.
Toivottavasti jonkun yksilön näemme. Niitä on vielä, paikallislehden uutinen kertoo kyllä surullista tarinaa: Kaksi joutsenta lensi sähkölinjaan ja menettivät henkensä. Toinen aikuinen laulujoutsen, toinen tämänkeväinen poikanen.
                                                Kuva huhtikuulta!

                          Rauhallista pyhäinpäivää kaikille lukijoille ♥