sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosi lopuillaan!

Tänään  tuulee ja  tuiskuttaa lisää lunta. Toisin oli eilen, oli  mitä mainioin talvinen ulkoilusää. Kameraa ja koiraa ulkoiluttaessa tallentui  seuraavia kuvakulmia  vesistön läheisyydessä.

Koitin kiiruhtaa kuvatakseni haloilmiötä, joka näkyi, mutta myöhästyin vähän, mutta ei se mitään..

Sumua sulan yllä nousi auringonsäteiden valaistessa ja muuttaessa jäätyneen järvenselän  ihmeelliseksi valonäytelmäksi
Talviaurinko on matalalla
                                       "Kettu juoksi yli järven", laulua hyräillessä kotiin päin


Tuttu helinä kuului  lähipuissa... tilhet olivat taas tulleet., enkä millään malttanut olla kuvaamatta niitä jälleen kerran.
Rinnakkain..
PS. Kolme vuotta  tuli eilen täyteen täällä blogimaailmassa.  Kiitos kaikille lukijoille ja seuraajille näiden kukkasten myötä!  
                                 
                                   Näkemisiin ensi vuoden puolella!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulun rääppiäisiä!

Aatonaaton talven ihmemaa, jonka Joulutyttö sanoi Lumikunigattaren taikoneen
Vilkkaan joulunajan jälkeen koitti taas arki. Saimmekin pitää jouluvieraamme viikon verran.  Tavallisestihan on ollut niin että puolessa välissä joulun aikaa  vaihtavat mummolaa..
 Nyt oli erilainen joulu: toiset isovanhemmat viettivät joulua muualla, ja hyvästä syystä.. Joulutyttö ja pikkuveli saivat varhain Tapanin päivän aamuna uuden poikaserkun. 

Pieni kuvakierros joulun ajan päiviltä...
                                             Sankarihautausmaa. kynttilät ovat syttyneet

Pukkikin kävi ja lahjoja oli niin paljon kaikille. Minttu luuli kyllä jääneensä ilman...Vaan olihan muistanut koirulinkin.
Tapanin päivänä ajelimme Rautalammin puolella, ensin Nokisenkosken virtausta katselemassa.
Kylmää oli hyisen veden äärellä.
Sieltä jatkoimme kohti Tyyrinvirtaa  katselemaan näkyisikö joutsenia, jotka talvehtivat siellä.
Valitettavasti kamera alkoi hyytyä, samoin kuvaajan sormet, joten ainoastaan muutaman kuvan sain.
Eilen saimme lisää vieraita ja vietimme Joulutytön 7-vuotispäivää vähän myöhässä. Mamma ja vaarikin ehtivät Karjalan mailta yhteiseen ilonpitoon. 

 Tänään jouluvieraamme läksivät, on hiljaista niinkuin tuolla lumisessa luonnossakin..


PS:  Tämä postaus on ensimmäinen harjoitus uudella kannettavalla, jonka eilen ostin  
       Kuopiosta.  Entinen kone alkoi hyytyä pikkuhiljaa ja niinpä nyt siirryin langattoman  
       verkon käyttäjäksi. Olipa hyvä kun oli asiantuntevaa apua tämän käyttöönotossa.
       Kiitos vielä J.
        Vähän on alkuun outo käyttöjärjestelmä tämä Windows 8, mutta eiköhän se siitä..

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulutoivotus!

           Huomenna on neljäs adventtisunnuntai ja ylihuomenna hiljennymme joulun 
            viettoon ♥
                         

                 Kaikille blogini lukijoille iloista ja tunnelmallista joulun aikaa ♥
                                                   Toivottaa Minttuli-tonttu
       
                                 Jonka mielestä kaikkein kaunein joululaulu on tämä ♥
                                   


                                  

torstai 20. joulukuuta 2012

Hieno ulkoilupäivä ja lintusia

Pakkanen hellitti ainakin hetkeksi ja mitä parhain talvisää olikin, lunta sateli hiljakseen eikä purevasta viimasta ollut tietoakaan.

Joenrannan puut olivat saaneet jouluisen koristelun, lintuja näimme paljon kierroksella..
                                           Sorsapariskunta on jäänyt talvehtimaan
                                        Punatulkkuja, tosin yksi vain malttoi istua
             Kamera alkoi hyytyä, suuresta parvesta vain yhden onnistuin kuvaan saamaan

 Eivät linnut tänään tähän loppuneet, postilaatikolla käydessä kuulin tuttua helinää. Kipaisin lämmenneen kameran sisältä ja..
naapurin tv-antenni oli täynnä töyhtöpäitä. Lisäksi mustamarja-aroniat näyttivät maistuvan 
                               
    Hyvää teki reipas ulkoilu kesken joulupuuhastelujen, enkä yhtään liukastellut uudet 
    Kuomat jalassa. Miksiköhän en ole aiemmin huomannut niitä hommata..

        Reippahasti käypi askeleet..                         

tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulu joutuu..

Taidetaan saada kirpakat pakkaset joulun ajaksi, mikäli sääennusteet ovat oikeassa. Huh, jopa kolmeakymmentä miinusta ennustellaan..
Omat joulunvalmistelut ovat tänään, kuinkas sattuikaan, olleet kylmiä. Olen askaroinut suolaisen ja makean parissa ja pakasteeseen kaikki menivät. Leipomiset olisivat olleet alunperin tämän päivän ohjelmassa piirakoineen ja pullineen, mutta eilinen kuperkeikka liukkauden vuoksi vaihtoi suunnitelmat. Vasen käsi on nyt mustelmilla ja turvonnut  kipuileekin, onneksi sentään selvisin ruhjeilla.
 Mutta niihin tämänpäiväisiin..Kylmät kalat ovat seuraavien ohjeiden mukaan odottelemassa nauttimista.
Kuvat Suomen kalankasvattajien liiton ohjelehtisestä
Jo perinnesuolapalaksi ovat tulleet kylmäsavurullat (alemmassa kuvassa) Helppoja tehdä ja kätevä ottaa pakastimesta tarvittaessa..
 Ohje..300 g kylmäsavulohta, n. 200 g  maustettua tuorejuustoa (makusi mukaan) Itse teen  oman seoksen, johon laitan  tuorejuustoa, tällä kertaa kreikkalaista valkosipulia ja notkistan turkkilaisella jogurtilla tai ranskankermalla, lisään sitruunaa ja tuoretta tilliä.
 Valmistaminen menee näin: Levitä ohuen ohuet lohiviipaleet limittäin suorakaiteen muotoiseksi levyksi muovikelmun päälle ja sivele täyte lohen päälle. Kääri rullalle ja kiedo rulla vielä tiukkaan foliopakettiin, pakasta  ja ota pehmenemään n. puoli tuntia ennenkuin leikkaat viipaleiksi. Maistuu esim. saaristolaisleivän päällä alkupalana.
 Ylemmässä kuvassa oleva kirjolohijäädyke on myös helppo tehdä ennakkoon ja nauttia vaikka uuden vuoden aikaan..
 Ja se valmistuu näin
                                     150 g kylmäsavukirjolohta
                                     5 cm pala purjoa
                                     2 dl kuohukermaa
                                    200 g smetanaa
                                    150 g kirjolohen mätiä
                                    4 rkl silputtua ruohosipulia
                                     ripaus valkopippuria
Leikkaa lohi pienen pieniksi kuutioiksi, silppua purjo ja vatkaa kerma. Yhdistä kermavaahtoon kaikki muut ainekset kevyesti nostellen. (säästä vähän mätiä koristeluun) Pakasta esim annosvuoissa (kertakäyttöastiat ovat käteviä) Annoksesta riittää 8-12 hengen alkupalaksi.
Tarjoiluehdotus: pienet keitetyt perunat tai uuniperuna, paahdettu ruisleipä.




 Makeina tein kahta pakastimeen menevää, meidän joulun suosikkijälkiruokaa, karpalojäädykettä ja iki-ihanaa  Nina Lincolnin jäädytettyä suklaatorttua, joka saa olla joulutytön synttärikakkuna tänä vuonna!

Erikoisherkkuina tämän joulun aikaan saimme keskisen Euroopan tuliaisia..



Kuuma hehkuviini  on varmasti tarpeen jos tuo pakkanen on luvatuissa lukemissa. Stollenia maistelimme juuri äsken kahvin kanssa, hyvää ja makeaa oli. Ja ripaus ylellisyyttä odottaa jouluaaton aterian päätteeksi: vaaleanpunaiset shampanjatryffelit. Olenpa malttanut olla maistamatta, kurkistellut vain rasiaaan sisälle.

                                  Tontut kurkistelevat jo, hyvää jouluviikkoa!










lauantai 15. joulukuuta 2012

Kolmas adventtiviikonloppu

Kaikenlaisten joulun valmistelujen ja hössötysten keskelläkin on päivittäin hyvä ottaa rauhoittumishetki ilman kiirettä..
                                              Metsässä lumihiutaleiden hiljaisuus.
                                              Kiirehtimättä leijuvat iloaan

                                             Joulussa kutsu kuunnella rauhaa
                                             Pysähtyä ja löytää!
                                          (teksti Positiivareiden joulukalenterista)



         Hyvää adventtia♥  Joulumaa

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Pari kuvaa...

Noiden ajomatkojen aikana tahtoo välillä pitkästyä siinä "pelkääjän" paikalla. Usein kaivan kameran laukusta ja napsin kuvia.
Maanantaina oli hyvä keli ajella, luonto talvisen kaunis.  Hartolassa nousi paksu sumu..
Sumu nousee
Joutsassa  oli paksuimmillaan

 Ja Toivakassa pidimme  jaloittelutauon, oli niin kaunista, rauhallista ja hiljaista.


maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulu lähenee....

Neljä päivää ja yötä vietimme pääkaupunkiseudulla lasten kanssa. Vanhemmat viettivät kesken kiireiden muutaman päivän keskisen Euroopan jouluisissa tunnelmissa. Me taas lasten kanssa löysimme talvista joulutunnelmaa näin...
                                       Uusi liukuri ja pulkkamäki, hyvin luistaa
                                          talkoolla syntyi monenlaisia joulupipareita

Lähistöllä, Tuusulan puolella sijaitseva ihana Koiramäen pajutalli oli sonnustautunut jouluisiin tunnelmiin. Lauantai-iltapäivää vietettiin  siellä ja niin moni muukin. Olihan  mukavaa kierrellä katselemassa vanhojen aittojen ja rakennusten joulumaailmaa ja pieniä ostoksiakin teimme.
Poroille on näköjään varattu syömistä varmuuden vuoksi


Koiramäen  pihamiljöö
Vanha talo, täynnä kaikkea käsin tehtyä

Kuin myös täällä

Päivät menivät yhdessä hujauksessa ja viime yönä vanhemmat palasivat kotiin. Arki alkoi taas ja me täällä kotona alamme nyt todenteolla valmistautua jouluun, saammehan jouluvieraaksemme lapset vanhempineen.

ps: kävimme myös Helsingissä katsomassa miten Thora-nöffi on kasvanut. Lapset olivat innoissaan, tosin vähän jännittivät kun nyt 5 kuukautinen pentu  pisti rallia menemään ja vähän päällekin hyppi..Eikä millään olisi malttanut poseerata kuvaajalle..Ihana ja iso hän jo on.


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Hyvää Itsenäisyyspäivää

Tänään kävin kirkkopuistossa ja sankarihaudoilla viettämässä hetken kunnioittaakseni sankarivainajiamme, jotka uhrasivat henkensä itsenäisyytemme puolesta. Kahden isäni veljen leposija on myös siellä. Toinen kaatui talvisodassa ja toinen jatkosodassa.

Sankarivainajien muistomerkillä seisoin hetken ja muistelin  kuvanveistäjää, joka tämänkin teoksen on tehnyt. Hän oli myös sotaveteraani ja  sotainvalidi, lähisukua. Linkki..
 Huomenna jälleen on täällä kunnianosoitukset ja seppeleenlasku, sekä perinteinen partiolaisten soihtukulkue. Tällä kertaa emme näitä tapahtumia ole seuraamassa, vaan lähdemme aamulla ajelemaan eteläistä Suomea kohden.
 Itsenäisyyspäivän kynttilät sytytämme sitten yhdessä lastenlasten kanssa ja tottakai linnanjuhlatkin pitää katsoa.

                    Hyvää sinivalkoista Itsenäisyyspäivää! 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Eilen ja tänään pakkassäässä!

Eilen olimme  katselemassa järven jäätilannetta ja pari tuntia ennen kuin Suonteen selkä sai kannen päällensä, näytti tälläiseltä.
                                                         Valoilmiö taivaalla
                                            Vähän vielä sulapaikkoja, klo 12.00
 Tänään pakkanen paukkui jälleen liki parissakymmenessä ja viima tuntui poskipäissä, siispä reittimme kulki lähimetsään
Polulle, komensi Minttu, niinpä sitä sitten valon leikkiessä puiden välistä puikkelehdittiin
                            Vanhan koulurakennuksen kautta sormet kohmeessa...

                                Oli "pakko" kuvata auringon kultaamia puita, pian 
                                pääsee sormia sulattelemaan ja muutoinkin takan äären 
        
                             lämmittelemään.  Näyttää  savu nousevan piipusta..