sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Lintubongailupäivänä pääosassa (lintu)koira

Piti bongata ulkona tunti pihan lintuja, mutta tyydyin laskemaan siivekkäitä vierailijoita ainoastaan sisätiloista ikkunanlasin läpi.
 Kuusi päivää jatkunut kuumeilu toi niin voimattoman olon ettei oikein  vielä uskallakaan lähteä tuonne hyytävän viiman armoille.
Lintukoira bongailee lintuja viime maaliskuussa

 Sen sijaan tämän päivän pääroolissa olkoon tuttu karvainen kaverini, ihmisen paras ystävä, koira.

Pistäydyin kirjastossa ja hyllyssä aivan kuin minua odottamassa oli ylläoleva teos: 
KOIRAN FILOSOFIA
Eero Ojanen
2012
Kirjapaja 
 Kirjan tekijä on filosofi ja vapaa kirjoittaja ja hän on saanut Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinnon 2009.
 Kirjassa tekijä pohtii mikä tekee koirasta niin erityisen, onhan koira ja ihminen kulkeneet yhteistä matkaa tuhansien vuosien ajan. Hän on etsinyt koiraan liittyviä kuvauksia, pohdiskeluja ja esimerkkejä mm. uskonnoista, kansanperinteestä ja myös oman aikamme kulttuurista.
Koiriin liittyviä tarinoita on kerrottu ja julkaistu tuhansia vuosisatojen aikana ja yksi vanhimpia lienee tekijänkin alkulehdille nostama:
"Eräs vanhimpia nimeltä tunnettuja koiria on Argos, josta Homeros kertoo Odysseijassa yli 2500 vuotta sitten.  Kun kuningas Odysseus palaa kotisaarelleen vuosikausien retkiltään, hän halusi tulla naamioituneena saadakseen selville millainen tilanne kotona oikeastaan oli.. Ihmiset eivät häntä tunteneet, mutta yksi ei erehtynyt, raihnainen Argos-koira, joka heti tunnisti isäntänsä. Se oli odottanut 20 vuotta. Tunnistettuaan tulijan se jaksoi vielä heilauttaa häntäänsä ja kuoli, luultavasti onnesta"

Vielä en ole koko kirjaan tutustunut, lukiessa menee aikaa, jään välillä muistelemaan noita  tarinoita ja tekoja joita kumpuaa mieleeni omistakin koirista..
 Laitan tähän muutaman kuvan jotka kertovat olennaisen täydellisestä luottamuksesta, joka vallitsee pienten lasten ja koiran välillä

Tästä se alkaa, ystävyys

Kuva puhukoon puolestaan....



Päivittäiset tapaamiset, aina yhtä mukavia..

26 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista koiraihmiselle!

    Tänäänkö oli taas BirdLife: lintubongauspäivä?
    Muutamana vuotena olen osallistunut siihen, nyt vain meni ohi silmien ja korvien:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulleriina, eiköhän se siitä mene!
      Niin meni bongauspäivä harakoille, mutta ensi vuonna uusi yritys!

      Poista
  2. Koiran ja ihmisen ystävyydestä on niin paljon liikuttavaia tarinoita!
    Ihana kuva pikkulapsesta ja koirasta ikkunan takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki! Kuvan ottamisesta tulee kesällä jo 5 vuotta..Aika rientää.

      Poista
  3. ...ja ne jaetut jäätelötottöröt, siis lasten ja koiriemme;-)

    Laulavat lintukoirat ovat hurmaavia.

    Kuusi päivää kuumeessa kuulostaa uuvuttavalta.

    Paranemisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena:) Minulle tuo kuume tulee hyvin harvoin, viimeksi taisi olla sitä sikaflunssaa.
      Hurmaavia ovat ja jäätelötötteröt jaetaan edelleen...
      Hyvää sunnuntai-illan jatkoa sinne!

      Poista
  4. Pikaista paranemista,ihana hauveli ♥

    VastaaPoista
  5. Koira on todellakin hyvä ja uskollinen ihmisen ystävä.

    toivotaan sinulle paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi, kyllä se virus sieltä aikansa jyllättyään kyllästyy! Koirat ovat aina kuuluneet lähipiiriini, lapsuuskodista omiin karvaisiin ystäviin
      Hyvää tammikuun jatkoa!

      Poista
  6. Toivottavbasti lat paranemaan jo kuumeesta! varoa saa vielä sittenkin ulos lähtöä vaikka kuume hellittäisi. Tuo koiran ja ihmisen välinen ystävyys on niin pyyteeeetöntä, ainakin koiran puolelta, ihana Minttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli! Harvoin tulee minulle kuumetta ja sitten se mokoma kestääkin ja voimia vie.
      Mehän sen tiedämme, elämä ilman koiraa on kuin pilvinen päivä:)))

      Poista
  7. Kyllähän lintukoira sopii hyvin bongauspäivään.:) Söpöt kuvat molemmista!♥
    Paranemisia ja terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin:)
      Samoin sinulle, eiköhän se päivä paista ensiviikolla vaikka pilven takaa:)

      Poista
  8. Paranemisiin ja mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia, ja osin niin nostalgisiakin. <3

    Toivottavasti alat jo tervehtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nostalgisia:)))Kiitos!
      Tänään on ollut kuumeetonta, mutta nivelsärkyjä ja pääkin kippee edelleen.
      Toivottavasti siellä pysytte terveinä kaikki!

      Poista
  10. Harva sitä lintukoiraa on tajunnut bongailla. Nuo viruspöpöt on ikäviä kuumeineen ja nivelkipuineen. Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain korvausta piti keksiä.. Kiitos, kyllä tämä tästä ja sitten alkaa kunnon kohotus (palauttaminen)

      Poista
  11. Pikaista paranemista Ihania kuvia, tykkäsin kovasti

    VastaaPoista
  12. Kiitos Irma! Meidän koirulineiti on sellainen kaikkien suosikki:)

    VastaaPoista
  13. Ihan vain lohdutuksena sanon, minulla meni kolmisen viikkoa tähän räkä hommaan ja vajaa viikon verran kuumeilin! Siis koko tämä vuosi, ja vähän tuntuu että sellainen velttous jäi päälle! Pakko on ryhdistäytyä ja jotain saada aikaseksi, tekemätöntä työtä olisi vaikka kuin paljon.....no eiköhän se siitä.....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikku, sitkeetä sorttia, vaan niinhän mekin:) Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  14. Kiitos hienosta koirapostuksesta!

    Pikaista paranemista sinulle, Minttuli, ja hyvää viikon alkua!<33333

    VastaaPoista
  15. Kiitokset sinulle Aili!
    Taitaa se tästä pikkuhiljaa paremmaksi taas:)
    Mukavia tammikuun lopun päiviä!

    VastaaPoista