sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Matka on päättynyt

                                        Professori Kai Laitinen 27.9.1924-11.3.2013




Hänet siunattiin synnyinkuntansa Suonenjoen kirkossa pienen kutsutun saattojoukon läsnäollessa eilen. Tilaisuus oli kaunis, toivoa antava ja valoisakin. Samoin kuin muistotilaisuus.
 Seurakuntamme kirkkoherra käytti muistopuheessaan paljon lainauksia Kain muistelmateoksesta, joka ilmestyi vuonna 2004.
 Muistelmateos päättyy tähän runoon, jonka myös eilen kuulimme muistotilaisuuden lopussa

                                      Autuas ilma ja maa:
                                      Hellasta Pohjan mailla
                                      Saivat hetkisen heijastaa, 
                                      hehkua Hellaan lailla.

                                     Maassa, min kohta jo kytkee jää  
                                     hankien alle mi haipuu,
                                     kauneus, kauneus välkähtää,
                                     maan ilo, ihme ja kaipuu
                             
                                   -Otto Manninen Heinäkuun sää- 

 Kai Laitinen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Iisveden rantamaisemissa Vaajaniemen koululla, jossa hänen vanhempansa olivat opettajina. Pitkät vedet...

 Näitä samoja rantamaisemia minäkin katselen ja kuvailen mielelläni .                                     
 Opin tuntemaan Kai Laitisen hienona, hyväntahtoisena ja sukulaisrakkaana ihmisenä. Savolaisuus säilyi hänessä, vaikka ura veikin häntä  välillä noille maailman rannoille.

 Täältä myös muistoja

18 kommenttia:

  1. Otan osaa suruusi, Minttuli.<33333
    Hieno mies, ehti paljon eläessään.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili!
      Hyvää sunnuntain jatkoa!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos!
      Hyvää sunnuntain jatkoa sinne Leena ♥

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Marjatta, hän oli sydämellinen ihminen!

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus. Muistan aina, miten opintojen alkaessa sain Suomen kirjallisuuden historian omistuskirjoituksella. Se kirja on edelleen kovassa käytössä. Muistelmateosta olen lukenut sieltä täältä, olen ajatellut lukea sen kokonaan nyt kevään mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistan miten hän oli hyvillään alan valinnastasi!
      Muistelmia olen nyt lukenut uudelleen sieltä täältä ja siinähän on paljon kuviakin menneiltä vuosikymmeniltä!
      Terveiset sinne ♥

      Poista
  5. Osanottoni. Elämän katkeaminen kevään kynnyksellä koskettaa jotenkin erityisen syvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Vanha ja väsynyt pääsi lepoon.
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  6. Pitkän ja täyteläisen elämän jälkeen on autuasta nukahtaa synnyinseutunsa multiin.
    Lämmin osanotto.

    VastaaPoista
  7. Taas yksi Suonenjoen suurista pojista on poistunut. Jälkipolville jää aika isot saappaat täytettäviksi. Otamme osaa. Terveisin Jatta ja Seppo.

    VastaaPoista
  8. Kiitos ookke ja Jatta!
    Totta, paljon ehti pitkän elämänsä aikana elämänsä aikana!
    Terveiset sinne teille:)

    VastaaPoista