sunnuntai 11. elokuuta 2013

Laurin elojuhlissa 10.8


Eilen oli Laurin päivä ja me kävimme tyttären perheen kanssa katselemassa ja kokemassa perinteeksi muodostunutta kulttuuritapahtumaa Vantaalla, Helsingin pitäjän vanhassa tunnelmallisessa miljöössä.
  Ensin tutustuimme Pyhän Laurin harmaakiviseen  kirkkoon



                                          Niin kaunis ja rauhaisa.  Linkki
Kirkosta mentiin katselemaan käsityöläisten ja muiden  myyntikojuja,  vanhoja viehättäviä rakennuksia ja ohjelmaa.


Vähän hajaannuimme ja miehille mieleen oli vanhojen autojen tulo esiteltäväksi

 Itse jäin kuuntelemaan konserttia. Ikivihreitä ja tuttuja suosikkisävelmiä..
                                           Tämäkin kuultiin erinomaisen hyvin esitettynä 
 Kiertelyn lomassa nautimme kahvit ja muut herkut vanhassa, 1800-luvun alun rakennuksessa sijaitsevassa Kahvitupa Laurentiuksessa.
Mitkä ikkunaverhot siellä ovatkaan!
Näissä juhlissa olisin viihtynyt vaikka kuinka pitkään, mutta meillä oli kotimatka edessä, joten oli lähdettävä, vaikka ohjelmaa ja konsertteja olisi ollut koko päiväksi ja illaksi.
Vielä pistäydyimme katsomassa pakaritupaa ja pappilaa..


           Ensi vuonna uudelleen, jos olemme Laurin päivänä sillä suunnalla!

23 kommenttia:

  1. Kesällä on niin paljon mielenkiintoisia tapahtumia.
    TÄstäkin oli niin mukava lukea! Verhot ovat todella upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki! Oli oikein mieluinen tapahtuma ja kirkko niin hieno nähdä.

      Poista
  2. Olipa antoisa ja kaunis postaus, kiitos Minttuli!
    Rauhaisaa sunnuntai-iltaa sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia kauniita verhoja,noissa tapahtumissa on mukava käydä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!
      Oli oikein mukava päivä:)

      Poista
  4. Oikein hienoja kuvia laitoit nähtäväksi, kiva, kun emme paikan päälle päässeet:)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Hieman jäi harmittamaan kun ei ehditty niihin kaikkiin konsertteihin joita olisi ollut mm. kirkossa ja pappilassa. Mutta jospa sitten ensi kerralla..
      Mukavaa viikkoa myöskin sinne ♥

      Poista
  5. Hei vaan Minttuli ,ja kiitos kun liityit kaveriksi työnalla olevaan uuteen blogiini, tervetuloa :)
    Voi kun sinulla on paljon kauniita kuvia, ihana taas katsella ,pitää tulla ajan kanssa taas käymään :)
    Ihanaa elokuun iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei Seijastiina, kivaa kun olet taas täällä ♥
      Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  6. Olipa tosi kivoja kuvia! Teillä on ollut mielenkiintoinen päivä. Hyvää, alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe Elch ja tervetuloa tänne!
      Oikein hyvää tulevaa viikkoa myöskin sinulle!

      Poista
    2. Tervetuloa myös Kylätielle! Iloitsen jokaisesta lukijasta!

      Poista
  7. Mukava tapahtuma varmasti! Hyviä kuvia kaikki, mutta nyt itselläni tuo ylempi kirkon sisäkuva varasti shown. Olet saanut siihen mielenkiintoisen valotuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jpk,oikein mukava ja yleisöä tungokseen asti!
      Kiitos, kirkko kannatti nähdä ja jos mahdollista, haluaisin käydä siellä jouluaikaan.

      Poista
  8. Helsingin pitäjän kirkonkylä on kyllä idyllistä seutua. Laurin elojuhlilla on mukava kierrellä ja aistia tunnelmaa. Kiitos vielä kaikesta viime päivien aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne!
      Hyvää arjen aloitusta tokaluokkalaiselle ja eskarilaiselle ♥
      Terkkuja!

      Poista
  9. Mukava kuvasarja. Tulikin mieleen, että tästäköhän tapahtumasta silloin aikoinaan Lauri Tähkä ja Elonkerjuu sai nimensä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi! Voihan se olla mahdollista! Etelä-Pohojanmaalla niitä viljantähkiä on kyllä tähän aikaan vuodesta muitakin:)

      Poista
  10. Mielenkiintoinen tapahtuma ja upeita kuvia! Meillä vietettiin nimipäiviä kotosalla, mutta josko ensi vuonna Vantaalle.

    Nyt pakataan ja illalla on lento Prahaan. Kaksi kertaa olemme joutuneet perumaan matkan, joten toivottavasti nyt onnistuu.

    Oikein mukavaa viikkoa ja aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Marjatta!
    Antoisaa matkaa, nauttikaa ♥

    VastaaPoista
  12. Tuli asuttua joen toisella puolella yli kymmenvuotta ja koskaan en saanut aikaseksi mennä katsomaan sisälle kirkkoon. Ulkopuoli on kyllä tuttu. Hyvä, että kävit niin pääsen korjaamaan tuo aukon sivistyksessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti käydä:)
      Tykkääm katsella kirkkoja ulkoa ja sisältä!
      Kiitos Harry!

      Poista