perjantai 23. elokuuta 2013

Punaisen sävyjä

Daaliat ovat loistossaan vielä ja nyt on luvassa kylmiä öitä. Alkaako harsojen levittäminen jo näin aikaisin?
               Ovat kyllä korkeiksi kasvaneet ja kukkineet runsaasti, vaikka heinäkuun myrsky 
               runteli maahan
                                         Kuva on otettu salamalla tavallisesti käyttämällä
                                         kameralla.

                                         Tämän otin kännykällä testatakseni miten toimii
                                         pimeällä. Eron huomaa, eikö vain?

                                                             Punaiset makeat omenat

Omenat ovat kypsyneet ja maistuvat monella tavalla, Juuri parhaillaan tulee uunista omenan ja kanelin tuoksu, Piirakka on pian valmiina nautittavaksi.

                                          Kaunista viikonloppua, vielä on kuutamoakin♥


  

36 kommenttia:

  1. Upeaa syyskesän hehkuvaa punaisuutta.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän kuvissa eroa on, mutta ei paha lainkaan kännylläkään. Omaa olen aika vähän vielä kokeillut. Meilläkin tuoksuu kanelinen omenapiirakka, tein jo huomista varten, kun nuoret tulevat käymään :)

    Kauniita punasävyjä postauksessasi.
    Aurinkoisia hetkiä viikonloppuusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Punainen on lämmin väri:)
      Kätevähän tuo kännyn kamera on, videota en ole vielä opiskellut, ehtiihän sen.
      Mukavaa huomista päivää sinne, ja terkkuja Sirpa ♥

      Poista
  3. Kauniin punasävyinen postaus,nam omenapiirakka.Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
  4. Kauniin värisiä daalioita.Toivottavasti ei tulee pakkaista, jää kukinta liian lyhyeksi
    Kiitos oli kaunis musikki piisi Mukavaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, daaliat ovat kukkineet jo toista kuukautta:) Aika kylmää on, mittarisssa jotain + 6 astetta :(
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  5. Punainen daalia on edelleen digikameroille lähes mahdoton kuvattava. Yleensä punainen menee överiksi tai muuten vaan sävyttyy päin honkia. Yllättävän hyvin suoriutuvat molemmat kamerat, vieläpä hämärässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävyt eivät aivan luonnollisia ole noissa kukissa, mutta enpä tiennytkään että punainen on vaatelias kuvattava.
      Kiitos Pasi. Kyllä tuolla Lumiallakin jotain talteen saa:)

      Poista
  6. Oi mitä herkkua, vesi tuli kielelle ja mitkä ihanat omput.
    Kauniisti kukkivat kauniin väriset Daaliat. Toivotaan ette tule pakkasöitä.

    Ihana kappale kiitos ja samoin sinulle kukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi, näin ne omenatkin ovat aikaisessa ja ihan hyvä sato täälläpäin.
      Toivotaan että hallanuhka ei toteudu.

      Kaunista viikonloppua sinne Ruotsin puolelle!

      Poista
  7. Mahtavat daalit ja mikä sävy!
    Olin kuulevinani tänään että luvassa on lämpimiä päiviä, tosin öistä ei taidettu puhua mitään!
    Täällä ei ole juurikaan omenoita, viimesyksyhän oli ihan ennätyssatioisa!
    Kiitos musiikista, tässähän tuli ihan romanttiselle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä säästyivät kukat, mutta lähellä oli. Kuuden aikaan mittari näytti +2 astetta.
      Kiitos Vikki, kaunista päivää sinne!

      Poista
  8. Hyvää viikonloppua daalioiden ja omenien hehkuessa siellä! Oi, rakastan tuota kappaletta ja elokuvaa Aamiainen Tiffanyllä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Beate!
      Aamiainen Tiffanyllä on yksi lempielokuvista ja kappale myös:)
      Hyvää lauantaita, kaunis aamu on!

      Poista
  9. Daalioita ja omppuja, syksyä parhaimmillaan. Päivät ovat vielä lämpöisiä, mutta aamut viileitä. Kaunista musiikkia ja kauniina on kuu mollottanut.

    Olin muutaman päivän mummoilemassa ja ja tein lähtökahveille ison pellisen omenapiirakkaa. Omenan ja kanelin tuoksu kuuluu syksyyn.

    Viime viikon ihastelimme Prahan kauneutta ja kiersimme nähtävyyksiä lähes aamusta iltaan. Kaupunki oli täynnä turisteja, mutt se ei haitannut, vaikka joihinkin paikkoihin jouduimme jonottamaan.

    Oikein hyvää viikonloppua ja Mintulle tervehtymistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläiset syyskesän päivät saisivat jatkua! Kiitos Marjatta ♥
      Oi, Praha näytti varmaan parhaat puolensa teille. Olisi hieno käydä siellä joskus! Mintulla ottaa nyt lujille, superbakteeri jyllää korvissa vielä, mutta toivotaan näiden uusien lääkkeiden vihdoin auttavan.
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  10. Onpas täällä kauniin punaiset kuvat. Nuo omenat näyttävät todella herkullisilta! :)
    Omenapiirakkaa täytyy kyllä tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina, kiitti!
      Omena-aika on nyt ja tänään teen sosetta pakastimeen!
      Omenantuoksua sinne!

      Poista
  11. Huomenna täytyy leipasta omenapiirakka :) Ei kai vielä sentään hallaöitä ole tiedossa vaikka viileneekin, eihän :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, varmaan jossain lähitienoon hallanaroilla seudulla viime yönä jo vieraili, meilläkin oli todella lähellä, koska vajaan parin metrin korkeudella oleva mittari näytti sen pari plusastetta aamuvarhaisella.

      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Upeita daalioita ja noin paljon. Toivottavasti yöt taas lämpenee että saavat rauhassa kukoistaa. Omput komeita. meilläökin tänään tuoksuu omenapiirakka.
    Oikein makoisaa viikonloppua ja terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, tuossa kuvassa on vain osa noista! Daaliat ovat sitä vanhaa kantaa, miehen tädiltä aikoinaan saatuja:)
      Omenaista viikonloppua ja terveisiä♥

      Poista
  13. Pirteä punainen postaus.
    Kauniita daalioita ja kivat punaposkiset omput.
    Omenapiirakka oliskin hyvää pitkäs aikaa, ainakin kerran vuoteen täytyy tehdä.
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos seijastiina! Daaliat ovat näyttäviä ja runsaskukkaisia, mutta hallanarkoja.
      Omanapiirakka on aina hyvää:)))
      Kivaa vikonloppua!

      Poista
  14. Ainakin tällä leveysasteella tuntuu jo olevan selvät syksyn merkit ilmassa ja luonnossa, eritoten puiden jo monin paikoin kellastuneissa lehdissä. Kylmää ja pimeää kohti mennään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on täälläkin, jälleen kylmä yö on tulossa.
      Toivottavasti saamme kauniin syksyn ruskan!

      Poista
  15. Onpa upeat daaliat! Kauniita ja terveen näköisiä omenoita sinulla. Ilmeisesti säästyneet tuholaisilta! Hyvää viikonlopun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mama! Olisikin omia omanapuita, ovat naapurin, omenia riittää meillekin:)
      Kaunista viikonlopun jatkoa!

      Poista
  16. Ihanan punainen postaus, kiitos Minttuli!
    Ja Henry Mansiinin kappale oli piste iin päälle:)
    Leppoisaa sunnuntaita sinulle!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili! Kiva kun pidit myös musiikista!
      Punaisen eri sävyt ovat lempivärejä, nyt alkaa luonnostakin löytyä lämpimiä ruskan värejä.
      Kaunista sunnuntain jatkoa!

      Poista
  17. Kuule, yhtenä aamuna kun menin partsille, oli kuin olisi pakkanen napannut basilikoja...Ehkä vain kuvittelin mutta...

    Upeat, upeat daaliat!

    Nyt minulla on niin helppo omenapiirakan ohje ja sain vielä maistaa sitä ystävälläni kera vaniljakastikkeen, että lupasin ensi viikolla leipoa. Se on paljon minulta, joka yleensä laitan vain ruokaa, ruokaa...

    Annan osan omenista ystävälleni ja osan talille, jossa käyn, sillä viime syksynä sain jonkun omenahillokohtausen ja sitä hilloa on vieläkin pakastimessa;)

    Upeaa syyskuun ekaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, basilikat ovat arkoja kylmälle, joten mahdollista on.
      Nämä punaiset daaliat näköjään tykkäävät kompostimullasta, eikö liene parimetrisiä tai ylikin parhaimmat ja kukinta jatkuu niinin yöpakkasiin saakka, joita ei kyllä kaivata pitkään aikaan...
      Kiitos:) Omenatuoksuista viikkoa ♥

      Poista
  18. PS. Ei ala vielä syyskuu, totesi Meri;) Kaunista tulevaa viikkoa siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi, vielä nautitaan elokuun lämmöstä :)))

      Poista