torstai 17. lokakuuta 2013

Mustikasta on moneksi

Meidän superfoodimme mustikka on saanut oman kirjan, Mustikka, makuja ja muistoja. Kirja on ruotsalaista ja norjalaista alkuperää: Tekijät Annette Rattfelt. Simen Lunoe Pilh ja Peter Nyblom. 2008.
Suomennos: Taina Wendorf, Kustantaja Moreeni 2013
Kirja tarttui  käteeni kirjaston uutushyllystä ja ihastuin oitis teokseen niin paljon että jatkoin juuri laina-aikaa. 
Kirja kattaa mustikasta kaiken, alkaen kansan uskomuksista ja päätyen nykyisiin tutkimustuloksiin mustikan lääkinnällistä ominaisuuksista.
Lainaan tähän erään tositarinan 1900-luvun alun Norjasta:
"Vanha maatyöläinen kävi tutkimuksissa Bergenissä. Hänen mielestään lääkäri vaikutti puolikuntoiselta: Te ette näytä terveeltä, maatyöläinen sanoi lääkärille. Lääkäri oli kertonut, että hänellä on jatkuva mahakatarri. Antakaa minulle kaksi taalaria, niin parannan teidät, mies sanoi. Mies tuli samana iltana takaisin mukanaa kaksi pulloa mustikkamehua ja sanoi lääkärille juokaa ne.  Minä vastaan hengelläni että tulette terveeksi. Kun lääkäri oli juonut puolet  ensimmäisestä pullosta, hänen vatsakipunsa oli hävinnyt. Hän tajusi että potilas oli parantanut hänet. Hänet oli parantanut aine, joka oli tunnettu kansanlääkkeenä vuosisatojen ajan; mustikka mainitaan lääkekasvina jo 1200-luvun saksalaisissa yrttilääkekirjoissa."

Kuvat ovat upeita, luontokuvia on paljon, ja useat niistä on kuvattu Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan metsäalueilla.
Seuraava kuva on kumminkin heinäkuulta, jolloin sai poimia kypsiä mustikoita. Kuvan otin  Leppävirran Mustinmäeltä

 Ruoka-ohjeissa löytyy, puurosta ja leivästä jälkiruokiin, jopa alkoholijuomiin. Näin riista-aikaan
 voisikin kokeilla vaikkapa marinadia hirvelle:
                      2 dl punaviiniä
                      4 rkl mustikkaviinietikkaa (ohje kirjassa)
                      0,5 dl auringonkukkaöljyä
                       2 dl mustikoita
                      2 tl puolukoita
                      1 sipuli silputtuna
                      0.5 tl valkopippuria
                      tinjamia
                      murskattuja katajanmarjoja (kypsiä) 5 kpl
                      suolaa 
Ja seuraavaa ohjetta varten ei tarvita hirveä, tähän löytää ainekset lähikaupastakin, jos ei ole käytä villisikaa.

                                    Matsin nopea villisika/ porsaanfilee Rytternistä

                                     1 villisianfilee tai porsanfilee
                                     100 g kanttarelleja
                                     3 salottisipulia silputtuna
                                     3 rkl puolukoita
                                     3 rkl mustikoita
                                     tuoretta rosmariinia
                                     suolaa ja valkopippuria
                                    voita paistamiseen
Freesaa kanttarellit ja sipulit, lisää puolukat, mustikat ja rosmariini. Ota pois pannulta ja jäähdytä. Puhdista liha, leikkaa viilto pituussuunnassa fileen halki. Täytä filee marja-kanttarelliseoksella. Sido filee ja ruskista pannulla, mausta. Laita filee voideltuun uunivuokaan. Paista 200 asteessa uunissa 30 min jos käytät villisikaa, muutoin riittää 20 min.
Tarjoile uuniperunoiden, fetajuuston, sokeriherneiden ja grillattujen tomaattien kera. 

Mustikka, kuten muutkin marjamme ovat nyt nousseet ansaitsemaansa arvoon, siitä kertoo myös tämä teos.
  
 Nyt on aika nauttia kesän aikana säilötyistä marjoista monella tapaa. Pari kuvaa alla makeista marjaherkuista.
                    Mustikoita, vadelmia ja jogurttia kerroksittain maistuu aina
                                                   Aamu alkaa mukavasti smoothilla!
Sanonta "Omena päivässä pitää lääkärin loitolla" Nyt sen voisi vaihtaa seuraavaan: "100g marjoja päivässä pitää minut terveenä"

20 kommenttia:

  1. Ooooo,miten herkullinen postaus :)
    Mustikka on hyvä marja, kirja ihan on paikallaan.
    Villisikaa en ole maistanut, possua kyllä.
    Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustikkapiirakkaa juuri tein:)
      Villisika on hyvää, harvoin sitä saa.
      Mukavaa torstai.iltaa Seija!

      Poista
  2. Ei ole hirveä eikä villisikaa, on siis tyydyttävä possuun :)
    Marjat maistuvat aina muodossa kuin muodossa. Kauniit ruokakuvat!
    Mukavaa alkavaa viikonloppua ja pilviset terkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei meilläkään sitä villisikaa ole, hirveä kylläkin, tosin vähemmän kuin aiempina vuosina.
      Kiitos Sirpa, samoin sinne!
      Koetetaan syödä noita marjoja jottei flunssa iske :)

      Poista
  3. Maukas postaus,mustikka on kyllä terveellinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, on se ja muutenkin makoisa marja ♥

      Poista
  4. Kuinka paljon filettä? Kilo? Erittäin herkullinen ohje.

    Niin, tuo mustikka on taikamarjamme, mutta meillähän kävi se ihme suuri, jonka vinkin luin Piipon kirjasta puhdasta ravintoa eli se kohta, että mansikka auttaa....xxx;) Kaikki tutkimukseni ja erikosilääkäri makdoisvat 340 euroa, mutta kun lääkäri soitti viime viikolla, totesin, että 'yhtään ei harmita, sillä nyt saatiin pois pelko pahanlaatuisuudesta.'Kerroin hänelle tuon mansikkajutun ja hän oli siitä hirveän kiinnostunut ja se tuli sitten loppudiagnoosini viimeiseen lauseeseen myös. Nyt on mansikat syöty eli ensi vuonna on pakko tuplata, mikä voi tarkoittaa kolmatta pakastinta eli yksi menee vain mansikoille ja mustikoille. Kaikkea minäkin täällä kerron, mutta menköön nyt;)

    Kaunista loppuviikkoa sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ohjeessa ei ollut painoa, mutta jos tekee neljälle, silloin lihaa noin 500-600 g riittää hyvin. Ja sisäfilettä!
      Hieno kuulla että kaikki hyvin:))) Nautitaan marjoista ja onneksi kotimaisia marjoja saa ostaa pakasteina jos omat varastot hupenevat!
      Kiitos, samoin sinulle ♥ Taidettiin saada lumiviikonloppu:)

      Poista
  5. Kauniita kuvia Mustikasta pidän paljon ,mutta Villisikaa enkä hirveä en mitään lihaa syö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, mustikoita onneksi saimme viime kesänä!
      Meillä mies metsästää...

      Poista
  6. Tässä se muuten todistettu miten mahtavan kirjan saa aikaseksi pienestä mustikasta.....hyvä homma taas tämäkin.....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku!
      Tällä viikollahan on taas tuota uutta tietoa tullut marjoista ja etenkin mustikasta:)

      Poista
  7. Tämä voisi olla sellainen kirja jonka voisi hankkia itselleen!
    Mustikkahan on todettu erittäin hyväksi mm. silmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samaa minäkin ajattelen. Taidan hankkia omaksi!
      Hyvää viikonloppua Vikki!
      Ps. Meillä on joulumaisemat jo nyt;)

      Poista
  8. Tämä on kirja mikä pitää katsoa ja mahdollisesti ostaa, olen aivan auttamaton mustikkafani :) itse aina kehittelen uusia juttuja ja kokeilen jotain uutta. Mustikka on kyllä todellinen terveysmarja. Kiitos vinkistä ja mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,mustikka monessa muodossa kirjassa tosiaan on, Suosittelen!
      Hyvää viikonloppua Sarppu!

      Poista
  9. Hieno ja terveellinen kirja tämä esittelemäsi:)
    Hyvää viikonloppua sinulle, Minttuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili ja hyvää viikonloppua myöskin sinulle!

      Poista
  10. Ei taida olla semmoista marjaa joka meikäläisen parantaisi. Pensasmustikka on meikäläisen herkkuja mutta tänä kesänä olivat niin törkeän kalliita, että en raaskinut ostaa kuin kerran ja silloinkin vain litran. Herkullisen näköinen postaus.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Harry! Näinhän se on, ei ole ihmelääkkeitä olemassakaan.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista