tiistai 11. maaliskuuta 2014

Tutuissa maisemissa

Joutsenia lensi matalalla ja arvelimme niiden laskeutuvan Iisveden Asemalahdelle, jossa ne sunnuntaina olivat. Siispä sinne katselemaan ja kuvaamaan..
 Mutta ei siellä nyt olleet. Samalla reissulla päätimme käydä tutulla Nokisenkoskella katselemassa kevään edistymistä ja kosken kuohunaa.
Kiertelin rantoja, katselin ja huomasin jotain kauempana jään reunalla
Siellähän on koskikara, lintu jota talven aikaan olen etsiskellyt monet kerrat. 
                                           Kivellä


                                                  Keskellä koskea toisella kivellä


                                             ja laiturillakin
                                          Kevään tuntua oli rannoilla!

30 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Kyllä tuolla jo kevään aistii, vaikka ei aurinko paistakaan.
    Neljäs kuva "kivellä" on aikas erikoinen, tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki!
      Oli mukava tavata koskikarat, joita oli kaksi!

      Poista
  2. Koskikara katselee sinua kuin hänellä olisi jotain kerrottavaa;) Arvaa mitä: Mää lähden nyt puutarhailemaan!

    Ihan kuin olisi huhti-toukokuun vaihde...

    Mukavaa, aurinkoista viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikeästi lintu katseli mitä tuolla puiden takaa oikein touhutaan...Kiitos Leena ♥
      Tänään on hieno puutarhailupäivä, mukavia puuhia auringonpaisteessa ;)

      Poista
  3. Kiva, että nyt näit etsimäsi ja hienot kuvat saitkin koskikarasta. Kevättä on kuvissa...ihanaa.
    Terkkuja ja leppoisaa tiistaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa, sukeltelukuvat eivät oikein onnistuneet...
      Kevättä on, tänään tulivat ne kaivatut joutsenet:)
      Terkkuja sinnekin ♥

      Poista
  4. Koskikara on suloinen, toimelias lintu. Sen touhuja on kiva seurata.
    Terveiset teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mukavia kevätpäiviä mummeli ja Himmu!

      Poista
  5. Kauniit kuvat kevättä on ilmassa:)

    VastaaPoista
  6. Hienot kuvat sait Nokisenkosken koskikarasta! Kyllä kevät tekee vauhdilla tuloaan, lämpöasteita päivittäin ja puutarhan kasvit alkavat nostaa päätään. Kohta ollaan jo kesässä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja! Mieluinen yllätys Nokisella:))) On se muutenkin hieno luontokohde joka vuodenaika!
      Kummaa tämä sää on, mutta nythän on ennusteltu talven tulevan takaisin, saa nähdä.

      Poista
  7. Ihanat kuvat, ja siellähän se mainio koskikarakin vielä on :)
    Iloista viikonalkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina, kivoja seurattavia nämä linnut:)))
      Mukavia kevätpäiviä!

      Poista
  8. Ihme juttu, saammepa nähdä, millainen kesä tulee...
    Sinulla on tarkat silmät, ja hyvin 'kuvaukselliset'..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili! Kyllä minulla nyt on hyvä kaukonäkö, kiitos sen silmäleikkauksen:)))
      Hyvää viikonjatkoa!

      Poista
  9. Hienoa, että tapasit koskikaran ja sait hienot kuvat muistoksi. Kyllä se sellainen lintu on jonka näkeminen sykähdyttää aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Oli oikein mukava tavata koskikarat. Tänään oli joutsenten vuoro lähijoella:)

      Poista
  10. Oi onnekas tapasit koskikaran.
    hienot kuvat sait siitä.
    Kaunista koskea myös.

    Aurinkoisia päiviä sinulle♥

    VastaaPoista
  11. On niin mahtavat kuvat taasen. Ihana koskikara ja maisema hieno keväinen !♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, oli kevättunnelmaa oikein roppakaupalla:)))

      Poista
  12. Koskikara ja aurinkoa. Hyvä saalis muistikortille :)

    VastaaPoista
  13. Wunderbare stimmungsvolle Landschaftsfotos.

    Grüße von der Waldameise

    VastaaPoista
  14. Kauniisti ikuistit koskikaran muistikortille! Kyllä noisti kuvista keväinen tunnelma jo hyvin välittyy!

    VastaaPoista
  15. No jo jäät kadonneet sielä teillä, nämä kuvat olisi kannattanut säilöä muistona jopa ilman koskikaraakin, sen verran erikoislaatuisesta keväästä on kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoista on kevät, eipä jäille mieli tee enää!
      Kiitos Pasi!

      Poista