tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pääsiäisviikon tipuset ja vähän muuta

Pihapiirissä käy vilske, viimeisiä valmiiksi katettuja siemeniä syödään. On sinitiaisia, varpusia, peippoja ja keltaisia tuttuja sirkkuja. Muita pääsee kuvaamaan läheltä, mutta peipot ovat arkoja, joten kuvia ei saa kuin ikkunan läpi.



Joella on edelleen joutsenia muutama, mutta nyt meno on rauhallista oleilua. Viikon varrelta on muutama kuva joissa meno oli todella villinpuoleista. Nämä olkoot nyt ne vihoviimeiset joutsenkuvat tältä keväältä..
                                          Yksi, kaksi, kolme ja menoksi
                                         Oli sitten kevättä ilmassa oikein kunnolla:)

           Hanhi, joka oleili jonkun aikaa näiden seurassa, on hävinnyt. Olisiko löytänyt muuta
            seuraa.

Tänään tein heräteostoksen Kuopion reissulla. Ihastuin valkeaan puikkokämmekkään ja voihan pääsiäisenä olla muutakin kuin keltaisia kukkia
                           
                                 Täydenkuun aika, taivas on vielä pilveilevä. Siltä varalta ettei sitä
                                 pilvien välistä pilkota..  


           
                                    Hyvää pääsiäisviikkoa!

24 kommenttia:

  1. Upeat joutsenkuvat! Ja tuo keltasirkku on kuin pääsiäistipu parhaimillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki:) Keltasirkut ovat ihan pääsiäisen väreissä ja joutsenten viime viikon menoja sai katsella monena päivänä aitiopaikalta.
      Kurkia olisin tänään päässyt kuvaamaan, mutta kamera oli kotona.

      Poista
  2. Aikamoinen jytke lähtee joutsenen siivistä kun nousee ilmaan. Tuo lentoonlähtö kuva alkoi naurattamaan, Kameran laukaisinta on painettu just oikealla hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jytke kävi ja ääni oli melkoinen. He jotka tuossa rannan tuntumassa asuvat, eivät oikein pidä lauluäänistä, kun sitä riitti useaksi viikoksi.
      Kiitos Harry!

      Poista
  3. Siinä sitä mennään kipinkapin vetten päällä:)) Hienot kuvat joutsenista jälleen!
    Kaunis tuo puikkokämmekkä.

    Täällä on taivas pilvetön, katsotaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiirettä piti joutsenillakin kuka kisan voittaa..
      Saa nähdä saanko kämmekän pidettyä hengissä, kaunis se nyt on!

      Kiitos Sirpa, kuu näkyy nyt täälläkin

      Poista
  4. Kauniin kukan olet ostanut. Ja todella, valkoinen sopii hyvin pääsiäiseen. Joutsenet aina yhtä kauniita, mutta ymmäärrän heitä, jotka asuvat niiden naapurina.
    Oikein hyvää Pääsiäisviikkoa ja terveiset teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihastuin tähän orkidealajiin, Luin hoito-ohjeista että kesällä sen voi siirtää ulos varjoisaan paikkaan.
      Hyvää pääsiäisviikkoa ja terveiset mummeli sinulle!

      Poista
  5. Kauniita kuvia jälleen,näitä on ilo katsella. Täydenkuun musiikki on kaunista kuultavaa Kiitos Minttuli:)

    VastaaPoista
  6. Ihanat lintukuvat,kaunis kukkanen.Hyvää Pääsiäistä.♥

    VastaaPoista
  7. Hauska tuo joutsenen "kolmiloikka" ja seuraavan kuvan balettiesitys, ihan oikea "joutsenlampi" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Simpukka, joutsenten esitys oli hienoa seurattavaa:)
      Hyvää pääsiäistä!

      Poista
  8. Aivan ihania joutsenkuvia :D

    Puikkokämmekällä on ihastuttavan herkän näköinen kukka, oi ihanuutta!

    Santanaa meikäläinen kuuntelee aina mielellään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos mama! Puikkokämmekän ostin Matkuksen Halpa-Hallista, eikä maksanut paljoakaan ja ihmeen hyvälaatuinen sattuikin.
      Santanasta tykkään minäkin;)

      Poista
  9. Hienoja joutsenista kuvia,minäkin kuvaan näitä sulottaria,aina kun mahollista,kamera on kaiken aikaa mukana,,.olet onnistunut tallentaa juoksumaratonin :D.Hyvää pääsiäistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tansku ja kiva kun tulit tänne:)))

      Hyvää pääsiäistä!

      Poista
  10. maman maailma-blogissani on sinulle haaste!

    VastaaPoista
  11. Minttuli, vika joutsenkuva on ihan ylivoimainen! Kevätriemua potenssiin ziljoona.

    Onpa puikkokämmekkä kaunis! Minä tunnen kämmekkäkasveista vain valkolehdokin, sydänsuviöiden kuningattaren.

    Santana: Yes!

    Suloista pääsiäisenaikaa sinulle & co!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Leena ♥ Joutsenten keväthuumaa;)
      Puikkokämmekkä on minullekin aivan uusi tuttavuus, ja vielä halpamyymälästä sen löysin..
      Valkolehdokki on niin suloinen ja mikä tuoksu, valitettavasti en ole tavannut vuosiin.

      Ihanaa pääsiäistä sinne ♥

      Poista