torstai 22. toukokuuta 2014

Oi ihana toukokuu...


Luonnon vehreys, linnunlaulukonsertit, tuomien tuoksulla säestettynä.
 Lisäksi monet luonnonkukat ovat puhjenneet kukkaan.
Täällä on monen linnun lempipaikka. Aamupäivällä  oli hieno konsertti jälleen, mm. ruokokerttunen lauloi pitkään. 
                              ketunleivät, tai virallisimmin käenkaalit ovat nyt kauneimmillaan.
                                           Puna-ailakki avaa ensimmäisiä kukkiaan

Lisäksi huomasin metsämansikoiden kukkia, osa näytti olevan yöpakkasten puremia, kun sisus oli mustana.

Ihana toukokuu taitaa olla myös tällä vekkulilla.. Pieni oravanpoika on päättänyt asettua pihapiirimme vakiasukkaaksi. Eilen tapasimme ensi kerran, tänään oli niin rohkeana popsimassa siemeniä, kauraa ja auringonkukkia, jotka kylvettiin toivoen niiden kasvavan ja tekevän satoa linnuilla. 
                                         Tähystetään ensin...
                                           siellä on jotain syötävää...
                                                    tutkitaan...
                                                   Nam!
                                               Vatsa täysi..
                                          On puihinkin tulossa oraville ruokaa kunhan odotetaan

                             Lämpö hellii ja aurinko helottaa taivaan täydeltä. Mittarissa tällä 
                             hetkellä 25 astetta.  Kyllä kelpaa:)

32 kommenttia:

  1. Niin vihreää on nyt ja tuli nopeasti. Kaikki on nyt niin kaunista. Muutama kesäinen päivä tässä nyt, niistä pitää nauttia sen, minkä jaksaa.
    Oikein hyvää viikonloppua sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli!
      Nopeasti tuli kesä:) Me ei täällä olla niitä ukkosiakaan koettu, joten vesisade olisi jälleen tarpeeseen, pitää jo kastella istutuksia.

      Terveisiä sinne ja kauniita päiviä jatkossakin ♥

      Poista
  2. Kauniin, heleän vihreää vielä jonkin aikaa. Hauska kuvasarja oravan poikasesta.

    Meilläkin vieraili pieni oravan poikanen pihalla,eikä yhtään osanut pelätä.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua ja terkkuja!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!
      Oikea pikku ahmatti tämä poikanen, isäntä kylvi pähkinöitä sille syötäväksi ja nyt ei ole näkynyt. Olisiko ahminut liikaa?
      Samoin sinne kivaa viikonlopppua terveisten kera ♥

      Poista
  3. Nokkela kurre :-) Ja söpö...
    Kaunista kevättä kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!
      Toivottavasti selviää tämäkin pieni söpöliini vaaroista. Pihalla liikkuu irtokissoja nykyisin ja huomattiin pikkulinnun höyheniä, sen matka päättyi kissan kynsiin:(

      Poista
  4. Kyllä on jo niin kauniin kesäistä,veikeä kurre.Mukavaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista on nyt, kiitos Ritva, samoin sinulle:)

      Poista
  5. Oravat ovat ihania ja viisaita. Me ostimme Viherlandiasta oravan syöttölaatikon, jonka kannen ne osaavat itse avata ja ottaa sieltä pähkinää. Pidän myös isolla partsillamme aina raikasta vettä koirankupissa sekä vieraileville koiriuuksille että oraville. Erilaiset puut kasvavat hyvin liki taloamme, joten oravat voivat saapua ravintolaansa turvallisesti parista irtokissasta huolimatta. Myös kova siilien pihalle houkuttelu on menossa, että saisimme apua kotilo-ongelmaan.

    Hyvät kuvat olet saanut kurresta ja hän näyttää ihan aidosti hyvin kesyltä. Olga ei ikinä ajanut oravia takaa, vaan piti niitä meidän perheenjäseninä;)

    Tuomet tuoksuvat niin, että olen ihan tukossa. Hurmaavia ne silti ovat ja osa oi ihanaa toukokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää seurailla alkavatko oravat viihtyä, Minttu kyllä on niitä välillä ajellut pois, mutta näinä lämpiminä päivinä hän viihtyy enempi sisätiloissa kun jälleen sairastaa korviaan:( kevät ei sovi hänelle sen allergian takia.
      Tuollaista syöttölaatikoista en ole aiemmin tiennyt, kiitos Leena vinkistä:)

      Samoin täällä, tuomet ja ja runsas siitepöly saa nenän ja silmät vuotamaan, mutta silti on ihanaa liikkua ihaillen tätä upeaa alkukesää!

      Hyvää loppuviikkoa ♥

      Poista
  6. Kyllä kelpaa nauttia näistä säistä ja näkymistä, on meillä kaunis maa!
    Mukavaa kun saitte oman lemmikin, veikeä kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellyttävä pienokainen poikanen on ja niin kesy. ei vielä osaa pelätä vaaroja.!

      Samaa mieltä, kaunista on, ja kun kameran kanssa on oppinut liikkumaan huomaa paljon enemmän aivan kotikulmillakin kuin ennen.

      Hyvää viikonloppua Vikki!

      Poista
  7. Tosi söpöjä kuvia oravasta! Nuo poikaset sitten osaavat olla hellyttäviä kaikkine touhuineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, satuin olemaan ulkona ja äkkiä kamera kaulaan. Ihania ovat pienokaiset!

      Lämmintä viikonloppua mama:)

      Poista
  8. Kauniita luontokuvia jälleen. Tuo oravanpoikanen on hellyttävä, suuret jalat ja terävät kynnet jo. Mökin vintillä joka kevät orava pitää pesäänsä, varapesä on ulkovarastossa hyllyn päällä. Kun oravaemo tulee illalla takaisin, käy vintillä sellainen romina, että Simo on ihan sekaisin mökissä. Saa nähdä, milloin pienet oravat tulevat taiteilemaan terassin kattohirsille.
    Ihana on kevätaika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja! Kyllä säänjumala nyt hemmottelee:))) Hellyttäviä ova oravanpoikaset, mutta jos rakennuksiin pesiytyvät, on niistä riesaakin.

      Kaunista kesää viikonlopuksi Anja!

      Poista
  9. Kohta kaikki kukkiin kerralla ja sitten seuraavan kerran vuoden päästä, nyt on kukassa luumu,kirsikka,kohta syreeni ja omena,tuomi on kaunis, se kukkiin niin vähän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista on, tosiaan! Kukinta ei nyt kestä kauan.

      Hyvää viikonloppua Pike!

      Poista
  10. Oi ihana toukokuu ja kaikkialla kukkivat puut, pensaat ja kukat. Linnut laulavat aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Auringonlaskut ovat olleet upeita!
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä paljon lisättävää ♥

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos Marjatta!

      Poista
  11. Kasveilla on kova kiire kukkimaan;)
    Puna-ailakki on minusta ihana luonnonkukka, niitä on hirveästi tontillamme (2 ha), ja ne kukkivat keväästä syksyyn!
    Oravat ovat suloisia, mutta toivottavasti siellä ei ole kissoja!
    Kiitos hienosta postauksesta, Minttuli, ja oikein kaunista viikonloppua sinulle♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiire on ja lakastuvat heti tässä kuumuudessa. Puna-ailakki oli myös äitini lempikukka:)
      Valitettavasti meidän naaapurin uusi kissa taitaa tappaa pikkulintuja kun saa vapaana mellastaa. en tiedä miten pikku oraville tullee käymään:( Pitäisi käydä sanomassa asiasta, mutta kun se naapurisopu....

      Kiitos paljon Aili ja kaunista viikonloppua sinnekin!

      Poista
  12. Ensimmäisestä kuvasta tulee mieleen se englantilainen sarja, joka oli samanniminen kuin otsikkosi. Niin on kevät täydellisenä tuossa kuvassa.
    Hyvää sunnuntaita, hellettä piisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki!
      Täällä oli pieni sadekuuro, onneksi vähän viileni ja nyt tuoksuu kesältä!
      Mukavaa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  13. Kesää kauneimmillaan. Upeita kuvia kesätunnelmineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii!
      Nyt on tuomien kukinta melkein ohi, rankkasade tiputtli terälehtiä maan valkeaksi. Pian on pihlajien aika!

      Poista