tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kesäpäivien viettoa

Lomalaisten seurassa ehdittiin kokea monta mukavaa hetkeä. Bongailtiin poutapilviä ja poimittiin mansikoita..
                                                 Näissä maisemissa
Mummi kuvaili perhosia ja sudenkorentoja sillä aikaa kun toiset kokeilivat kalaonnea

                                             Loistokultasiipiä lenteli  kukasta kukkaan
                                           Kauniita kuin korut ovat nämä kisaillessaan. 
                                                     Kesäinen kukkaketo  on täynnä perhosia ja muita pörriäisiä.

 Lapset tapasivat  läheisen leikkikentän alueella kissan, jota pääsivät silittelemään. Kissa, melkein pentu vielä, seurasi lapsia ja niin vain aikoi sisälle tulla. Aivan ihana nuori suloinen oli. Varmaan ajatteli että kun talo on nyt koiraton, sinne voisi jäädä:)
                                                    "päästä sisään"

      Näillä helteillä uimavesi on kutsuvan lämmintä ja puhdastakin ainakin läheisen Lylyjärven 
      vesi. 

  Lomalaiset ovat nyt kotonaan eteläisessä osaa maata. Täällä jatkuu vielä vähän aikaa mansikkasesonki. Pian ovat mansikat loppu ja alkaa vadelma-aika pelloilla.
 Mustikat ovat vähissä, mutta eiköhän ne piirakkamarjat ainakin löydetä.

                                     Lämmintä naistenviikon jatkoa kaikille!

26 kommenttia:

  1. Suloisia kesäkuvia! Jostain syystä en ole onnistunut bongaamaan värikkäitä perhosia ollenkaan. Nokkosperhosen nähnyt yhden ainoan kerran. Vuodet eivät ole veljeksiä tässäkään asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe!
      Vähän on täälläkin eri lajeja, mutta eiköhän ne lisääntymään päin ole. Näin tänään pyörälenkillä runsaasti vaaleita perhosia viljapeltojen yllä.,olivat kovin lentotuulella.

      Poista
  2. On niin kesäinen tunnelma - ihanat kuvat.
    Tuo kukkaketo on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki! Teki mieli mennä kahlailemaan tuolle kedolle, mutta kun on kyykäärmeitä noilla alueilla:( Ja kumisaappaat kotona.

      Poista
  3. Kesäistä tunnelmaa.Lämmintä viikkoa:)

    VastaaPoista
  4. Ihanaahan on kesä ollut, kukkia ja kaikkea kesään kuuluvaa. Hyvää jatkoa kauniisiin maisemiinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näillä keleillä kesäkuun kylmät ovat jo unohtuneet, kiiitos mummeli!

      Samoin sinne Peränteelle, kaunista sielläkin!

      Poista
  5. Ihania kesätunnelmia ja suloinen eläinystävä. Mukavia hellepäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! On todellakin suloinen kissa! Saman kissan näimme juhannuksena puussa itkemässä, saatiin houkuteltua pois. Varmaan muisti lapset nytkin, ja siksi seurasi:)))

      Poista
  6. Oi miten leppoisia / ihania tunnelmia;))
    Kiitos hienosta postauksesta, Minttuli, ja kivaa Naisten viikon jatkoa sinulle! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisia ja vilkkaita yhtäaikaa, kiitos Aili!


      Kaunista naistenviikkoa myöskin sinne, eipä taida Jaakko tänä kesänä sitä kivä viskata jos nämä helteet jatkuvat:)

      Poista
  7. Ihana kesäpostaus :-)
    Mustikkaisia kelejä sinne!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Susanna! Nyt ei oikein ole marjanpoimitailma,,uimaan vaan:)

    VastaaPoista
  9. Oiih et on niin kesätunnelmaa kuvissa niinku pitääkin,ihanaa aikaa..+33 paukuttaa täällä helteen osalta,tuntuu jottei jaksa mitään tehä,,,jotain pientä yrittäny näpertää,nyt pitää nauttia kesästä..

    Aurinkoisia päiviä elämääsi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tansku, nyt kelpaa lomalaisten nauttia! Ja muidenkin, meillä sentään pysytään (vielä) mukavissa lämpötiloissa, 27 astetta!

      Aurinkoisia päiviä ♥

      Poista
  10. Ihanat kesäiset kuvat.
    Niin nauttii näistä kuvista.
    Meillä on jo vatut ja mustikat kerätty.
    Ihanaa Naistenviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun pidät Sylvi ♥

      Kiitos,lämmintä riittää naistenviikolla:)

      Poista
  11. Kiitos ihanista kesäpäivistä! Täällä on mansikat nyt säilötty ja uimakausi jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika urakka teillä mansikoiden kanssa;)
      Kiitos, mukavia päiviä olivat ja uimavesi on lämmintä, just tulin uimasta!

      Aurinkoisia lomapäiviä sinne Katja ♥

      Poista
  12. Oi, miten ihania kesäisiä kuvia, kyllä nyt kelpaa. Itselle vähän turhankin helteistä...:)

    Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa ♥

      Kyllä minullekin vähempi lämpö riittäisi!

      Terkut sinnekin!

      Poista