sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kukkia, perhosia, ja muuta

Perhosbaarissa on riittänyt asiakkaita.  Suruvaipat tulivat usean yksilön voimin ja ovat  viihtyneet.

                                             Tässä odotellaan vuoroa. 
 Eniten on neitoperhoja, välillä käyvät kukkasissa lepäilemässä, samoin nurmikolla saa varoa ettei tallo päälle.
Tykkäävät syyshortensioista.
                                           Aiemmin mainitsin ettei amiraalit suostu siipiään levittämään..
                                                 Tätä en tunnista, kehäkukissa viihtyy.

Satokautta eletään. Valittelin sienien vähäisyyttä edellisessä postauksessa. No eilen tuli ensimmäinen kunnon satsi kanttarelleja, liki kymmenen litraa. Mies kun pääsee sienimtsään, tietää taas että kantaa aivan liikaa kahden tarpeisiin:) Muuten, Kuopion torilla maksoivat 8 euroa litra, joten hintaa on.
                                         Tämä metsäsittiäiseksi tunnistamani tuli kaupantekijäisiksi. Koetin 
                                         siirtää sen metsänreunaan jatkamaan vaellustaan.


Tätä satoa ei pidä poimia, kaunokuusamassa on paljon marjoja. Oikein kauniita, mutta myrkyllisiä!!!

16 kommenttia:

  1. Kauniita perhoskuvia,kyllä ovat houkutteleva marjat:)

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä hienot kanttarelliapajat, kun kymmenen litraa saatte kotiin kantaa. Luulisi noille käyttöä riittävän.
    Perhosbaarissa riittää eri näköisiä liihottelijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene kiitos mies tietää sienipaikat, ja viime aikojensateet saavat sienet nousemaan. Ensimmäiset rouskutkin jo nousevat. Kyllähän käytetyksi tulevat, jos ei itseltä, viedään tarvitseville tuliaisia:)

      Perhoset ovat nyt ilahduttaneet runsaudellaan, mutta kumma kyllä ei nokkosperhosia ollenkaan.

      Poista
  3. Teidänkin perhosbaari on suosittu, mukavaa seurattavaa!
    Hurja määrä kanttarellejä, ovat monen herkku jo tuosta hinnastakin päätellen.
    Kaunokuusamaa en tunnekkaan, upeat marjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki!

      Sieniä syödään meillä paljon, herkkutatteja kun löytäisi, ne meillä ykkössuosikit!

      Hyvää viikonalkua!

      Poista
  4. No on teillä nyt perhosia, sekä sieniä!! Hieno määrä kanttarelleja.
    Täälläkin on nyt perhosia liikenteessä, mutta enempi amiraaleja.

    Iloisin terveisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!

      Tulihan noita syksyn herkkuja) Ja perhoset ovat kauniita!

      Iloiset ja lämpimät terveiset sinne ♥

      Poista
  5. Nyt on ollut ihanaa perhosaikaa. Mutta miten käynee nyt, kun säätyypin muutosta ennustellaan.
    terveiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ollut kauniita perhosia viime päivinä:) Mutta syksyn tuntua ilmassa, joten saamme jättää jäähyväisiä myös niille!

      Terveisiä sinne ja mukavaa viikon alkua!

      Poista
  6. Minttuli, minusta ei ikinä ole ollut niin vähän perhosia kuin tänä suvena ja amppareita sitten senkin edestä.

    Näin toukokuussa sitruunaperhosen ja viime viikolla suruvaipan eli siinä ne. Suruvaippa on minusta yksi kauneimpia perhosia.

    Sataa kylmästi, tulet leivariin ja sitten päivä liikkeelle.Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, todella vähän perhosia noin yleensä on ollut. Tämä perhosbaari on nyt kerännyt harvinaisenkin paljon kävijöitä.
      Sade alkoi täälläkin, joten perhosia eikä muitakaan lentäviä enää näy:(

      Kiito samoin sinne ♥

      Poista
  7. Hieman on heikot perhos apajat meilläkin. Amppareita on ihan hirveesti. Eilisellä kuvausreissulla sain kaks osumaa. Onneks ei ole allergioita noitten pistoksille. Hyvä, että joku saa julkaistua noita perhoskuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhosille saa täälläkin nyt sanoa näkemiin, vettä sataa kaatamalla. Kauniita olivat katsella!

      Kiitos Harry!

      Poista