torstai 23. lokakuuta 2014

Inspiraatioita etsimässä, haastevastauksia

Pari haastetta mukavista asioista sain, ensimmäinen oli tullut jo matkamme aikaan Vironperän  Ireneltä. Kiitos, aihe on mieleinen, koska se liittyy itselleni niin tärkeään luontoon.

Luonto  ja erityisesti metsäluonto on läheinen ja siellä kuljen niin mielelläni jokaisena vuodenaikana. Aina kun väsyttää, joku asia askarruttaa tai haluaa olla yksin, lähden luontoon  metsäpoluille.  Ja joka vuodenaika sieltä palaa virkistyneenä. Kokosin tähän joitakin aiemmin julkaistuja kuvia ja jokusen tämänpäiväisenkin..


                                          Kevät, kielojen aikaa ja koivujen herkkä vihreys
                                          Linnut laulavat riemuiten.


                                              Kesä, sinisiivet runsaslukuisina lähellä olevassa metsässä saa
                                             etsimään lisää perhosia.


                         Syksy  vuosi sitten, kaveriksi olen saanut lapsenlapset, jotka myös 
                        nauttivat metsälenkeistä.   Mukana myös Minttu, jonka kanssa kuljimme 
                         tuttuja polkuja hyvin usein.


                         Tähän kohtaan voinkin kertoa että uusi lenkkikaveri, pieni mitteli-
                       tyttö
Kuvassa  kolmen viikon ikäinen
 kasvaa vielä emonsa luona, ja saamme koiravauvan kotiin muutaman viikon päästä. Hänen kanssaan odotan jo kovin yhteisiä metsälenkkejäkin. 
                      


                                       
                                               Talvi saa metsän näyttämään sadunomaiselta,
                                               ispiroiduin tästä, lapsenlapsi etsii Mörrymöykyn kotia
                              

Ja tänään kirpakkana pakkaspäivänä kelpasi jälleen kulkea tuttuja polkuja. Näistä ispiroiduin tänään
                                                Jääpuolukat maistuivat
                                                kuurankukat
                                           Aivan kuin joutsenen siipi olisi jäänyt..
                                            Hymyileväkö hahmo, mikä?

 On monia blogeja, luontoon liityviä ja muita joista ispiroidun. On vaikea valita mitkä eniten, joten jätän nimeämättä ketään erityisesti. Kaikki erilaisiin aiheisiin pohjautuvat blogit ovat hyvin innostavia.

 Kiitos teille kaikille!

Toisen haasteen inspiraation lähteistä sain Leenalta, kiitos. Vastailen siihen pikapuoliin!

10 kommenttia:

  1. Hienot, inspiroivat kuvat eri vuodenajoista!
    Kuurankukat, uusi hauva-vauva ja lapsenlapset suloisia, lopussa mörrimöykyn leveä hymy :=D

    Pirtsakat, pikkupakkasen puremat terkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuuurankukat kukkivat tänään, kauniita nekin:)
      Ja hauva-vauvaa odotellaan jo malttamattomina, viikon päästä käydään katsomassa mitem on kasvanut ja lapsetkin pääsevät katsomaan:)

      Terkkuja Sirpa ♥

      Poista
  2. Luonto on kaunis, on sitten kesä tai talvi! Upeita kuvia!

    Ihanaa, teille on tulossa koiravauva! Me ruudun tällä puolella olijat saanemme seurata uuden perheenjäsenen kasvamista. Koirakuumetta on täälläkin ja asiasta keskustellaan lähes päivittäin.

    Terveiset ja hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta!
      Kyllä joka vuodenajalla on puolensa ja luonnosta löytää aina kuvattavaa.

      Näni se kävi, koirattomasta elosta ei tullut mitään. Toisalta "painostus" tuolta Vantaan suunnalta osaltaan vaikutti, siellä on sitten varakoti tulokkaalle:)

      Terveiset myöskin sinne ♥

      Poista
  3. Kuvista näkyy kyllä hienosti vuodenaikojen vaihtelut. Suomen luonto on kaunis :)

    Hassua, kun nuo koiranpennut näyttävät tuossa vaiheessa vielä ihan marsuilta, eivätkä muistuta vielä lainkaan sitä siroja ja pörröisiä mitteleitä :D En olisi tunnistanut rotua ellet olisi kertonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Suomen luontoa en vaihtaisi jatkuvaan kesään, näin on hyvä! Tosin, pimeät räntäsateiset päivät eivät oikein innosta ulkoilemaan..

      Aika pötkylöitä olivat, neljä poikaa ja yksi tyttö on pentueessa ja tämä meille tuleva tyttö oli ollut ensimmäisen liikkkeelle lähtemässä...

      Poista
  4. Kivoja kuvia vuodenkierrosta ja sinulle tärkeistä asioista!
    Oikein odotan lisää kuvia teidän koiravauvasta, onnea jo etukäteen uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki!

      Koiravauva tullee olemaan "pääosassa" muutaman viikon kuluttua :)

      Poista
  5. Upeita kuvia eri vuodenajoista.
    Olet täysin inspiroitunut :)

    VastaaPoista