maanantai 27. lokakuuta 2014

Inspiraatioita, puutarhahaaste

On monia ihania puutarhablogeja, joita seuraan mielelläni. Ja Leenan, jolta tämän haasteen sain on ollut innoittajani niin monet kerrat. Häneltä on tullut innostukseni  esimerkiksi kärhöihin, erityisesti alppikärhöön, jonka hankin pihallemme pari vuotta sitten. Mennyt kesä sai sen kukoistamaan ja kukkimaan runsaasti.
Niinpä tähän postaukseen en nyt muita kasveja valitse, vaikka vanhat perennatkin, joita olen halunnut pihallemme jatkamaan elämäänsä, ovat insipiroineet monet kerrat ja saaneet muistelemaan menneitä.
 Kärhö koristaa leikkimökkiä ja kiertelee nyt pitkin seinustoja ja katonharjaa. Kuihtuneet kukatkin insiroivat käyttämään kameraa..
Ja ilokseni kärhö aloitti uuden kukintakauden syyskuussa. Yksi kukka aukesi juuri ennen matkaamme ja nuppuja jäi runsaasti.
Kotiin palatessamme kukat olivat menneet, paitsi yksi pakkasen koristelema oli jäljellä.

 Mutta  suloiset kuihtuneet näyttivät lokakuisen auringon valossa niin kauniilta. Ja tähän aikaan vuodesta tiaiset viihtyvät kasvin kätköissä,, mistä minä vaihtelevalla menestyksellä yritän niitä kuvata.



                                               

                              Toki  muutkin kärhöt kiinnostavat, kokeilin myös loistokärhöä. 
                               Vielä se on hengissä, mutta katsotaan miten ensi keväänä.

                                           Kiitos Leena!

14 kommenttia:

  1. Kärhöt ovatkin kauniita kiemurteljoita, ne ihastuttavat vielä kukittuaankin.
    Jostain syystä oma kärhö suuttui muutama talvi sitten, taidankin nyt kokeilla uudelleen ensi keväänä.;)

    Kauniit kuvat sekä kärhön kukista, että kuihtuneista.

    Mukavia lokakuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo kasvi, antaa kiemurrella vaan, kiitos Sirpa!

      Mukavaa illanjatkoa ja kuun loppua:)

      Poista
  2. Minulla oli tuollainen kärhö aikoinaan, mutta remontti vei kärhön, ei tykännyt saappaiden askeltamisesta sen päällä. Olen katsellut uutta paikkaa jos ensikeväänä innostuisi laittamaan. Tuo sinun on kyllä niin kaunis.
    Mukavia lokakuun lopun päiviä. Terveiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin luulin etteivät kärhöt menesty kuin etelämmässä, onneksi olin väärässä.

      Kiitos mummeli, samoin sinulle ja Himmulle ♥

      Poista
  3. Kärhöt ovat kauniita, niitä on kyllä montaa lajia. Mukavia lokakuun viimeisiä päiviä:)

    VastaaPoista
  4. Kärhöt ovat kauniita ja helppoja kasveja, kun vaan muistaa istuttaa ne riittävän syvälle. Alppikärhö, jackman ja piilu olivat aikanaan omia valintoja. Jos jotakin edellisestä kodista kaipaan, niin pientä puutarhaa.

    Mukavaa lokakuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoja kasveja olen yrittänyt pihallani suosia. Viime kesä oli kyllä kasvienkin suosiossa:)

      Kiitos Marjatta, samoin sinulle!

      Poista
  5. Minttuli, kiitos, että ehdit osallistua ja kiitos, että olen saanut olla edes hiukan innoittajasi. Monet kertovat alppikärhön toisesta kukinnasta, mutta sitä minä en ole vielä kokenut, vaikka noita yksilöitä on jo aika paljon eikä raja ole vieläkään näkyvissä. Alppikärhö on ihastuttavan aikainen, vain köynnöshortensia voittaa sen aloittamalla jo huhtikuulla. Ja kärhöjen syyskarvapallukat ovat niin ihastuttavia, niissä on jotain satumaista.

    Ole hyvä ja mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena. kyllä sinne teidän ihanaan aina niin mukavaa kurkistaa!

      Köynnöshortensia on seuraavan kevään hankinta, Anjalta saadut pilvikirsikan taimet ovat jo hyvässä kasvussa.. ja lisää kärhöjä:)

      Kiitos vielä ♥

      Poista
  6. Kiitos ihanasta postauksesta, Minttuli! ♥♥

    VastaaPoista
  7. Minä laitoin syksyllä uuden kärhön nimeltään presidetti muistkseni kasvamaan ,saa nähdä miten selviää talven yli
    kun sanoivat ettei passaa syksyllä istuttaa niitä maahan. Sinun kärhösi onki kaunis taidankin keväällä ostaa samalaisen. on kauniit kukkaset siinä :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, kyllä sinun istuttamasi varmaan selviää talven yli! Alppikärhö taitaa olla se kestävin ja kaunis muuloinkin kuin kukkiessaan!

      Kiitos Irma!

      Poista