torstai 20. marraskuuta 2014

Marraskuisia päiviä

Harmaina marraskuun päivät jatkuvat. Ei juurikaan tee mieli lenkille lähteä, mutta kun lähtee, aina jotain kuvattavaa löytää



 Vielä ovat tilhetkin jokimaisemien puissa, ruokaa riittää pitkäksi aikaa. Tänään oli tullut myös iso parvi muita pikkulintuja, harmikseni ehtivät karata.. olisivatko olleet urpiaisia.

Vielä ei ole lenkkikaveriksi tästä pikkuisesta. Sisäleikeillä jatketaan ja pihalla ulkoillaan. Ja niiden jälkeen maistuu päiväunet makoisille.







                             Leppoisia marraskuun päiviä!

26 kommenttia:

  1. Vähän talvisemmalta siellä näyttää kuin täällä, vaikka meilläkin jo pakkasen puolella, tosin vain nyt yhden asteen verran ja lunta viikonlopuksi luvassa. Pitääpä käydä viikonlopun maissa tsekkaamassa savolaisen maiseman talvisuus!
    Kyllä tuo Sissi on vaan niin syötävän suloinen karvapallero. Ihana.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, kiitos.. Sissi kasvaa ja kehittyy on se ihana ♥ Eilen kasvattaja soitteli kuulumisia ja taas mainitsi miten tälle tytölle olisi ollut monta kotia tarjolla.

      Eipä kummoinen lumitilanne ole, nyt pikkuisen satelee lunta lisää.

      Terveisiä ja mukavaa reissua tänne suuntaan!.

      Poista
  2. Haikean kaunis marraskuun maisema. Söpön suloinen pikku ystävä sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Simpukka! Marraskuu on omalla tavallaan kaunis pysähtyneisyydessään.

      Koiranpennut ovat aina ihania ja tämä Sissi on suloinen myös tavoiltaan ainakin vielä:)

      Poista
  3. Sissi kasvaa ihan silmissä! Onpas hyvännäköisiä ruusunmarjoja! Se lähteminen on joskus vaikeaa, sää ei kyllä oikein ole kutsuva ulkoiluun, eikä valokuvaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sissi kasvaa ja on aika rauhallinen yksilö. En aio sitä opettaa lenkille onnen rokotusta varmuuden vuoksi. Toki hihnaan aiemmin..

      Pimeää on,tulisi muutama aurinkoinen päivä, piristäisi kummasti!

      Poista
  4. Kiitos hienoista kuvista & postauksesta!
    Hyvää ja antoisaa loppuviikkoa ja viikonloppua sinulle, Minttuli! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili!
      Samoin sinne Karjalan maille ♥

      Poista
  5. Kauniita marraskuun kuvia, harmaata täälläkin on nyt pariastetta pakkasta. Mukavaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!
      Toivottavasti aurinko vähän pilkistäisi lähiaikoina, luntakin saisi jo olla!

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  6. Luontokuvasi ovat jälleen kuin postikortteja, ensimmäisen kuvan upeat varjot! Rapsutuksia suloiselle Sissille, hän on niin ihana ja perheen tähti!

    Harmaata on täälläkin, mutta ei haittaa. Olen kutonut sukkia sekä pienille että isoille. Ajatukset ovat joulussa ja tammikuussakin. Aurinkoloma tekisi hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Joki on aina niin hieno kohde kuvatakin ja kulkea rannan kävelypolkuja:)

      Sissi nukkuu parhaillaan jalkojeni juuressa ♥

      Jouluajatuksissa täälläkin:)))

      Poista
  7. Kaunista kuvattavaa olet löytänyt ja kauniisti sitä myös kuvannut!

    Vaan Sissi on paras :-)
    Rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!

      Sissi muistuttaa jo mitteliä eikä marsua;)

      Poista
  8. Kiitos ihanista kuvista. Kyllä Sissi on suloinen! ♥

    VastaaPoista
  9. Etsivä löytää - kuten sinä nämä kuvat.
    Tuo ylin venevajakuva on suorastaan upean herkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos orvokki! Jokimaisemat, siellä viihtyy..

      Poista
  10. Harmaassakin on paljon sävyjä. Meidän pitäisi saada kunnon lumipeite tänään.

    Ihana Sissi kasvaa silmissä. Tuossa nukkumiskuvassa se on kuin pieni kettu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset pääsevät tekemään lumiukkoja ja lumisotasille siellä:)

      Sissi kasvaa hienosti, ja muutoinkin reviiri laajenee. Tänään olivat tiaiset suuri ihmetyksen aihe pihalla, oppi jo haukkumaan.

      Kiitos Katja ♥

      Poista
  11. Oikein hieno tuo eka kuva!!

    Nyt olisi kiva olla tuollainen söpö karvapallo kuten Sissi tässä viressä lämmittämässä:))
    Terkut sängynpohjalta♥

    VastaaPoista
  12. Kiitos!

    Aika lämmin karvapallero Sissi on! Tuolla jalkoja pöydän alla lämmittää:)))

    Paranemisiin pian Sirpa ♥

    Terkut sinne !

    VastaaPoista
  13. Paljon harmaista päivistä huolimatta on löytynyt kuvattavaa. Talaskuvassa on marraskuun päivän uneliaisuus. Harmoniaa.
    Pikkukoira on niiiin kuvauksellisen söötti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii!

      Pikkukoira alkaa oppia poseraamaan:)

      Poista
  14. kauniita kuvia saa marraskuustakin, tilhit ovat kauniita lintuja.

    VastaaPoista