lauantai 29. marraskuuta 2014

Adventin aikaan!


Ensimmäinen adventtikynttilä syttyy!
Joulun odotus alkaa ensimmäisestä adventista perinteisesti. Monenlaisia jouluun liittyviä tapahtumia on joka paikkakunnalla, niin täälläkin.
Tänään pistäydyimme katselemassa entisen maatalousoppilaitoksen, nyt yritykseksi muuttuneen Vanhan Maamiehen joulunavausta ja uuden yrityksen virallisia avajaisia. 
Koulut, kuvassa näkyvä maamieskoulu ja samassa miljöössä oleva emäntäkoulu, sekä kaikki muut rakennukset maineen ja upeine  rantoineen myytiin yksityiselle yritykselle tämän vuoden aikana. 
Jotenkin on haikea mieli kun opetusta näissä hienoissa puitteissa ei enää ole, mutta vilpittömästi  onnea uuden toiminnan menestykselle.

 Paljon oli ihmisiä jouluinen tapahtuma innostanut paikalle. Myyjäisiä, ohjelmaa, kaikenlaista mitä nyt on tapana. 
                                          Kauniita käsitöitä, näihin villaisiin lampaisiin ihastuin,
 Ja tutulta ostin vähän erikoisherkkuja, karhunvatukkasiirappia ja piparjuurihyytölöä, hänen valmistamiaan.

Välillä kurkistelin mitä kaikkea olikaan esille laitettu...
                                             Vanhaa, kunnostettua ja kunnostettavaa ulkotiloissa.
Lyhdyt valaisevat rantapuistoa ja olihan sukkiakin tonttujen tuomisia varten useamman puun juurella.

 Huomenna adventtisunnuntaina jouluiset tapahtumat jatkuvat. Luultavasti lähden kirkkoon kuuntelemaan Savolaisen Osakunnan joulukonserttia.
        
                             Hyvää viikonloppua ja adventin aikaa ♥

                           







tiistai 25. marraskuuta 2014

Kivien kuvailua vuoden varrelta.

Katselin ja poistin tänään aika paljon kuvia, joita on kertynyt aivan liikaa noihin kuvakansioihin. Paljon on tullut kuvattua kaikenlaista. Tähän postaukseen keräsin erilaisia kiviä, joita katselen mielelläni ja kuvia niistäkin on tullut.

 Luulen näiden luonnon muovaamien kivihahmojen olevan laavakiveä.  Kuvan otin tunnelista, jonka läpi kuljimme Madeiran matkalla.


 Tässäkin on joku kummajainen. Kivi on Kiesimän kanavan tienoolla, heinäkuun kuva.


 Kivilintu kivella sijaitsee Siikakoskella Konneveden maisemissa, heinäkuun kuvasatoa tämäkin.
Tämän voisi nimetä lempikiveksi, kotimaisemien tuotosta toukokuussa..


            Maaliskuussa Nokisenkoskella, sinne pitää taas ajella joku päivä katsomaan  näkyykö nyt koskikaroja ja kiviä.

 Lopuksi vielä yksi kivikuva Madeiran maisemista, Ribeiro Frion sumusta. Hän on mitä ilmeisimmin  kivivuoren valloittaja, aika korkealla tämä kivikasa on.


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Sunnuntain aamupäivän kuvat!


Rantamaisemiin lenkki jälleen suuntautui ja hetken aikaa sai ihailla pitkästä aikaa valoa, jopa auringonsäteetkin näkyivät muutaman minuutin. 
 Rannan läheisissä puissa kuului tuttua helskyntää, tilhet olivat meidän puolelta siirtyneet sinne ruokailemaan. 


Niitä oli jälleen kymmenittäin, marjat riittävät, pihlajia siellä Pihlajakadulla on.
 Pikku pihavahti on alkanut seurailla lintuja kotipihalla. Tiaisia, varpusia ja harakoita, niitä riittää.
                         Mitä herkkua sinitiaiset maistelevat innolla?
                                                 Vahtikoira on kasvanut puoli kiloa!

torstai 20. marraskuuta 2014

Marraskuisia päiviä

Harmaina marraskuun päivät jatkuvat. Ei juurikaan tee mieli lenkille lähteä, mutta kun lähtee, aina jotain kuvattavaa löytää



 Vielä ovat tilhetkin jokimaisemien puissa, ruokaa riittää pitkäksi aikaa. Tänään oli tullut myös iso parvi muita pikkulintuja, harmikseni ehtivät karata.. olisivatko olleet urpiaisia.

Vielä ei ole lenkkikaveriksi tästä pikkuisesta. Sisäleikeillä jatketaan ja pihalla ulkoillaan. Ja niiden jälkeen maistuu päiväunet makoisille.







                             Leppoisia marraskuun päiviä!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Pihapiirissä, sunnuntain linnut ja peloittava pallo!

Pihapiirin linnut lisääntyivät tänään punatulkkuparvella ja vaahteransiemenet olivat ykkösherkut tällä kertaa.  

 Tästä linnusta en ole aivan varma onko se vihervarpunen kenties? Oli suuri parvi tuijassa ja sen tiheään oksistoon piiloutuivat tehokkaasti.

Ja pikkukoirulikin totuttelee jo ulkoilemaan, ensin varovaisesti pihapiirin turvassa. Tosin hirveän kaamea "otus" meinasi pelottaa ensin...
                                             Piti ihan haukkuakin, tai harjoitella haukkumista.
                                          Varovaista tutkimista ensin..
                                          Kunnes vaarattomaksi totesi:)

perjantai 14. marraskuuta 2014

Pikkukoira Sissin ensimmäinen päivä kotona!

Tänään haimme Sissi-pennun kotiin ja hienosti on mennyt. Todella hienolta persoonalta vaikuttaa. 

Automatkalla vähän hermostutti, mutta kun päästiin kotiin, alkoi heti leikki ja paikkojen tutkiminen. Pitkien päiväunien jälkeen maistui ruoka, vaikka kasvattaja arveli ettei syö ensimmäisinä päivinä ollenkaan.
              Pieni on pihavahti vielä, ikää 7½ viikkoa!
                                      Koiruli on rodultaan on mittelspitz!
                 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Tilhet tulivat isänpäivänä!

Kyllä nyt on marjoja...

Näitä on odoteltu jo jonkun aikaa. Tänään ne sitten saapuivat suurina parvina joen rannan lähistön puihin. Olin jo kotiin päin palaamassa kun kuulin tuttua helisevää ääntä, vilkaisu ylöspäin ja siellähän niitä saapui kymmenittäin, ellei jopa sadoittain..
                                           Koivujen latvat täynnä. Pian ne tulevat pihapiirinkin lähelle
Muutkin linnut olivat liikkeellä, joutsenia lensi useampia, telkät pitivät lystiä joella. Ja tintit, näkyy pihlajanmarjat niitäkin kiinnostavan.

                                  

                                              Ja pihan syreenien siemenet makupaloina.

                                   
                            Tänään on ollut vielä lunta ja pihlajanmarjoja! Tuskin enää huomenna..
                           Vettä satelee!

                                      

torstai 6. marraskuuta 2014

Niitä, näitä...

Kirsi Kunnaksen juhlavuosi on saanut ansaitsemansa huomion. Se näkyy myös kirjablogeissa, joita seuraan. Mukava haaste siellä kiertää parhaillaan, ja se sai minut tarttumaan jälleen kerran Tiitiäisen pippurimyllyyn, josta löydän aina niin mukavia runoja, kuten allaoleva lainaus.

                                          Vesihiisi kulki aina pitkin aallonvartta
                                          Jokaisena lauantaina sillä oli kartta, jonka avulla se sääsi
                                          suoran reitin sunnuntaihin 
                                          ja sillä lailla pääsi se maanantaina maihin

                                              *** Kirsi Kunnas***

                                  Vesihiisi voisi viihtyä noissa pyörteissä!?

Runo sai ajatukset jälleen Madeiralle ja kalaan jota  kuvan vesistä pyydetään. Syvällä vesissä asuu melkoinen" vesihiisi" Mustahuotrakala, espada, joka on hyvin maukas.  Sitä kävimme ihmettelemässä Funchalin kuulussa kauppahallissa.
Kyllä sitä tuli nautittua monella tapaa valmistettuna. Friteerattuna banaanin kera, grillattuna, ja kuvan tapaan..

                                            Passionhedelmällä ryyditettynä, nam!

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Pyhäinpäivän viettoa

Viikonloppuvieraat läksivät juuri paluumatkalle, olipa mukavaa ja vilkasta. Ja niin kaunista vielä illansuussa käydessämme haudoilla sytyttämässä kynttilät. "Pakko" oli samalla käydä rantamaisemia katselemassa.



Eilen päivällä kävimme porukalla katsomassa koiravauvaa, jonka haemme kotiin 14 päivä.


                                           Koiraneiti on nimeltään Sissi ja rodultaan mittelspitz
Pentueen ainoa tyttö, muut ovat poikia. Meno alkaa olla jo vilkasta, kuten alla oleva hieman suttuinen kuva näyttää.
                                                Kaikki viisi sisarusta, neljä soopelin väristä ja yksi musta poika.

Näin se vaan kävi että koiraton elämä tuntui tyhjälle, vaikka toisin ajattelin. Pian alkaa taas olla vilinää talossa..