perjantai 23. tammikuuta 2015

Talvitunnelmia

 Talven kauneimmat päivät ovat taas muuttuneet arkisen harmaiksi. Täällä saimme nauttia kuuran koristamasta luonnosta muutaman päivän ajan. Puhuivat kylillä Laatokan olevan sulana ja sieltä ilmavirtauksen mukana keskiviikon aamuvarhaisella tuli sumupilvi hetkeksi ja koristeli puut niin upeiksi.
Pakkanen nipisteli poskipäitä ja sain hengityksen huuruamaan, mutta aivan ihanaa silti olla ulkona.

                                              Talvikoira Sissi
Tänään meidän pikku koiraneiti  on tasan neljän kuukauden ikäinen. Ilmiselvästi hänkin pitää talvesta.
Ulkona viettäisi  aikaa vaikka kuinka kauan, mutta näillä pakkasilla pitää aikaa kyllä rajoittaa ja seurailla milloin alkaa istuskella.   Pihalla saa vapaana olla, koska se on aidattu turvalliseksi temmeltää.


Turkin väri muuttuu joka päivä vaaleammaksi, saa nähdä tuleeko kerma-soopeli sitten aikuiseksi kasvettuaan.
                                           Uudet valjaat on mieleiset ja ne puetaan kun lähdetään
                                           kotipihasta lenkille.
 Kun istun tietokoneen ääreen, Sissi on järjestänyt ihan itse itselleen lepopaikan jalkojeni juureen. Siinä hän taasen vetelee päikkäreitä.

                                     Hyvää talvista viikonloppua kaikille!







35 kommenttia:

  1. Upeat kuvat huurteisista puista!!
    Meillä on asteen verran pakkasta, toivottavasti ei ihan plussan puolelle mene.

    Sissistä etenkin tuo eka kuva on oikein hieno, ja mukavahan siinä jalkojen juuressa maata.

    Terkkuja ja kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!

      Kamerat ovar räpsyneet muillakin täälläpäin:)

      Sissi on lähellä aina, saunaankin tulee mukaan, ihan hassu otus.

      Kivaa viikonloppua sinne !

      Poista
  2. Ihania satumaisemia siellä on kyllä ollut.

    Sissi on ihan kuin hunajakettu. :) Jännä nähdä sitten, minkä värinen siitä tulee.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, todellakin:)
      Hunajakettu, niinpä onkin, jospa viikon päästä tullaan näyttämään:)))

      Terveiset ja kivaa talviviikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Ihanat talvimaisemat. Reipasta viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Koivukuja on hieno! Että koivu osaakin olla kaunis huurteet oksillaan. Tavattoman kirkas päivä, juuri passeli ulkoilupäivä.
    Sissin turkki on niin lämpimän näköinen, ettei ihme jos hän viihtyy pakkasollakin ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivukuja johtaa vanhan maamieskoulun pihapiiriin, ihana paikka sekin:)

      Muutama huikaisevan kirkas talvipäivä oli, kyllä niistä nautti!

      Kiitos aimarii ja mukavaa illanjatkoa!

      Poista
  5. Komeat maisemat - ihana Sissi :-)
    Paljon on Sissin turkki vaalentunut! Niin kävi aikanaan meilläkin oman spitzin kanssa. Saapas nähdä, mihin väri asettuu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!

      Sissin isä on oranssi ja emo musta, ja pentueessa oli kolme soopelipoikaa ja yksi musta poika Sissin lisäksi, voihan se turkki vielä oranssin sävyynkin muuttua:)

      Hyvää bongausviikonloppua Susanna!

      Poista
  6. Kyllä nyt kelpaa talvesta nauttia, vaikka tuo aurinko vielä ujosteleekin. Kauniit kuvat ja ihana tuo Sissi. Oikein ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!

      Kyllä tälläinen talvisää on tosi hienoa niiden pitkien pimeiden jälkeen, ja pakkasta täällä ei liikaa vielä ole ollut:)
      Kaunista viikonloppua!

      Poista
  7. Kyllä on upeat talvimaisema kuvat, ihana Sissi. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Ritva! Maisemia on kelvannut nyt katsella ja kuvatakin ja Sissikin kasvaa hienosti:)))

      Poista
  8. Puut ja pensaat ova todella olleet uskomattoman kauniita ja luonto kuin satukirjasta.

    Suloista viikonvaihdetta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt on ollut niitä postikorttimaisemia, sinistä ja valkoista!

      Kiitos Piipe samoin!

      Poista
  9. Upeita talvitunnelmia, kaunista! Postikorttimaisemia ja liikuttava kuva Sissistä "lepopaikka jalkojen juuressa" kuvassa. Rakas uskollinen ystävä pienestä lähtien.

    Hyvää viikonloppua ja onnistunutta pihapongauspäivää, terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis talvi jatkuu ja ulkoiluilmat mitä parhaimmat! Sissin kanssa alkaa olla jo mukavaa käydä pikku lenkeillä.
      Kiitos Marjatta,samoin!

      Pihabongaus iltapäivällä, toivottavasti lintuja näkee useampaa lajia.

      Poista
  10. Ihana Sissi-neiti! Kasvanut reippaasti, hurmaava koiruli kerrassaan. Ja nämä sinun ottamasi luontokuvat! oletko lähettänyt niitä telkkarin luontokuva-kisaan. Laita ihmeellä, ovat niin kauniita.
    Pihabongaus meillä tänään ei taida suuremmin onnistua, vain kaksi harakkaa ja parvi talitinttejä on osunut silmiin kera lintulaudalla taiteilevan oravan!
    Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja!

      Sissi on tarmokas kakara, joka paikassa yhtä aikaa:) Kyllä siitä kelpo koira kasvaa kunhan järkiintyy:)

      Kuvia en ole laittanut muualle kuin tänne, Google+ ja Facebookiin, enkä oikein usko että laitankaan, ei ne nyt niin kummoisia ole . Kiitos kannustuksesta, ilahduttaa paljon ♥

      Mukavaa viikonloppua ja terveiset ♥

      Poista
  11. Valtavan hienoja kuvia, kiitos Minttuli! ♥
    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle ja Sissille! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hienot pakkaspäivät nyt ohi tällä kertaa.

      Hyvää viikonloppua myös sinulle Aili ♥

      Poista
  12. Voi tuota Sissiä hienoissa valjaissaan <3 Olgakin rakasti lunta, niin että kun näki elämänsä ensilumen alkoi hyppiä neljällä jalalla ilmaan: Näytti tosi hassulta.

    Milloin puut ovat viimeksi olleet näin kauniita! Männytkin ovat paksun kuuran kuorruttamat. Heti aamulla R. nostaa makkarin puisen sälekaihtimen ja saan hetken vain katsella kuuraista mäntyä.

    Kiitos ihanista kuvista, oli tosi kiva nähdä Sissi valjaissaan ja kaunista viikonloppua teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Sissi on todella talvikoira, nauttii lumesta ja paksut kinokset ei haittaa pihassa ollenkaan vaikka pieni on. Paksu turkki suojaa kylmältä.. Valjaat ovat osoittautuneet hyviksi:)

      Talvi on nyt kauneimmillaan, nautitaan!

      Kiitos Leena ♥

      Poista
  13. Sissi sai maista ja haistaa eka talvensa ja se olikin onneksi sekä/että.....ei sitten arkaile ensi talven pakkasia! Kyllä minäkin olen ulkoillut, vaikka vain täällä cityssä, mutta talven tuntua ja kauneutta olen ihallut ja hyvät lämpöset vaateet päällä.....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jälleen palattu tuttuun harmauteen ja puut karistivat huurteensa. Sliti hyvä ulkoilusää!
      Hyvää sunnuntaita Maikku!

      Poista
  14. Ihana Sissi. Luontokuvasi ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
  15. Kauniit maisemat ja huurrepuukuvat, mutta voi tuota Sissiä mikä hauska kylkiasento tyynyllä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi!
      Sissi osaa välillä ottaa rennosti:)

      Poista
  16. Ihanat oli puut huurteessaan. Ja tuo Sissi on mahtava kakara. Noin meillä Himmukin odottaa tuossa vieressä milloin lopetan, ihan kiltisti aina odottaa mutta kun huomaa että koneen laitan kiinni, tuleekin kiire heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli!
      Hyvä konsti rauhoittaa Sissin villi meno kun istuu tähän koneen ääreen, silloin tietää leikkien loppuvan ja paras se vaan maata ja odottaa..

      Mukavaa viikko sinulle ja Himmulle ♥

      Poista
  17. Todella ihania huurteisia puita ja niin söpönen Sissi.

    VastaaPoista
  18. Voi, talvi Sissiä, näyttää tuossa ensimmäisessä kuvassa ihan naalilta :)

    VastaaPoista