torstai 23. heinäkuuta 2015

Sinisiä kelloja

Luonnonkukat ovat nyt runsaimmillaan ja niitä kuvailen usein. Tällä viikolla pääosan vievät siniset kellokukat.
                                         Suuret ja korkeat
                                               Sateessa, ukonkelloja
                                             Tutut harakankellotkin vielä kukkivat
 Iki-ihanat kissankellot, nämä kuvailin tänään palatessani terveyskeskuksesta joenrantapolkua.  Aika vähän täälläpäin on kissankelloja, mutta rantatörmällä  on sinisenään.  Metsämansikoita on myös aivan valtavasti, mutta eipä arvaa poimia noilta kohden,, voi pyllähtää virtaavaan jokeen.

Ps. valittelin pari postausta sitten vaivojani ja  leikkausjonoon joutumista. Suunniteltu leikkausaika olisi ollut syys-lokakuussa. 
 Asioilla on tapana järjestyä, yksi puhelinsoitto Kysiin ja jo ensi viikolle sain uuden ajan... Mieliala on nyt huomattavasti parempi:) ja syksyyn suunniteltuja juttuja ei  tarvitse alkaa perumaan.

     Mansikkasatsi odottaa pakkaseen pääsyä. (10kg tällä kertaa)
     Mansikkaista viikonloppua muillekin!

22 kommenttia:

  1. Ihanat nuo metsälauhan seasta pilkistelevät harakankellot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsälauha on kauneimpia heinäkasveja!

      Kiitos seita!

      Poista
  2. Sinisten kukkien kauneutta!

    Leikkausaikasi järjestyi tosi nopeasti, hyvä niin! Tsemppiä odotukseen ja mansikkaista viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset kellokukat ilahduttavat täälläkin. Meillä taitaa olla pääasiassa harakankelloa ja sitten on sitä, josta en ikinä muista onko se peurankello vai mikä.

      Asioilla on tapana järjestyä <3

      Poista
    2. Kiitos Marjatta!
      Todella hienosti järjestyi, jospa kaikki menee suunnitellusti.

      Hyvää viikonloppua Marjatta!

      Poista
  3. Siniset kellot ovat kauniita, kissankello suloisin !
    Tosi hieno juttu, että sait aikaistettua leikkausajan, nyt ehdit parantua syyskuun loppuun mennessä:) !!

    Äsken söimme pikkuneidin kanssa mansikoita iltapalaksi :)
    Terkkuja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, kissankellot ovat aina olleet suosikkikukkiani.Lieneekö perua lapsuuden ajoilta, koska Pohjanmaan mummolan pellon pientareilla niitä oli aina paljon.

      Niinpä, syyskuun loppua odottellaan nyt innolla jälleen.

      Kivoja päiviä pikkuneidin seurassa♥

      Poista
  4. Monenlaista sinikelloa - kauniita kaikki. On hyvä, miten asiat järjestyvät.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset kellot ovat kyllä ihania ja kukkivat pitkään.

      Kiitos Katja ja mukavaa loppulomaa♥

      Poista
  5. Ihania sinisiä kellokkaita. ♥ ♥
    hycä kun kaikki järjestyi hyvin.

    VastaaPoista
  6. Komeasti asettelit kellot kuviin. Hyvä, että saat vaivan hoidettua alta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harry!
      Vielä on kesää jäljellä ja jospa ensi kuussa siitä nautitaan aivan eri tavalla:)

      Poista
  7. Lunoto tarjoaa nyt parastaan jokalailla. Kauniita kukkia olet kuvannut. Hienoa jos pääsetkin aikaisemmin leikkaukseen.
    terveiset sinne mansikoiden sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, näin on. Monenlaista hyvää silmälle että kielelle. Mies löysi kypsiä lakkojakin pari litraa. Taidan keittää vähän hilloa niistä ja nauttia sitten myöhemmin juustoleivän kanssa kun taas pystyy syömään paremmin.

      Kiitos, samoin sinulle ja Himmulle ♥

      Poista
  8. Hienot väriteemalliset kukkakuvasarjat senkun vaan jatkuvat. :) Tsemppiä leikkaukseen, kyllä se hyvin menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi!

      Hyvissä käsissä Kysissä, joten levollisin mielin odotellaan.

      Poista
  9. Ihanat kellot täälläkin tuulessa "helisevät".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kelloja ihailin tänäänkin ja tuulessa helisivät:)

      Hyvää kesänjatkoa Unelma!

      Poista
  10. Kissankello on suosikkini näistä kellokukista, sen sini on jotenkin niin uskomattoman herkkä.
    Hyvä että terveysasiat ovat järjestyksessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissankellot ovat minunkin mielestäni kesäkukista kauneimpia. hentoja ja herkkiä, kuitenkin kestäviä tuoolla tuulessa ja sateessa.

      Kiitos Vikki, vielä täällä kotomaassa hoidetaan terveyteen liittyvät asiat oikein hyvin!

      Poista