perjantai 18. marraskuuta 2016

Vaihtelevaa


Nyt on saatu jättää jäähyväiset (toistaiseksi) noille kauniille talvisille maisemille. Sää on harmaa, vettä sataa ja lumet saavat kyytiä täälläkin.

Hyvä päivä kotiaskareihin, leipomisiin ja muihin ruokaan liittyviin puuhiin. Meillä meinaa pakastintila loppua kertakaikkiaan. Parhaillaan on hirvenmetsästys ja lihamäärät ovat kerralla runsaita ja pakastimeen  pitäisi huomennakin sopia liki parikymmentä kiloa, huh.

Ei kai auta muu kuin kaivaa mehumaija esille ja puolukoita ainakin mehustaa. Hilloja jo keitinkin, lakkahilloa, maistui se taas niin hyvältä  Kainuun juustoleivän kera. Mansikkahillon keitto odottaa vielä.

Marjoja on syöty oikein urakalla, tuoreena, smootheissa ja leivomuksissakin, taas teen tätä vadelmapiirasta viikonlopuksi. Täytteessä on vadelmien lisäksi turkkilaista jogurttia ja valkosuklaata ym.

Hirvenlihasta saa monenlaista hyvää! Kaivon arkistojen kätköistä kuuden vuoden takaa blogipäivityksen Metsänsatoa, jossa on eräs ohje. Jos saamme jälleen sisäfileitä, tätä valmistan viikonlopuksi!

                                          Harmaan päivän kuva!  Hyvää viikonloppua♥ 





  Ps, piiraan täytteen ohje tarkennettuna. Pohjana perusmurotaikina.
 Täyte: 2-3 dl laktoositonta turkkilaista jogurttia, 
             100 g valkoista suklaata sulatettuna
              1       muna
              1       tl vaniljasokeria
               (sokeria maun mukaan)
Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada esipaistetun (10 min) pohjan päälle. Lisää marjat 2-3 dl, ja jatka paistamista 200 asteessa noin 20-25 min!

22 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköinen tuo vadelmapiirakka. Teillä on kyllä herkkuja pitkäksi aikaa, kun hirvenlihaa on tulossa enemmänkin. - Meillä on vielä lunta runsaasti, mutta lämpötila on jo plussan puolella, eli lumet saattavat kyllä lähteä. - Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Vielä on täälläkin vähäsen lunta, mutta loskaista keli on ja paikoin liukastakin
      Hirvenliha on kyllä hyvää ja monipuolisesti siitäkin ruokaa saa. Meillä sitä on ollut vuosikausia, kiitos isännän harrastuksen.

      Hyvää ja leppoisaa viikonloppua myöskin sinulle ja perheellesi!

      Poista
  2. Oi mitä herkkuja teillä on, leipäjuusto lakkahillolla ja vadelmapiirakka...namskis! Ja tuo sisäfilä on varmasti myöskin hyvää!

    Harmaata on täälläkin ja tätä menoa lumet todellakin häviää...

    Kivaa alkavaa viikonloppua ja terkkuja!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onhan noita luonnon herkkuja, koska hamsteri meillä asuu... Mutta nyt tosiaan kävi pakastustila vähiin kun tuota lihaa kerralla niin paljon tuli.

      Terkut Sirpa ja V, sekä mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Vähän ankeaa on, kun lumi sulaa pois. Meillä on vielä lunta pihalla ihan kivasti, mutta tiet ovat jo ruskeita ja rapaisia.

    Ihania herkkuja siellä!

    Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, eipä tuolla ulkona nyt koirakaan viihdy, sataa:(
      Herkkuja, niitäkin on ja pakastimet pullollaan. Pitää varata teille osa kunhan vain saataisiin sinne toimitetuksi.

      Terkkuja ja mukavaa viikonloppua koko porukalle ♥

      Poista
  4. Herkullisen näköinen piiras, synkkää on täälläkin lumet sulaneet. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  5. Kyllä sää todellakin muuttui äkkiä. Tiet ovat loskaiset ja liukkaat ja tänä aamuna vajaan parinkymmenen kilometrin päässä meiltä oli liukkauden takia sattunut paha kolari, kun henkilöauto oli luistanut ison rekan alle. Pikkuauton kuljettaja loukkaantui vakavasti. Niin surullista!
    Liekö lumet nyt sulavat pois?
    harmaudesta huolimatta hyvää viikonloppua, Minttuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe, onpa ikävä uutinen jälleen kerran.
      Varsinkin sivutiet ovat nyt liukkaita, ne Liisan liukkaat todella.

      Saa nähdä lumien kanssa..

      Kiitos, samoin sinulle hyvää ja rauhallista viikonloppua!

      Poista
  6. Hirvenlihaa on kertynyt täälläkin kahden huushollin pakastimiin. Jauhamme osan lihoista pakastusvaiheessa ja litteäksi pusseihin. Pitää kurkata tuo sinun ohje. Yksi tosi helppo on jäähirvi eli palat suoraan pakkasesta uuniin uunipussissa, mausteita ja suolaa voi lisätä, kun ovat kypsiä. Nykyisin lihat ovat siistejä (verettömiä) paloja, kun isännän porukalla on kunnollinen nylkymaja, desinfiointiaineet ym.
    Joutaa sisähommia nyt tekemään, kun vettä ja räntää satelee. Onko tuon tortun ohje jossakin blogissasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate, en muista nyt olenko laittanut joskus ohjeen tuosta piiraasta. Mutta lisään tähän päivitykseen pian.
      Hirvenlihat saadaan meillä valmiiksi paloiteltuna, paistit kokonaisina ja jauheliha jauhettuna. Jo vuosia metsästysseura on palkannut ammattilaisen, joten helppoa ne on siten pakastaa.
      Minäkin teen hyvin usein ns jäälihaa, eli paisti uuniin jäisenä 100-120:n asteeseen useiksi tunneiksi (6h/ 1.5 kg) ja kuumana kypsänä sitten suolaveteen maustumaan. Kovin on ollut suosittua monen mielestä.

      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Kuvakooste on niin kaunis, kaipaan tuollaista takaisin!
    Ja tuo annos lakkahillolla!
    Kiitos samoin, hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki, niin kaipaan minäkin! Hyvä kun tuli kuljettua kameran kanssa noina kauniina päivinä!

      Poista
  8. On niin herkulisen näköinen tuo piirakka nami. Kyllähän vähän ikävältä tuntuu kun lumi suli pois on niin loskaista märkää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makean nälkä karkoittuu, kiitos Irma!
      Loskaa on, mutta äsken pilkahti aurinko hetkeksi!

      Poista
  9. Kiitos ohjeesta. Mukavaa kokeilla jotain erilaista marjapiirakan täytteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seita, kiva testailla makuja! Tästä meillä pidetään kun makeaa mieli tekee, puolukka sopii mielestäni vielä paremmin kuin vadelmat!

      Poista
  10. Pidän aivan erityisesti lakoista vaniljajäätelön kera♥

    Me aiomme kohta taas/vielä käydä Kissanvikksissä syömässä Poron sisäfilettä, pitää menneä ennen kuin menu vaihtuu jouluiseen. Jos syön punaista lihaa, niin mieluiten poroa. Hirvikin menee minulle gulassina eli juotan kilolle hirvisuikaletta noin pullon punkkua ja siitä se sitten lähtee:) Käynkin nyt kurkkaamassa sun ohjeesi:)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niin minäkin, jäätelö ja lakat♥

      Punainen liha ei enää oikein maistu minullekaan ( vatsa ei tykkää), mutta hirviruokia on vähän pakkokin valmistaa. Sitä lihaa on nyt pakkasessa kymmeniä kiloja. Sisäfile odottaa joulun aikaa... Usein teen hirvipaisteista suolalihaa leikkeleeksi, se on suosittua ja joulukinkku jää toiseksi jouluna.
      Poron sisäfilettä en varmaankaan ole koskaan saanut..

      Poista
  11. Sinun pitää hankkia kakkospakastin hirvenlihalle!
    Marjapiirakan ohjeen kopsaan ja uskon kokeilevani leipoakin. Kiitos ohjeesta. Hilla ja leipäjuusto ovat isoa herkkuani. Nami, nami.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, meillä on jo kaksi pakastinta... No ylimääräiselle lihalle olisi varmaan ottajia. Nyt ei enää tulekaan kuin vähän, kaikki nurin.
      Totta, hilla ja leipäjuusto sopivat niin yhteen

      Poista