perjantai 10. toukokuuta 2019

Viikko aurinkoisella Rodoksella!

Takatalvi jäi kokematta kotimaassa, koska vietimme juuri oikeaan aikaan toukokuun ensimmäisen viikon Rodoksen kevätsäässä. Kolmekymmentä vuotta on aikaa kulunut kun siellä kävimme lasten kanssa. Liian lyhyt viikko on tutustua saaren lukuisiin historiallisiin kohteisiin, mutta paljon kumminkin nähtiin ja koettiin. 


                                      Ykköskohde Lindos!



Päiväretki sujui mukavasti paikallisbussilla seuranamme  sisareni ja hänen  mieskaverinsa.   Ylös Akropolikselle emme me naiset lähteneet kiipeämään. Miehet sen sijaan nousivat ylös ja nämä seuraavat kuvat ovat miehen kännykkällä otetut.

Me kiertelimme viehättäviä kujia ja kävimme kirkossakin. Paljon oli matkailijoita liikkeellä. vaikka turistikausi on vasta alkamassa.






                        


                         Rodoksen vanhakaupunki!


Kohde, jossa riittää katseltavaa muuallakin kuin ostoskaduilla useammaksikin päiväksi.  Vilkasta oli tungokseen asti.

                                    Johanniittainkatu, jonka varrella sijaitsee arkeologinen museo.
                                                 Siellä kannatti käydä..
                                              



                                         Viehättävä taukopaikka, jossa viihtyy!

                                            Paljon jänniä yksityikohtia muureissa.
                                           Ja vehreyttäkin
             
                                          Nämä ihanat valkeat ruusut toivottavat oikein hyvää
                                          äitienpäivää♥


                  Palaan vielä myöhemmin kiertelemään kaupunkia!

16 kommenttia:

  1. Olipa kiva katsella Rodoksen kuvia ja mielellään niitä katselee lisääkin! Hienoja, mielenkiintoisia kuvia olette ottaneet.

    Aikaa on vierähtänyt muutama vuosikymmen omastakin vierailusta saarella.

    Hyvää äitienpäivää myös sinulle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, viihdyimme yllättävän hyvin:) Paljon siellä onkin nähtävää ja tämä kevät on hyvää aikaa siellä käydä kun emme ole mitään rantaihmisiä.

      Kiitos♥ Terveiset sinne!

      Poista
  2. Kyllä nuo maisemat mennen tullen täkälöisen takatalven voittavat ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna, niinpä! Oli siellä kyllä muutama hurjan tuulinen päivä!

      Poista
  3. Ihania värejä! Olisi kyllä kiinnostavaa palata Rodoksellekin, tosiaankin 30 vuoden jälkeen. Olin silloin teini, nyt paikkoja katsoisi varmasti eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on Rodoksella koettavaa vaikka ei rannoilla viihtyisikään.
      Kiitos Katja ja hyvää äitienpäivää ♥

      Poista
  4. Beautiful place, great shots.
    Have a nice weekend
    Greetings
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  5. Kiva, kun pääsitte pois takatalven jaloista. Olisi kiva joskus päästä käymään Rodoksella, mutta puolisoni ei oikein pidä reissaamisesta kaukaisiin maihin. No, Ruotsissa sentään käydään tulevana kesänä.
    Hyvää äitienpäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe, oli mukava matka kohtuullisen lentomatkan päässä.Tosin Helsinki-Vantaan kentälle on ajomatkaa, mutta samalla reissulla vieraillaan tyttären perheen luona ja koiruli viihtyy siellä varakodissaan erittäin hyvin.
      Kiitos, mukavaa äitienpäivää♥

      Poista
  6. Kevät on mielestäni parasta aikaa Kreikan saarilla. Ei ole vielä liian kuuma ja luonto on vihreä. Hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seita,kiitos! Samaa mieltä, keväaika on siellä parasta.

      Poista
  7. Kiinnostavan näköisiä muureja ja muitakin rakennuksia.
    Varmasti olikin just sopiva aika matkailla, kun tällää saatiin talvi takasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aimarii, paljon on Rodoksella vanhaa ja kiinnostavaa. Moneen paikkaan olisi mieli tehnyt, viikko vaan on kovin lyhyt aika. Jospa toisella kertaa sitten:)

      Poista